Touko vs. joulu

Kloori kuivaa kyyneleet.

Käsi jonka hänelle annoit oli ryppyinen,
niin ryppyinen että kanjonit kallistuivat,
kade kuivasi pellot
ja lapset kysyivät mitä
eroa on ojalla ja salaisuudella.

Lasimaalaus

Kameleontti ikkunassa iskee silmää,
sinä olet lasia, sinä olet veitsi,
sinä olet veistetty,
säröjä tulvillaan koko ihana onnettomuus.
Matelija, pulkka, seimi,
asfaltti nauraa tipetipetap,
enkelit ovat muuttaneet kuralätäkköön,
jokaisessa kadunkulmassa kamera,
haaskoja, lintuja, biojätepusseja,
älä huoli, onni on,
onni on pesukone.
Minkä värinen on vasta syntynyt,
minkä värinen kuollut.
Olisitko hämmästynyt,
jos suihkusta syöksyisi verta,
jos heräisit liskon vatsassa,
ihon alla, värikartta peittona.
Maalaa fosforoidut kyynelkanavat,
ympäri kääntyvät silmät.

Nappikaupasta silmiä,
valmiiksi rasiaan ja nuolia täyttäjille.
Lasikantinen arkku nostetaan vitriiniksi seinälle,
lapset itkevät, isot poraa
kiveä, kivestä,
kutua, kudinta, Tuhkimolasta.

Sitten kun heräät ajattelen ääneen
Bahtinista ja pyykeistä
että taidat olla minulle sanan pystyssä.

Sammutetut vedet, eivät vihreät,
eivät siniset, ruskeat miltään paletilta,
täynnä ihmistä, saastaa.
Katso, kuinka vene viihtyy, lahoaa,
syvissä vesissä isot kalat, kut kut.
Hirviöiden liha nousee lautaselle, niiden nisät
heijastavat valoa, lisääntyvät,
populoivat nopeammin kuin kukaan näillä merin.
Pian pääset kaikkien laivojen mukaan,
mätänemään, ruostumaan kaikkiin satamiin.
Mutta minulla on syli ja paikka ruotia,
viimeisellä kalliolla oksentaa kuin äiti lintu,
rukoilla munaa, sillä minussa on vuosituhansien paha,
mutta on myös lämmin kainalo,
hautoa teille siivet, kuunnella miten siellä ylhäällä
lintujen kirveltävät räpylät.

. . .

Me emme tiedä mitä linnunsydän tuntee,
kun siipi ei enää kanna
ja alla on meren hauta.
- Viljo Kajava. Hyvä on meri. 1950.

On itkeminenkin hauskaa, mutta tänään minä juoksen.
Poika rattaissa kiljuu ilosta, kun surraan auki pitkää suoraa.
Kartanolla pysähdytään,
tarkistetaan heijastimet,
tarkistetaan vuosisata halaamalla puu.
Ei pimeässä sinänsä ole mitään pelättävää, ei mitään.
Mikä minä olen sellaista väittämään,
mikä minä, jos en susi surun vaatteissa.
Lumikieppi vatsassa sulaa,
vuodan vuodan, kosken kosken,
mikä olisi rehellisempi ruumista.

Suut lintuja, aika muuttaa tai nälkä.
Gerberoidut silmät söivät,
sulat satoivat ensilumen.
Kenet kehräisin langaksi talven yli,
kenen häpy sääri rinta
nousee vastan karvaksi karstalle.
Kuuntelen maljakon, särjen vastaan,
hengessä pisaroi riisutun pöydän neurologia.
Vedestä maali, viiva tai tuplaviiva,
parvekelaatikkoon kuivuneesta kanervasta
värikylpy villavauvalle.
Isolla linssillä kaikki kukkien
pienet asiat näyttivät isoilta ja teräviltä,
kukasta kasvoi ohjuspatteri,
viereen toinen nälkäkurkinosturi.
Taittelen lakanat, servietit, origamijoutsenet,
suunnittelen suupielet ylös alas imelään.
Olkaa hyvää tässä teille
lintua laudalla kymmentä tikkua
jokaiselle sormelle omansa nuoltavaksi.

re:suomi ja nokturno

Havahduin vasta tänään sanaan suomia, moittia hutkia piestä suomustaa. Edelleen "oi, suomi katso", oi piekse ja katso. Hui. Hai.

Asiaakin. Tuli&Savun ja Nokturno.orgin yhteisprojekti re:suomi nyt myös netissä.

ke skene räinen

kasvukipuinen    kuu

kausi    eräinen    erään

tynyt   tyynyt    tyynnyt

rämäpäinen    etiäinen

maa    omenan    pudotus

peli    kohtuinen    sana

leikin    varjolla    sateen

varjolla    sanan    lasku

re:suomi

Uusi Tuli&Savu, nro 3/07, on postitettu tänään tilaajille.

Päätoimittaja Harry Salmenniemi on muotoillut lehden sisältöä ja re:suomi- teemaa mm. seuraavasti: "Tämän kertainen Tuli&Savu on älyllisen kurittomuuden ja runousperinteemme uudelleentarkastelun asialla."

Klassikkorunoja ovat makustelleet uuteen muotoon Lassi Hyvärinen, Tuomas Timonen, Eirikur Örn Norddahl, Dan Waber, Satu Lepistö, Tiina Lehikoinen, Tytti Heikkinen, Cia Rinne, Dan Waber ja Jonimatti Joutsijärvi.

Uutta runoa tarjoilevat Aki Salmela, Jyrki Pellinen, Marianna Kurtto, Kati Neuvonen, Einari Aaltonen, Marku Ilkka Eronen, Kristian Blomberg, Catharina Cribenberg Henriikka Tavin suomennoksin, Leevi Lehto, Mike Pohjola ja Jyrki Heikkinen.

(Hiiop, mikä määrä runoa!)

Esseistiikasta vastaavat Ville-Juhani Sutisen "Europa peltilehmän selässä", suomalaisen runouden matkan puhuntoja, sekä Jonimatti Joutsijärven "Uhanalaiset kielet", essee unohdetusta suomalaisesta runoudesta.

Arvostelussa Pellinen, Rekola, Laine, Karlsrtöm ja Tavi.

Reipasta runomatkaa eiliseen, tähän, huomiseen.

Hän on tuliterä, taottu vasta.
Hän haluaisi olla jokin oikea puu.

Perhosia nahassa.

loiskua loihtia lepattaa lepo maaton
kynttilä vuotaa raajaa rajaa vastain
pimeä kilpaa valon valun iho valvoo

Ennen saarien syntyä osasin vielä luistella.
Veteen piirretty katkoviiva polkusi metsät.
Osasin katkoa jänteitä pysähtymättä,
luetella hampaat ja kuulla lumen.
Kun lonkerot lakaisivat syviin monet
ja monet olivat noidat,
minä neuloin suolista sukkahousut.
Oi, miten meri versoi
jäätä, kesäisinkin remusi ja railoi.
Veistin luusta luistimet kuun jälkiin
- olin tuulien tuulien.
jänteistä pureskelin langat ja kasvoin
hiuksista viittaa
- tulin tuulista tuuli.
Metsä haistoi nutukkaani jo ovelta,
tiesin mistä ovi aukeni, mistä ihminen,
mistä kaltainen, turkikas, kihokki,
vaihdokas siivillä tai ilman lasta.
Luistelin hirviöistä sillat,
poimin tuhkasta itselleni tekohampaat,
katkoin kauloja ja lauloin.
Kunnes saaret, nousevat saaret,
sanovat saaret
ole hyvä, ole hyvä. Ole hyvä,
saat kaiken sen horisontin, mikä meidän väliimme jää.
Annan pyrstön kasvaa, joskus iltaisin
nousen kuuntelemaan miten lampaat
paimentavat susiaan.

Unessa yllän poltto
puuvuorre kotitallain ympärö
kirikir kaadettu metsä.
Ei näy kina,
muureja ei näy,
sumusi merkki, tulia lindu.
Oi valk,
oi minen,
oi minen nimen!
Kohtu guljaa hiljaa,
aika kuine itkijänain,
aika itkijä syys.
Kaikmi nukkuu
ei olek,
ei ken,
muon aikami kuukakku.
Liihon telen, patjoin olevaik yksin.
Liihon rauhoi, rintarullaa,
patjoin emägi imijän.
Kaksvain lindua,
kaksvain kauhoin vaikes yhtäsoin,
soison simpukka kusoin,
piimäpiiris semi naulain syvä.
Valkoin varmoin,
varmi valgee vaade.
Sinen join, puun paidoin,
kirjoin piim pimeän.

Pakkasaamujen hyvä on nähdä
hengen karku
matka ja itsestään
selvät maa-tait.

Vahvat, vahvemmat, keuhkot.
Pöytä on katettu, tartu ääneen.

Etsin asentoa, avoin kukka,
ruukussa löysin rantein, kumipallosi sun.
                                              en anna annan en
Vaikka sinitaivas ja jää
hän peittynyt on maa,
                                                          en anna annan en
en taipunut mä Zorron alle,
en hymniin, hymiöön.

Ilman sanoitusta                    en anna annan en
esitettynä oodin ilmeet                            en anna annan en

on vapaus sanan
pompot taa.

Talvikuu

En ole kevät kesä syysihminen en ole talvi
ihminen olen syys olen talvi.
On kasvoja, jotka pitävät kaiken
ulkona ja vuoden ja ajat.
On kasvoja, jotka nukkuvat kaiken
ulkona ja vuoden ja ajat.
Ehkä olen käärme karhu siili-
ihminen ja pitkät syys
väriset illat.

Lapsi grillaa tikunnokassa pihan punaisinta.
Se on lehti, kysyn mikä lehti on.
Villiviinistä aika, köynnökset kuolevat
ennen kuin koti on keski-ikäinen,
ennen kuin lapsen mentävä maljakko on pyrstöä täynnä,
ennen kuin kaikki maailman pyrstöt on liimattu.
Se on haikala, maista äiti, se on kasvishai.
Niin helppoa olisi kysyä pelkäättekö te
taivaita aurovat linnut korkeita paikkoja,
ovatko teidänkin päivänne luetut merihevosen pyrstösulista.

Eräskin tutkimus

Ei, ei kiitos mitään hermostoihin vaikuttavaa
Eepos päätyy aurinkoiseen keskipäivän idylliin
Keskustelemme apteekkarin kanssa yskänlääkkeistä
Sosiaalineuvos on tullut kyläilemään pojanpoikansa kanssa
Olen kääntänyt lapselle selän
Vankan talon isäntä puhuu kuin proletaari
Lapsi tuo minulle puoli tusinaa vuoronumeroa
Päivä on tehnyt kierroksensa
Vuotavan lähdevesiautomaatin, märät rukkaset
Elämä taitaa tehdä meille kaikille pelkkää vääryyttä
Kivan näköisiä intiimituotteitta, nikotiinipurkkaa
Laajamittaisia yhteenvetoja, esimerkkeinä lähellä
Beetakaroteenia ja jotain öljyä sydämelle

Lumbago III

Pitäisi sulkea kone, suu, se on jokin tauti,
jos silmät eivät pysy auki.
Selkä koskee likaa, vaikka kuurasin juuret,
luistelin harjoilla, hartioilla.
Yöllä ikkuna kasvoi kukkaa,
nuken sisältä nousi nuken sisältä nukke,
nyt selkä palaa väärällä kaarella.
Se on maailman vahvin tyttö,
se on maatuska.

Lumbago II

Olen harjoitellut parran
ajamista hedelmillä.
Olen heilunut viittana ja kasvanut piippaa.
Mihin kulki se katu, tyttö peurapuvussa.
Kuka piirsi suden kohtuun karikatyyrin.

Lumbago

Olen imenyt kiven, yleisnimen, graniitin.
Vuotanut selkää, rankaa, lasta.
Olen imettänyt polttaa, polttaa lähenee,
laskenut kampoja alle.
Maannut uuden lattian,
vaikka edellinen on vielä kuuma.
Unohtanut hotellista hotellin,
varjosta varjon, auringosta sulakkeet.
Silti sama kampa, sama selkä.
Samat rinnat, kaupungit.

Linnun vatsassa II

Yksitoista korkeutta alla
että köpsähdin maan
kiiltokuvan ikkunaksi.

Linnun vatsassa

Siivellä itää puu. Mitä kuu.
Katsos pitkää aikaa.

Tuulen, mylly jauhaa luuta.
Vuoristo kuin katsoisi ihoa suurennuslasin läpi,
metsä palaa,

palaako metsä.
Miksi metsä palaa.

Alavilla mailla ylilatautumisen vaara,
kuule linnun huohotus,
siipeilevien evien lumikukkasokeus.

Ikkuna verestöi silmän horisontiksi,
tyhjä syliääni värjää punaiseksi pyyhkeen.
Näin korkealle lensit minut vuotamaan.

Lapset ovat eläviä liikennemerkkejä, mitä sanot käsistäni.
Jos parkkipaikalla astelikin kaksi norsua kärsäkkäin,
miksi olisin hämmästynyt. Ei vasta syntynytkään
ihmettele että ihmiset ovat jättimäisiä katkarapuja,
tuntevia sarvia, kolaroivia sydänääniä.

Pyörimisliike on nostanut pöytää kaksikymmentä senttiä. Lusikkaan pistäytyy reikä ellet seuraa sen liikettä. Lapsen arvoitus on kuutio ei ole. Jokotaitainyt.

Ikinuora

Lehdet ryhmittyneet keitaiksi,
kastan pensselin pronssiin, väritän ihon patsaaksi.
Joka toinen oksa ei kestä unelmien painoa,
joka toinen ei uskalla luvata
(lue vihreät lehdet).
Mutta se on vain unelma,
että maalialasti nousisin liikenteenjakajalle,
ei sielläkään olisi minähiljaista,
eikä keskiviivamaalari näe missä ikkuna avautuu sormiväreille.
Pieneksi käyneet lelut muuttavat kylpyammeeseen.
Vaahto kätkee vuosien ajan,
kynsien alla kesä kerii mustaa.

Jossain kuun korvessa kotiloinen,
hiljaisuuden meren kulkurikala.

Hitaasti matelevat rauniot,
nikamien ilotuli tuskaa.

Välitilaa ei ole, paitsi ehkä vierashuone
ja meren pinnalla kelluva öljy.
Huoneen ikkunassa heijastavat kalterit,
pitkällä putkella valotettu kuva ei ole.
Kuohua kuin sänky,
peittoa myöten pultattu lattiaan.
Merta ei tarvitse vääntää rautalangasta.
Keho tietää mitä se on vailla,
kohdut punastuvat tyhjyyttään.
Kellua tekemättä mitään,
kellua huomion kipeys,
kuunnella halkeilevia pintoja,
ihoa tekemisen puutteessa.
Toiset nuoleskelevat ruuveja,
toiset kalkittua seinää.

Ymmärräthän selkäni
täysin viaton vaikka kävelen
kallistuneena

Heräsin sydän täynnä matoja
Happamia, sanoi

Tuulien palavat huulet
ruohikon verestä liukkaina

Jeesus-tarina pysy aina pikkuveljenä

Pitkätossu on saanut uudet sukat,
valolla on paha mieli.
Miksi mennä nukkumaan ja herätä hätään,
jos vesi kerran tekee niin hyvää.
Sormivärit ovat kuivuneet purkkeihin,
syksy ei pääse paperille,
syksy ei pääse eteenpäin.
Maalaus on liian ohut, puhki kuluneet siivet.
Äidit säästävät kaiken ja saparoiden piippurassit
hand made by pikkusisko.
Muistan kun synnyit,
muistan aamutakin ja sisäkumin, jolla äiti istui,
korun, jonka askartelin klemmareista,
paperit, jotka eivät halunneet yhtyä.
Muistan kun synnytin sinulle pojan,
miksi nukuit kun synnytin sinua.
Tänään kiitän kyydistä, en uskalla ottaa syliin.
Lapsi on nukkuessaan hiljaa.

Kysymyksiä ja vastaus

Miltä aurinko sataa.

Mihin aurinko sataa.
Miksi aurinko sataa.
Mistä aurinko sataa.
Miten aurinko sataa.

Kuva:
Kati 19.9.07

Jännitän lievitystä, sanoista muodostuu palapeleja ennen illan ottelua. Tiedän miltä Pietarista tuntui kolmannella kerralla, koska toiset bakteerit ovat hyviä, toiset kävelevät kahteen. Päivä on sairastunut pysyväksi, kielto kroonistunut. Ovet paukkuvat, tolutan todistusaineistoa ja hymyilen hyvästi. Päivän saldo kokoaa lauttaa, mustikkasoppa ja piimäpurkit kelluvat mainiosti. Ehkä kylpyhuone tulvii, ehkä ei. Ehkä ovissa itsessään on jotain vikaa. Olen viikinki ja Ararat, mobilat-mainos olisi minulle kateellinen. Varokaa saranoita ja sormia, rikkokaa haaksi pyykkivuoren juureen, mutta popkornikonetta meille ei tule.

Sanantuoja

Sulamisaikaan siirtolohkare, punainen tuulet
jousimies raskaat tähteni.
Laidassa siinä vuotta puisto
kasvoivat särkyneenä, riittää yllä
täällä ja lohduttakaa tuohon iäisyys,
haavillani harmonia
verkkaan tulee metsässä kestää,
silmät aamuna hänestä.
Uneksia. Pieniä.

Lukevat tyydyttääkseen kirjallista limakalvontarvetta.

Jossain täytyy olla paljon hylättyjä enkelinsiipiä.
Luen aamukahvia. Peilaan tervaa.

Kuningas kultatakki

Suu puhui sormet päästäinen merta siellä
valvo korviini ja kahdeksi
takoo lapseltaan myös kivi puhumaton
laulu kuin ja vasta tasapäinen pakeni
lehteä jäätä sulaa kävelin manalta
tiedä heikko askel elämän suuremman piirtää
vahva silvottiin rakkaus myös punainen tulla.

Kuuntele kivinen viulu, heikot solisevat luut.
Kuuntele kaulakuopan kiven mentävä pesä. Hän pelkää
soida taukoja. Juoksee tuskan hengittämättä
sudenkuopat ja hiidenkirnut, kallion esihistorialliset vaginat.

Miten kivisten kasvojen alle miten pieni kun haudattiin.
Miten syvään routaan täysikasvoinen siirtolohkare vastaa,

resonoi tulen aikaan ennen pelkoa aikaan ennen kuin
privaattikonsertti puettiin korsettiin

Minä olen Aamu-ihminen.
Onko se onni vai -ttomuus,
että en ole hereillä.

(Kyntäjä kylvää, pelto hylkää?)

de ja vuu huu

ettäkö historia toistaisi itseään

Onnellinen loppu

Olen valvonut yöt läpeensä porteiksi,
pitsiytyväksi yömekoksi,
tupakan polttamaksi reiäksi pyjamaan,
napinläveksi kotitakkiisi.
Kai niitä vielä joku käyttää.
Astraalihissejä, värjättyä unihiekkaa
telepaattisia tilauslentoja tai muuta kemiallista.
Niin että me tehdään sitä joka yö.
Kunnes et löydä ulos
ja nappi
kasvaa suuremmaksi puhdasta märkää unta,
sitoo Aamun kädet, silmät, kielen,
kunnes Aamu ei enää herää
ja Uni mahdottomuudessaan kitukuivuu,
ihan hiljaa.
Kunnes joku keksii että unennäkö on syntiä ja minä
täynnä madonreikiä.

Kekri

Sinä päivänä valmistin päivän aikaa
kaalikääryleille,
mutta sinä sanoit tulkoon maito
ja maito tuli.
Pakkasi kaksi kuppia isommaksi
kaiken sen voi käärö-kullan,
oli siinä sinulla äitiä ja hormoonia imettäväksi.
Päiväunet nukuin nyytti kainalossa
kaalinlehdet rinnoilla,
sellainen valaasta rantautunut merenneito.
Vieraille soitin että nyt nyytti-
kestit ja tuokaa tullessanne lypsykone.

Nimettömäksi korotettu

Käynyt minussa kuin hämähäkki
munimassa korvaani kuiskauksia:
pelkää ja viettele, varo varomasta,

onhan hyvyys märkiviä haavoja,
aaveiden hallintaa kun aurinko
laskee kaktusten takana.

Oi raavituska minua niin kauan
että seitikutoja katsos ystävä,
ja raajojen virta rakkautta.

miksi aamu nauroi

yöpöydällä on täyttä mutta se on minun
työpöytäni mitä siitä että lattia
koska olen vieras ja korea
älä koske minuun on minun on
yötyöpöydällä suorastaan ruuhkaa
mummi kylässä ja kaksisuuntainen liikenne
minä sotken sinä sotket
sinä hyvän sotkuni sotket
ja tanssimatka käy
vaikka öisin minä nukun vaan jo viikon
olen valvonut olohuoneen
lattialla sopinut asioista katulamppujen
kanssa käännellyt makuulla haavojani
nuollut jäätelöä niin puhdasta
että voi syödä suoraan
lattialta ilman kiertoilmauksia ja korost-
uksia on meillä puhdasta muutkin välit
mitä huoneissa syntyy
kun kamarit pursuvat mummoa poikaa
tila on nälkä
kuumaa kylmää
kivi kasvi eläinkunta
rinnan päällä lattialla
teevisio ja kolmen suklaan kattaus

Kello neljä tarhaketut

Jjoka ppäivä ssataa

Hän on käynyt huoneessani
hän on jäänyt
siniseksi ja nyt nämä sinisten
rakastajien saattueet.
Mutta minulla on monen värisiä lippuja,
värisiä arkunkantajia.

Joku kysyy tietä luo

sorat raudat hampaissa länget
kylätie virtsanpylväät sähkösikiö
maitopoika separaattori suolamylly juoksutin
puolukka-aikakone kiima-almanakka
koiraihmiset haukhauk
leikkaus ikävä häntä
mätänevä maarianohdake suutele rupi
päin naamaansa pure puoliksi valtakunta
etunoja linnasta kuka tahtoo
synnyttää päänahkea sammakkoprinssi
kruunupipo silmillä
taikinatiinussa ruuhkaa

Iltabussissa vedän henkeen kyytiin nousevia
ihmisiä neulasia
muurahaisten selkärepuissa feromonit hei

parit työpäivän jälkeen ja haalarikansa
tyhjentävät silmiensä imelät vatsaani
polttaa ikävä sen luo

joka kotona on saanut nukahtaa
ilman tuutuutani pakko kirjoittaa
tämä ulos matkan ja pahoinvoinnin hinnalla

joka pysäkillä joku
juoksee bussia kiinni kainaloonsa kuin äiti on
lapsi isonnut minut lapseksi jälleen.

Kyynelmetsä kätkee punaisimmat varpaat puolukoihin.
Yötön uni, suden kasvot peilissä,
rahkasammal autiotalon seinähirsissä. Sekö minä olen,
rahkaloituva leipä nälässä,
sammaloituva kivi hampaan kolossa.
Olen kantanut hilkan vaatekeräyslaatikkoon
kerran kuussa, mutta edelleen
näet minun pukeutuvan mustiin.
Selityksen paikka pysähtyä,
jos kolmaskaan tanssikurssi ei valkaise askelia.

Miten kaksitoista tuntia voi kietoa sormen
maailman lopun ympäri, miten parveke
kelluu korkeammalla kuin eilen.
Vaikka löysin tänään ensimmäiset keltaiset lehdet, en tiedä
miltä punajuuret näyttävät,
ovatko sipulit jo saunassa,
mangoldin lehdet rakastelleet ensimmäisen pakkasyön.
Kuuletko, jos huudan.
Retoriikka on niin absurdia, että tahtoisin oksentaa
marjapuuroa kaikissa väreissä,
märkää, hiljaa, pilipilipom, sataa, sataa,
ropisee varpaita ja junan raiteita.
Veturit hukassa, mitä ei saa sanoa, ja parsakaalia.
Lego-palikat todistavat ikuisuutta vastaan.
Miten saada lapset ymmärtämään äidin mitta.
On rajallinen, vaikka avaruus ääretön.

Oletko varma, että haluat poistaa tämän tekstin

Häpeä, että olen näin pieni.

Hoku

Olipa kerran tyttö,
joka imurin varrella naiseksi kasvettiin.
Olipa kerran Odys-Seija,
olipa kerrankin nainen.
Oli mutta meni ja varasti minkä kuuli,
meni naiseksi tarinaan.
Oli nainen, joka oppi rakastamaan (imuroimista),
vaikka rakasti puusta pitkälle (laskeutumista),
yksisilmäisiä miehiä,
suusta suuhun hengettömiä.
Olipa kerran nainen joka rakasti
ja pölyä syödessään lauloi tuutuu:
jos en aamulla nousiskaan,
taivaaseen ota pölysi.
Olipa kerran tyttö, joka laittoi yöksi sukat (samaa paria),
ja puhtaat pikkuhousut (ehkä kukkia).
Olipa lopulta nainen, joka lauloi:
jos en aamulla nousiskaan,
mutta olisinpa siisti ruumis.

Hetken pituus kaksikymmentä sanaa.
Toiset tekevät toiset teet.
On sormiharjoitus riko
kuori tarkista väri haista maista nuole.
Kuuntele, kuuntele, pudota.

Hetki

Ikävällä on puun nimi, puulla syyt
Mustilla pelaava aloittaa
Jos syöminen on mahdollista se on pakollista
Ikävän nimi on tammi

Äiti ei lue lehteä, äiti kerää aineistoa.

Jos olisin laituri niin minkälain...
ei, äiti ei nyt ehdi, äiti lukee lehteä
Jos olisin lait...
ei, ei nyt
Jos olisin
ei, äiti tekee nyt töitä

. . .

Jos olisin laituri olisin pitkä pisin upotettu
lankku aikaisen miehen kontata
syvänteistä rannalle rinnalle.

Unennäköinen

Unennäköinen kylvää purukumia multaan

Morsiuspuvun korsetti kiristää, hiukset takkuuntuvat oksiksi

Näkisitpä minut nyt, kun olen nähnyt

Etelässä myrskyää otsasuukkoja, tämä on iso kaupunki

Näkymättömät hidastuvat puiksi, uusia lajeja syntyy päivittäin

Keltainen, keltainen, keltainen, rakkaalla kadulla on monta väriä

mutta toisissa kaupungeissa mukulakivikadut vihertävät

Uni sulattaa kasvot yhteen, jokainen vartalo on minun,

jokainen tahra ja mustelma aamukatseessa helmi

Purukumi sikiää kiinni kieleen, en ole ikinä saanut sitä rullalle

Tahdonko varmasti herätä, Unennäköinen kysyy

Tahdonko herätä ennen kuin tiedän minkä hedelmän

lihassa olen kasvanut

Puhdas surullinen iva ei odota vastausta,

puhdas surullinen Unennäköinen kuin suutelisi peiliä

(Leikkaus)

Leikata aika, aivastus ja vihreää vuotavat silmät.
Leikata lattiaan kasvanut kesä,
kultaköynnöksistä pistokkaat.
Leikata kynsistä multa ja auringon vaalentamat hiukset,
kuolinilmoitukset ja ruokaohjeet.
Leikata kangas irti kehyksistä,
ommella kankaasta takki, liivit, tuluskukkaro.
Leikata mummin ruusupensaat ja vaarin viinimarjat,
kattaa räkäteille runsaampi ateria seuraavaan kesään,
matkustaa varta vasten leikkaamaan
toiselle puolelle vuotta ja naapurin kuusiaitaa,
leikata polttopuiksi kaikki maalaamaton.
Sähkökuluja pitäisi leikata,
ja piiput, yksityisautot ja päänsärky,
pitäisi voida leikata tarpeettomat elimet
ja pariutua kiinni hyödyllisiin:
maksaa pareittain, haimaa ja sydäntä,
pikkulasten vanhemmille kolmas käsi korvaukseksi napanuorasta.
Entä intersukupuoliset vauvat, valamon ruusut ja suurpetokannat.
Kadulla pitäisi jakaa saksia, kärpäslätkiä ja akupunktioneuloja.
Pitäisi leikata irti jokainen luettu sivu
ja ripotella jälkeenjääville reitiksi löytää luolaan
tai löytää itse, tarinaa pitkin takaisin.
Pitäisi leikata leikkauksia ja sanat sulkumerkkien sisältä.
Pitäisi leikata pehmenneet froteet vaipoiksi ja terveyssiteiksi,
leikata niiltä ikkunaverhot matonkuteiksi, jotka eivät osallistu.
Pitäisi leikata kaikki verhot, kaikki vaatteet,
pahiksilta paita, hyviksiltä pois kaikki.
Kaikki, kaikki mihin olet reagoinut pitäisi leikata ja liimata
seiniin, kansiin, tienviittoihin.
Pitäisi voida leikkautua kuten liimautua
ihoon, kuvaan, laastariin,
ruusuksi seinän paikalle,
katkaista kaikilta kukkivilta kaula,
vaihtaa päiden paikkaa,
leikkautua vieraisiin väreihin.
Leikata unet ja pistää yleiseen jakeluun.

jo herätessä kuulen käärmeet ja kesät
liikkuvat kankeammmin kuin eilen
varjoni on käynyt oi onnea
tarpeettomaksi kuin selventää asiaa Peter Panilla
punatiilin kosketusarkuus leventää tien mikä ilo lanteilla
palata hakemaan lapsille päällysvaatetta
kadut huojuvat vastaan ja talot kasvavat takaisin
kiinni toisiinsa, valon erottamat

Valoni on ukkosmyrsky elokuussa,
painava kuin voikukkakruunu.
Maito valuu kasvot karvaaksi,
levitän sitä auki, nuolen toisilta kasvoilta,
mutta en muista löydä lupaa hyvää hiljaisuudella.
Koska valo on ukkosmyrsky elokuussa,
koska valo on pimeetä,
valo on vihreä kirjoitus.
Valo on minä on sinä, voi luoja on jokainen.
Osoittaa rautalangalla toista missä tie on mutkalla.

valo varastaa aamun säteissä hapanta unta
ilma ei vielä ilmaista ei alastomuus
kun viileäksi vietellen yöt
kierin kuun läpi maidon tervan hunajan
kylvyn jälkeen painin terälehtien rakastan en rakasta
höyhenen kevyt inho leikkiä vastaan aurinko
sulje silmitönnä kukkien kuolla repeillen
maidon tervan hunajan tuoksussa ihosta lehtien
aavistus kuinka nainen spagettiolkapäillä tai ilmaa

jokin soitin koukeroi ympärilleni voimistelunauhan
kaltaisensa piruetin ilmassa ehkä huilu
näitä hetkiä varten olen hankkinut verkkarihousut ne yksin
seinistä sisuuntuvaa sumua vastaan turkoosi sametin hyvä
myöhästyneen valon vihreä tuoksu on mahdollista
kuulla jokin näkymätön soitin huilii unohdettu laulu

Kahdeksas aamu, päivän raja

Kukin vuorollaan paljastamme siemenet,
leikin nimi on valkoinen ja kevyt,
kuka lentää pisimmälle.
Kuutena minä loin, sen seitsemänä maistelin,
kahdeksantena korjasin luuni.
Voikukka, poppeli, ohdake, pellava,
rakkaalla äidillä on monta nimeä.

Kahdeksas aamu, toinen hetki

Vielä kukat tukkivat tien syksyyn.
Olen valmis,
valmis poimittavaksi, korjattavaksi kypsä.
Ehkä maaomena, ehkä herneenpalko,
ehkä kirpeäkasvoinen karvamarja.
Pellollinen pillittävää tilliä tai pelotonta pellavaa,
mutta kuivattavaksi.
Kuin viilenevät yöt
kukin kerrassaan.

Kahdeksas aamu, ensimmäinen

Aamuhetki kullan karvas
sängyssä yön lämmittänyt lakana.

Hain tarina

Kallio ja valaan kakka,
siistii pomo-pallokala, ajattele jotain mukavaa.

Montako Hain tarinaa on käytävä läpi,
kunnes ei löydy mitään uutta?

Voi Oscar, pysy sängyssä nyt,
äiti on vähän väsynyt. Vähän hai.

Piikit taskuun pomo,
piraijat akvaariossa kasvavat jo kukkaa.

Puhelintolpat ja rappukäytävät etsivät kadonnutta.
Hypännyt kaksi kiiluvaa yöstä,
jäljellä tupakan hengästynyt hehku, väritön punainen
varjo villiintyneillä viiksillä.
Kissa miehen laudalla pitää,
kehrää mustan ruudun valkoiseksi,

                shakkikaveriksikin siittä,
                oli, katti perhana...

         oli musta
       valkoinen
     musta, punainen, valkoinen
korsetti ja suojatie,
korsetti kuin suojatie, ja aamuyö,
suojatie kuin aamuyö,
aamuöisellä suojatiellä mäyrä,
mäyrän suussa kissa, ja Kissa
kissan suussa mäyrä,

shakki ja matti, uskotko
että saduissa aina jotain, tottakin on
niinkuin linnuissa, jotka lentävät
päin vasta pestyjä ikkunoita, lasten iloa,
päästään leikkimään hautajaisia.

(laitetaan syntymäihme)

Ensin oli sana ja sitten se synti.
Joka päivä taas tai taas
herään hampaat suussa kieli.

Joki on kuultava lapsivesi.

Postikortti

Olen pohjavirta ja jää
Olen kiitollinen vesi ja kelluntaliivit,
vastakuoriutuneen ympärillä uidut renkaat,
ensimmäinen kierros saaren ympäri
Haluaisin olla valmis puhumaan rakkaudesta
ja miten uidaan käsipohjaa ilman käsiä,
mutta joutsenen olen jo
kirjoittanut, vi har gott kivasti fisk
kaulat kaarella merimetsoja ja meduusoja,
nokat nokkia että vene
täynnä että täytyy
kävellä veden pinta
Varpaat peiliä, kasvot kasvoja,
kalastaa kierros vastaan päivää

Lause kerrallaan

Hyvinkäällä 28.7.07.
Lause kerrallaan runoja kanssa Mikael ja Marko.

. . .

Vieressä istuva geisha käyttää päivän lehteä viuhkana.
Olet ollut niin kauan yksin, eikä tästä tule haikua,

takki ei kaipaa neulaa, ei lankaa,
hiljaisuus parsii alusvaatteet näkyviksi.
Silmiesi hiljainen liekki liedelläni,
pohjaan ei palanut Phil, kesken lähtenyt.

Päivänvarjo rintojesi välissä kieltää yön
kuin perhonen kantaa siipesi ympärilleni.
Oi Philomena
kuinka yli annostuksesi kantaa.

Vedenkantajien olkapäiden tribaaleissa
hieroglyfien elävät ratkaisut,
menneen maailman laulu,
valinta kahden terän välillä,

khooruksessa, nyt kuunnelkaa:
Ei mitään minne mennä, oi pfilosofia,
minne menet jos jää

. . .


Monessako ranteessa näet kellon,
monessako haavan, joka näyttäisi miten
hengittää ilman aikaa tai verta
Veren takana aurinko
liikkumaton, siltä
on noustava tai hypättävä kuten pudotaan
tähtien kanssa yönmustaan, hiljaisen läpi näkyvään
Viisarit seis
on noustava tai hypättävä kuten
nukkuessa kun et
muista mistä olit tulossa
Viisarit seis, olet tässä

. . .


Joku on piirrellyt kaikki mun kirjat,
pilleripurkki syönyt äänet, mutta kaiku
vastaa, ei, vastaa
Sana, bilbo, puoliautomaatti, pankkiautomaatti?
Sarvet, sormet, biljardipallo, kivi?
Jos et hyppää, kivi
käyttää kirjaa kalenterina,
mutta jotain jätetään aina
kirjamessuille pariteltavaksi uunista ulos.
Kirjoittaa asennossa kuin pojat yläasteella, jonossa
minuakin parittaa saa taa pienen
lumivalkoisen pariton
parit on napa tin rit naton

Kirjoittanut pöytään ikkunan tai kaivon
jossa kas vot kaa

Kynä 07

Nihil Interit ja Tuli&Savu mukana Kynä 07- tapahtumassa 27.-29.7. Kyseessä on harrastajakirjoittaja- ja kirjallisuustapahtuma Hyvinkäällä, Wanhalla Villatehtaalla, junalla päästään ja mennään. Ohjelma tässä. Runous näyttäisi olevan vahvasti esillä sekä lauantain että sunnuntain tapahtumatarjonnassa.

Runouslehti Tuli&Savu ja Nihil Interit- runoyhdistys näkyvät Kynässä paitsi esittely- ja myyntipöydässään myös uuden digitaalisen runouden esittelijöinä. Tapahtumassa julkaistaan myös pitkän linjan runoyhdistysaktiivimme Miia Toivion esikoisrunokokoelma "Loistaen olet". Miia on myös panelistina Jukka Virtasen ohjastamassa kello neljän runopaneelissa, muita panelisteja ovat Tomi Kontio ja Pelle Miljoona.

Huomiseen!

Henki luistelee vesien yllä. Aurinko on
sulattanut sään jään kestäväksi.

Jotakin kuollutta kasvoillasi.
Poskipäiden hedelmät mätänevät auringon
polttamalla nurmikolla. Jotakin kuollutta,
vettä, joka on seisonut liian kauan.
Kunnes uni riisuu turkkinsa tai leijona
ja koteloihin maatuneet perhoset kasvavat lehteä.

avaruudessa alkaa olla täyttä
silmien lisäksi tuolit
nostettava lasten ulottumattomiin

. . .

(edit. su 15.7. kappas. osaavia ja ehtiviä koneihmisiä nuo poikaset. päästävät äidin keskeneräisyydet irti. jääköön nyt, arvoitukseksi. otin kuitenkin valtuudet puhdistaa kirjainjonot.)

Sulaa vettä V

Pienistä puroista kasvaa silta

Sulaa vettä IV (Surun muoto)

Silmä kulmaa veneen pituutta

Sulaa vettä III

Sulkien alla vesi vahaa ja vene

Sulaa vettä II

Toiset lähtevät ja jäät

Sulaa vettä

Toiset lähtevät ja jää

Marttyyrileikki

Minne muisteli jääneensä ennen kuin lasipeilisilmä putosi,
viljelen näitä sitten kun minua ei enää ole-
ajatuksia kuin leivoksia
Vielä tie kohtaa rannan ja viini
hengittää karahvissa, jonka voisi vaihtaa omakotitaloon
Vielä vuoden ajaton kohtaa jään murtajan
astuu etupenkin kannelle tynnyrin tarikalle
olematta matkalla minnekään
ja kaikkialle, ehjiin ja särkyneisiin
vuoriin, silkkisiin ja kivisiin
vihreämpiin kuin vihreä ja valkoisimpiin kuin
On kasvoja, jotka pitävät kaiken ulkona
Rakasta vihollistasi, se olet sinä
Vuosi kiertyy ja minä sinuun (forte jos
minua diminuendo olisi ja fade out kyynelvirroista
vesimoimala tai itsesäälikylpy,
olen jokaisella takapihalla peili)

Lantiolla lapsen mentävä maljakko.
Kannan munaa rintojen välissä,
haudon siipeä nokkaa, sulkaa kynää.
Vaihdan joka aamu paitaa, jotta heräät uuden naisen.
Sormet puhkeavat kukan ja olen irti
laskettu yhden käden sormin.

Sademetsiemme valkovuodot kätkevät nojatuoleista rakennetut rauniot

Raunioiden nurkkakivi pystyssä, siis hajoitettu. Tomi Sonsterin ja minun runodialogi "Sademetsiemme valkovuodot" pystytettiin päivänvaloon juuri.

luusika

voivitsi

hahrukka

Sormet eivät löydä kirjaimia oktaavin ulkopuolelta. Näen mustaa kuin ebenpuu, kuulen valkoista kuin lumi. Korkokengät raapivat norsunluun vereslihaksi, korot takertuvat koskettimien väleihin. Sormet mustelmilla varpaat, yks kaks hyppy, vasarat soivat puhdasta sokeutta. Kerro kerro kuvastin, kenen tahdon tansseihin. Kerro peili piano piste kirjoitus kone. Kirvelee silmän, minkä iho kerran itki. Kerro veren väri, jos minä olen Lumikki. Jos minä olen Lumikki, kenelle kannetaan tulikuumat kengät.

Katoamiset yleistyvät. En minäkään haluaisi elää
tallessa, isän kukkarossa
on oltava lapsen mentävä reikä. En parsisi sitä vaikka osaisin
olla sisällä, elokuvassa
kengät jalassa. En kävelisi toisten uniin.

Ylityksin yksin, loikkaus irti ja kannat päästä.

Sukkani ovat alkaneet käydä vieraissa
jaloissa, parittomatkin, kuka ne on huolinut.
Jos reikää ei ole se leikataan irti kuvasta
tai annetaan pesukoneen kutistaa
villaisella painettu teksti, omin tunto ei kosketa.
Juhlitaan kulutusta, kävellään uniin,
kadotetaan kannat kattoon, varvastetaan ulos
sukkasillaan kuin lapset
kantavat päänsä, pitävät itsestään
selvänä, ettei kengät jalassa voi eksyä.

maitoparta piimäparta mustaherukka karpalo
puolukkasose pinaattikeitto vaniljavaahto mansikka
kermamässy kakkuparta hillovaahto
kylpymustikka
maitosoppahattara tötteröpäärynä
minttuketsuppiaivastus lakritsamulta
nenäkinuskinuha hiekkanessu
seesammaito auennut
paperipähkinä räkä

Muistumia kantakodista III

Hämähäkkien hämärähäät mustalla puutarhapöydällä,
jos minä olen kahdeksan raajaa, oletko sinä keltainen risti.

Muistiinpanoja kantakodissa II

päivän juostu ja tuntuu että aurinko
on sateen molemmin puolin

Muistiinpanoja kantakodissa I

nuppineula huulien välissä
keimailla, horjahduttaa
jo ajatuskin että voi

Kolmannen käden synnyinkutina

Mahtuu taskuun, katoaa reiästä vuoriin, vähenee murusina tielle, jotta löytäisi takaisin, jos palapeilille luvataan uudet kasvot. Jos ei, palkkaa mustavalkoisen linnun, lapsenvahdin, pullasorsan.

Kolmannen käden synnyinkutina kainalossa
yritän olla piano, mutta harteikas forte ja kiipeilypuu,
kiukuttelen auringolle, joka ei kirjoita illan rajaa.
Kaikki kolme nimeä ja isän perintö
jos et nyt heti tule alas niin alas ei ole tulemista.

Kylki kasvaa vuorta, synnyinkutina loisii aamua. Synninkutina jos jaksaisi kuulla kutsun. Pyytäisi kättä, leipoisi metsän, metsän syvimpään piparkakkutalon.

Hiljaisuus

laskeutui ajassa kahdeksantuhatta ja neljäsataa
sydämenlyöntiä, mutta jos otetaan huomioon
punastunut syke saadaan hiljaisuuden summaksi
yksitoistatuhattayhdeksän-
sataa, minuutteja
seitsemän tiuta häkkikanalan soluina

Ilmestyskirja

Näet, että valtaistuimella oikea käsi kasvaa kaarnaa.
Alat kuulla puhetta puista, niinkuin ennen puhetta säästä.
Tänään puut näyttävät aurinkoisilta, mitä muuten kuuluu,
huomiseksi lupasivat taas sadetta, lehtiä, terhoja, omenoita.
Toivot, että olisikin vain kylmä tai kuuma,
mutta pitääkin uusia kypärä, ettet kuulisi ääniä,
kuinka ne kuiskivat, osoittelevat oksillaan, kampittavat,
horjuvat päälle esittävät tuulta.
Juurakkojalkaiset valtaavat ajatusta,
vihertävät milloin huvittaa
ja vaihtavat maisemaa jos ei.
Kadut autioituvat pihat, metsät
valtaavat tilansa takaisin,
pelloilla on ruuhkaa.
Tehkää parannus, luopukaa pensaista ja verkoista
joihin siivet tarkertuvat, joihin laulu.
Katsokaa nyt tätäkin kiikkujaa,
miten se silmukoi itsensä oksilleni
nypittyään ensin silmuripseni. Keinukoon nyt,
herransa hallussa unohtakoon halunsa
ja sen mitä ikänsä yritti unohtaa.
Lukekaa puumerkkini ihmisen nahasta.
Astuu puu, joka on kelvollinen avaamaan kirjan.

Maanteillä tappaa kesä.
Viesti, jos olet hengissä.

Koukku tai lankakerä

miksi puhut niin kovalla äänellä ihmistä
olen sinusta paljas
olen sinusta villapaita
olen sinusta kierretty

kiertää kaartaa tekee pesää mutta
mitä kieltä sinä olet

Väliaika

Miten pahaa kahvi voi olla että vielä juot sen
Miten pimeää että hyväksyt nähdä
Miten hiljaista että kuulet
hyvästit hyväksi
sammaltavat haavat

Kuiskaaja

Kun olet valmis jättämään pesän ja kirkukaulaiset
ranteiden säteily syövyttää veitsen,
lennät pesästä, jotta voit palata
elokuvaan joka kertoi tytön.
        (mitä kieltä sinä olet, jos minä olen sormet)

Ei vielä nainen, mutta palmikko kietoutui jo nutturalle.
        (Väri oli suomifilmiä, mutta ääni...)
Pellava rypyssä valvottua yötä, vesi kannatteli
helmaa säären yllä ja ylemmäs,
kunnes laskuvesi nousuvesi lasku ja vesi,
nousu ja lasku ja nousu
        (ja vesi, ja heräät housut märkinä
        satavuotisesta unesta satavuotiseen tuleen)
ja vesi, veri ja nainen
lauloi vatsalle väsy väsy västäräkki,
satakieli, mustarastas ja kotkan poika.

Avattava mitä lintua soi.
Kuultava värit.
        (Muista kuultavat värit.)
Sormet soitimella päästää runo irti.
        (Lintu!
        sinä olet kaikukoppa sinä olet irti.)
Heittää kivi kuulla kivestä lintu,
        (Ymmärrä, että henkilöitä on
        enemmän kuin kaksi. Lintuja vieläkin enemmän
        ja leikkaamaton tarina.)
eikä enää tiedä kenelle puhuu, mutta esirippu on
vesi, nousuvesi ja laskuvesi.
Päästää paljas irti.

Nynny-klubi 13.6.

Nynny- klubi huomenna Vanhan ylioppilastalon Tiedekuntasalissa klo 19 alkaen. Luen runojani yhdessä Mikael Bryggerin kanssa. Musiikkia on Rebecca Clamp. Järjestää Chorus ry.

Sätkynukke

    Laulaa kärpänen nenän päältä,
                        rikkoa haaksi ison kiven juureen,
                                                 löytää kiveltä uusi mekko.
          Vaikka tarkoitit sylkäistä
               arkkikaupalla kaunista printtiä,
                    hengitit väärällä ovella.

                                                 Laulaa omalla äänellä,
                         laulaa kärpäsestä leppäkerttu.
    Rikkoutua ison kiven juureen.

       Kurkussa avain on pala muiden joukossa ja hyvä tarkoitus
       ruostuu kitalakeen kiinni,
                     piuhat roikkuvat niin ylhäältä, ettei kukaan.

Tuokaa Vessaharja, Herra tai Heimlich,
   jotain kumarrettavaa.
   Vanhus narujen takana

ei ole oppinut uusia temppuja, asettelee leppäkerttuja
                                  molemmin puolin ovilasia.

          Laulaa vanhus suohon, löytää
                                                                        kiven siivet.

Jäähyväiset tärykalvoille

Varpaissa kastanjetit
kävelen käsillä ristin juureen
naulaan kastan
jetit tuuleen
Anna minun olla rumpu

mal kirjoi saa saavu au

kilpailla väreistä sateenkaaren kanssa
syödä jälkeiset, istukka viimeiseen ateriaan
sataa helpotusta, että olen
vaihtuva kuin etuliite
ja -ttamaton arkki

Vuosirengas (terveisiä Uudesta Valamosta)

Kesä kävelee kohti neulaset kammattuina,
oksat rinnalla taipuvat rottinkia.
Mitä sinä tiedät lähdettä etsivistä juurista, sormista,
jotka istuttavat maahan lapinkultakorkin,
kasvattavat kultaista käpyä.
Sureeko kaarna kaatumaan vuoltua laivaa.
Miksi kurkotat latvasta tähtien tähteitä.
Minä en anna jokaiselle kesälle,
jokaisen kuusen kihlata.
Kuuntele nukuttuja vuosia, renkaita.
Kuuntele riveihin pakotettu metsä.

Talviuni

Unessa lensin, kuinkas muuten,
kotitalon yllä, oli talvi.
Metsä kaadettu, mutta polttopuuvuoria
ei näkynyt, muureja, savua, merkkitulia.
Unessa lensin hiljaa hiljaisuuden yllä:
"kaikki nukkuvat tai ketään ei ole".
Mekkoni oli valkea ja taivas, kuinkas muuten.
Siivet eivät päästäneet ääntäkään
ja liihottelin olevani yksin,
tiesin taivas on kuultava hiljaisuus, siitäkös rintani
pullistui ja puhkesi.
Kirjoitin maidolla kevään,
sulatin lumen ja jään, kirjoitin metsä
ja metsä kasvoi suoraan kukkaan.
Talo värjäytyi kodiksi taas ja savu nousi piipusta,
mutta rintani roikkuivat maassa. Kohta on aamu
pitäisi herätä kuin aikuinen,
kantaa yksin salaisuutta, etsiä siemenpuuta,
että kaikki on valkoista, varsinkin kohtu.
Pitäisi päättää herääkö.
Hengitän siivet sisään, käärin rintani rullalle.
Kaksi simpukkaa paidan alla vastaan että minä
tiedän, kun isä kysyy.
Polttopuut alkavat loppua.
Mikä puu kaadetaan tänä vuonna.

Rakkausruno ja perillinen

Olen kyllästynyt oikeaan
käteeni, käytän sitä aina. Sinua vastaan ja sinua myöten.
Virrassa kellun sikiöasennossa.
Virta on muutos eikä muutos satu vaikka paluu.

Muttakylpy

Pakkaan pojat autoon, taputan kylkeen,
ajakaa pojat varovasti, siis pusu soitellaan.
Oikeasti olen kaukana ja tentissä, jota ei ole.
Minut on unohdettu ja kysymykset. Palan kotiin.
Isolla liekillä se on juna.
On edelleen tyhjää. Unet,
rintaa kivistää. Herättyäni en löydä kuhmuja
enkä säntää sydänfilmiin. Elän silti.
Kovasti pahoiteltiin kyllä, jos haluan niin
yksityinen kokeilu.
Jään kotona. Puhelin soi,
pakkasinhan pojat. Hyvä,
pääsivät sitten perille.
Vähän mitä kuuluu, miltä näyttää tuoksuu värisee.
Mitenkäs se muta,
muistinko saappaat, saippuan, sade-ennusteen?
Takapiha haisevaa raatokasaa,
järven pohjaa, tursui varpaat,
iik. Näen unta käärmeistä,
jokaiselle lapselle omansa.
Pitää laittaa viesti, onko kyy pivossa ja pakkaus oksalla.
Pitää muistaa herätä ennen iltaa, laittaa ilta-
palaa ja viestiä.
On tullut lämmin,
maito kokkeloituu pullon pohjalla yön yli.
On sitä haistateltu viime vuodet,
niistetty neljään nenään asti.
Vastattu satoihin kymmeniin yhdyssanavirheisiin,
että tuleeko tästä viiva vai iso kirjain,
että olisko nyt sellainen pilkun paikka,
vai kirjoitetaanko yhteen vaan.

Takapisarat

Sinivihreä kaivoista nostettu vesi torneista
laskettu lähteistä silmistä suon.
Lähtö ja kohtaiset sanat.

Maatuva ruskea, mullan tuoksu
mustelma, silmien suot,
virvatulet, tuoksu, silmien syksy.

Toisto tuo ikuisen tähän,
ja ympäri kiertyvät johdot.
Tässä on sänky ja tässä on kone,

letkuin johdoin piuhuin hengessä pidetty.
Jos tämä kone lopullisesti hajoaa,
miten minun käy.

Ilmaa, sanoille ilmaa.
Tuulta tavujen alle.
Vettä kirjainten juuriin.

Tahroja, lisää tahroja.
Toisto tuo ikuisen tähän ja huutavat paperilakanat.
Kirjoitan tällaisia sanoja, jotka eivät kerro,

osoita, pisaroi, tapa. Vain lintuja...
nämä lakanat, origamijoutsenet.
Anna käsi, niin mä kanssas suljen

silmät, suut ja kaiken minkä elämä
hyökkää eteen takavasemmalta.
Sokea piste.

Ei loppua.
Unohdit ruskean, raidat lakanoissa,
lähteen, suon, silmän.

Muistit riisutun pöydän ja odottavan maljakon.
Yksi kuollut lintu lisää
ei kuulu missään.

Matkalla jonnekin ja kotiin
ihmettelen kuinka helppoa antaa kasvojen ottaa ilme.
Hymy miehen tiellä pitää,

hymy miehen tielle ajaa,
ullakkokamarin ja peltikaton puutteessa.
Sataa. Kuuntelen, lasken, nukahdan

irti pisarat ja mustelmat ja tahrat niiden välistä.
Mikä se sellainen matka on joka ei rämise,
soita suuta, maista silmää,

kevättä, pesää.
Viritä lakanaa, heittäydy poikki.
Pisaroi maalia viivalle.

Aika ajot

Toinen huudattaa televisiota,
koska ei itse jaksa.
Toinen piirtää ilmaan neliön, ymmärrätkö,
se on ympyrä. Ymmärrätkö,
ne formuloivat ympyrää.
Kymmenen pistettä laudalla ja papukaijasta merkitys.
Huudattaa, piirtää, vaieta vastaan,
syrjähyppy toiselle kanavalle.
Kaksitoista pistettä ja hirviönaamari.

Hää(tö)yö

Laulu ui joutsenta
kaula marsipaanikaarella.
Nainen miehen varassa veden.
Olen nähnyt tämän elokuvan aiemminkin.

Karhunkieli

Siivilöikää pettuleivän rippeet tervapastilleihin.
Ripustakaa lasten kauloihin avainlippuja ja polttakaa
kotinne, kirkkonne ja kesäkuminne,
siunaantukaa verissä päin.
Kiillottakaa keittiöt ja marttiinit.
Kantakaa koivuille juomavesi,
maisemoikaa harjut ja selänteet, nou hätä,
vesimaksu sisältyy vuokranantajaan ja jää kiiltää vedestä.
Lähiruoka ei ole trendikästä,
löytyykö hernerokkaa retrompaa.
Heitelkää nälkäisiä perunoilla, antaa keittää kiljua.
Hormoneille ja poikalapsille tarjottava luomurintaa,
laadukas suomalainen sperma ansaitsee joutsen-merkin.
Jätevuori lastataan täyteen laivoja,
pullovedellä etsitään katetta kulkusille,
tehdään joulupukista ulkopää ja sisäasiankauppa.
Suomalainen sisu ei itke vaikka kallio poraisi uraania.
Huutakaa tänään havuja,
hakkaa päälle error, hakkaa error iske.
Eroosio-viirus iskee koneisiin.
Palauttakaa kohtunne,
kantakaa miehissä keskusyksiköt roviolle,
lapset muuria rakentamaan. Legolinnat sortuvat kuin kodit
sukupuutteessa. Yhtykää toisianne kädestä.
Puiden sukusolut nenässä.
Montako kiloa elintasoa,
karhea kysyvä aivastus.

Pukupakko

Valo säkissä,
sumu puserossa.
Pakkopaita jos rutistat,
sanelet ilmaa, ikkunan.
Raskas, rakkaampi, tyhjä.

Lapsilta kierretty

Ei saa pukeutua lampaantaljaan.
Ei saa huutaa susi tulee.
Ellei ole kiltti kylmissään yksin.
Yksin ulvomassa vastausta, varjoja, nälkää.
Jos olisin tehty, olisin susi ja nauraisin,
ampuisin itseäni väripatruunalla.
Ei mitään uutta, hän sanoi,
ei mitään silitettävää, syötävää, lypsettävää.
Ei ristiä ei sielua,
mutta kuuta, nahkaa ja tyhjää katsetta.
Raiskattu satu.
Satu meni saunaan ja sammui. Entä sitten.
Riisuu punahehkuisen hiilihilkan ohimoiltaan,
lakkaa menemästä hukkaan.

Leuka perii tämän päivän hittejä.
Painakaa villaisella teesi,
naula naisväenopiston oveen.

Häntä

ikävä ja kukkaa
aidan viertä karvan verran
portin pielus tukkaa

ehkä tämäkin m a i n o s
on runossaan paikallaan.

Kirpputori

Myydään vähän käytetty pienoismaailma.
Sormet ja varpaat tallella, pohkeesta puuttuu pala.
Voidaan myös vaihtaa
biljardipöytään, nukkekotiin tai mehiläispesään.
Peruna hihittää kiiltokuvan takana,
kemistit ratkovat pyhän liiman arvoistusta.
Voidaan myös vaihtaa
arkin kokoinen enkeli Bambiin
tai sellaiseen ennen vanhaiseen.
Hiuksia hampaita kynsiä karvoja, lohjennut katkennut pudonnut.
Ravintolassa mies antaa tytölle toto-tositteen, kuiskaa koodi,
kesäsade on meteorikuuro, ripsien räpäytys kaaos.
Voidaan myös vaihtaa,
ravintolaan, kirjastoon tai täysi-ikäiseen bigbändiin.
Myydään vähän käytetty vaihdetaan aikaan,
myydään figuureineen kaikkineen taivas kansineen.
Myydään vähän käytetty odotus,
myydään asukkeineen kaikkineen.
Myydään vaihdetaan, ostetaan annetaan
maha, auto, puu, tarha,
annetaan välirahaa, vähän käytetty mies.
Vaihdetaan mikro makroon,
annetaan välirahaa, vähän käytetty paikka:
kieli korva kynttilä
taivas hauta rauha.
Onni
ei tahdo syntyä,
haraa vastaan yliaikaisin kynsin.
Kosmoksessa isä rakentaa tikuista taloa,
sinistä ja punaista
leikkiä silmien takana.
Onni kiristää mahaa,
tervetuloa Onni, myydään Onni,
myydään vähänkäytetty pöytälaatikko.

Päivä

vähän herätään vähän puetaan vähän harjataan vähän
kirjoitetaan vähän syödään vähän juodaan vähän kahvia
vähän luetaan vähän siivotaan vähän lehteä vähän siivotaan
palstaa vähän tilaa vähän viljellään vähän odotetaan
vähän katsotaan vähän kelloa vähän aikaa vähän ostetaan
vähän haetaan vähän lapsia vähän leikitään vähän syödään
vähän laatikkoa vähän hiekkaa vähän riisutaan vähän jumppaa
vähän juodaan vähän syödään vähän mennään vähän katsotaan
vähän kelloa vähän aikaa vähän pussataan vähän nukutaan

Muotovalikko

Nukella on viisi raajaa. Tukkimiehellä neljä ja poikkiviiva. Nuken vatsan halkoo arpi, joku synnyttää pian. Nukke kuin siili, neulat pystyssä piikit. Lapsella on etäpäinen, lapsi tietää kuka itkee. Nuken nimi on Basimysiini. Neuvolassa haju ja piirustuspakko.

Hyvä ihminen piirtää ihmiselle kädet. Mummolassa on aina joulu, mutta aattoöisin silmät lukevat oksanreikiä. Että vauvat kivoja on, mutta tekeminen puistattaa tädinkin hartioita. Kohta hän herää, itkee, kohta on joulu. Nukke ei ole ilman lasta. Ilman lasta ei ole.

Kantapäässä on kohta. Se painaa, jos sitä painetaan. Ilman lapsi kaatuu pyörällä, sanoo Basimysiini. Yhdellä on polvi ruvella, toisella kieli. Tukkimiehellä mieli ja vatsassa kasvi. Voi se olla kantapäässäkin tai porkkana. Sen voi raapia ja syödä. Haava

keittää ruven, porkkana keltaisen nenän. Tukki ja kasvimahainen mies, suvun puutos leijuu ilmassa, tuhkaa. Istutetaan tietysti kirsikkapuu, mies lentää siemenen mukana, imelää. Tulee vesirokko koska yhdellä on kieli ja kielessä rupi. Basimysiinillä ei ole kieltä niin miksi

isä sairastuu. Lapsi opettelee vasta luistelemaan, mutta isää kutittaa enemmän. Ehkä se on syylä, syylästä vuotaa paljon verta. Veri ei vatsassa pysy, niin isä sanoo ja kaatuu. Väristä sen näkee, mistä se tulee. Tukit kuolevat sukupuuttoon. Lapsi ei synnytä enää,

hänestä kasvaa mies. Yön yli seisonut sylki auttaa syyliin, kuiskaa Basimysiini. Ääni on mummon. Mummo paransi kasveja mustikkakeitolla. Mies harrastaa joogaa. Kasvaa kieltä kantapäähän. Nukkesiili kasvaa rinnasta ulos, pääsee kehyksiin. Piikit pehmenevät karvoiksi. Ajellaan.

Silhuetti

Illalla esitän verhoa
avattavaksi että näkyisin.
Olenko jo kertonut näyttelevistä ikkunoista?
Miten me eksyisimme ilman nukkeja.
Miten ilman muovia,
kuuta, ämpäriä,
kukkapenkkiä, seinää
kipuilevaa villiviiniä.
Vastaan valo ja esirippu varisee kuin leikki.
Minulla on kaikki ja rooli,
viite, kehyksissä alaston
malli miten tulla julki sivusta.

Muotovalikko III

Veistellä kulmat pyöreiksi,
purkaa ja koota maa-
tuska uudelleen.

Muotovalikko II (Motto)

Ajan kulu maa.

Muotovalikko I

He käyttävät hassua sanaa enkä tiedä,
kenelle sanani esoteerisin.
Kurvista suoraan, teille vai heille?
Asiat liittyvät, kuten viini ja kutujuusto.
Ylioppilaat toivovat astiastonalkuja,
eivät lävistyksiä tai muita kulttuurisia syitä,
mitään ensyklopedikyyrejä.
Katsokaa kattausmuotia,
päivän sana alkaa eellä,
empiiri pieni pyörii, liikuttuu,
kädet emulgoituvat, ensemble!
Käytäävä kulkee kulkuaan,
sisällä he myötäävät vastaan,
vaihtavat esana virtajohtoja, siittävät sanoja.
DNA-reksiterit kommentoivat yhteen,
minä raksastan sinua!
Vihreä virhe, pannaan toisto,
situaation säätila.
Vaihtolämpöinen eepostelija.
Talvi horroksessa, kevät hornassa.
Katurentoudu.
Haro hiukset.
Lakkaa katumaan.
Itseluotaamus ei ole synninlahja
eikä luonnonkatastrofin synonyymi, hurrikaani,
mutta se heitä yhyttää.
Elivoimainen eksemplaari ja elipsismi.
Heroan keskelle painijaisen.
Virhe ei varastoidu elimistöön,
entymologi ei haavioi kuolleita kirjaimia,
mutta vatsassa bakteeri kirjoittaa oikein.
Ero on hyvin pieni, parin tunnin pituinen,
mutta jos lähdet jäät verkkoon.
Mutta sos jäät
kutsuvat heikointa,
onko se evoluutio vai evaluaatio?
Hurrikaani ei ole luonnonkatastrofin synonyymi,
valinta on,
vaikea kuin vetäytyä verkolta,
jos rengas on napamaassa koukun.

Vanha juttu

Sivelkää ikenilleni viskiä, jokellat
soittakaa kipu, ulos minusta,
iso lapsi.
Kun rautahampaat on lassottu ovenkahvaan
jää jäljelle kutina ja kutina kaataa miehen.
Va’skool, kysyt, alat huuhtoa kultaa,
mutta lemmenjoki ei anna.
Alkemia ei kirkasta
ikenille statusta.
Puistatusta.
Humalat ja muut köynnökset olet roikkunut,
läpi lapsettomat, lapsellisetkin
juonut juuriltaan, maannut uusiin multiin
pystyyn kaatuneet, haudannut ja kaivanut
kahta hautapaikkaa.
Kaivannut paikkaa,
vaikka kasvanut vinoon ettei vierustoveria tule.

Arkiveisu

Niska kasvaa silmää, korva tulppaa,
kolmannen käden synnyinkutina kainalossa.
En ole ainut, mutta erittäin kertainen
kiukuttelemaan auringolle, joka ei
kirjoita illan rajaa.
Hermot harpun kielet, väsymyksen ääripäät, miekkaliljat,
piano harteikas kiipeilypuu.
Poikki.
Mestarienkeli katkaisee ääniharavalta siivet.
Äänijänteet ampuvat nukkumattia ohimoon.
Hiekka narisee hampaisiin.
Kautta maljakon ohi otsikon
harpun muodonmuutos harppuunaksi.
Kaikki kolme nimeä ja isän perintö
jos et nyt heti tule
alas niin alas
ei ole tulemista.

Amputaatio

Kalenteri hukassa.
Ei se olisi levinnyt.

Koordinaatti

Kierrän vuoden ympäri.
Vuoren. Ärrän.
Pistän taskuun.

Pääsiäisen saldo

Oksentaa palikkaa että loksahtaa.

. . .

Soidakseen suoraan sisään on soitettava suoraan ulos.

Kuunnella lukkoliikkeen varattuääntä. Tehdä yksinäinen. Avain.

Aina tulee ilta, paitsi kun on tauti. Silloin tulee eläin.

Antaa itsestään eläin, että voi olla ihminen.

Olla narttu, haukkua että emo, suojella.

Olla paha, niin, hyvä.

Kaatua katua kasata kolmio. Kastella katu uudestaan.

Seistä pyramidin huipulla, muistaa eroosio.

Ero-osio: unohda kuutio, pyörähdä.

Purra että itkeä että tilaus että ymmärtää.

Hengittää tie.

Tie ystävän luo on suora.

Mitä suorempi sitä ystävämpi.

Mitä hengittävämpi tie sitä reiättömämpi rauta.

Ymmärtää että tilasi hampaat. Olla kiitollinen hampaista.

Olla naaras niin äiti.

. . .

Vaikka elämä on aprillia, kuravettä ei saa juoda pääsiäisen alla.

Kolmanteen polveen

Toinen siittää puun.
Toinen kasvattaa puuta irti.
Kenestä nousee latvatähti.

Kasvaa ristiä kompassiksi,
kahta kolmanteen potenssiin.

. . .

Ei voi sanoa "kuka nousee/ kipuaa latvatähdeksi" tai " kuka nostetaan/kivutetaan latvatähdeksi", koska ovat ensiksikin liian aktiivisia ilmauksia prosessista ja toiseksi osoittelevia, asetukset ja asennot valmiiksi pureskelevia. Jokainen tietää kumpi se on, jos se sinne itse nousee. Tai nostetaan, ylentämällä alistetaan. Sen pitää nousta sinne jalat maassa. Vai? Kivutetaan olisi kyllä herkku. Kivulla hivuttava - kivulla sinun pitää synnyttämän. Ehkä kuitenkin seinäruusu, yläpuolelle asettumisen, tai asettamisen, sijaan väistymisen kuva. Mitäänsanomattomuudessaan sanoisi enemmän. Ettei sopan eli selluloosan keiton lopputulos olisi tähteys, koska tähteys on tähdetöntä. Vai? Pitäisikö siis pysähtyä vielä kerran rungon puoliväliin ja katsoa kompassia seinällä. Ruusuhan se siellä. Seinäruusu vai latvatähti? Paperitähti?)

Kotiristi

Ostari pitäisi kaataa ja pystyttää paikalle metsä.
Merille ne lähtevät kummassakin
tapauksessa mies.
Vikisevät merille että metsä määrää.
Onko mitä kaataa, saako siitä palkkaa,
kutinaa, ovea, taivaspaikan.
Tuletko pohjantähdekseni, myötä ja vastaan taivaalle.
Tuikitko myrskyn silmänä, annatko arvoa ja armoa.
Ankkuri naulautuu ristiin,
hei metsään menee
kaikki muutkin, hei mutsi.
Voiko pohjantähti palaa loppuun.

Joukkovoilla loppu kirnuamiselle.

Keväänhallintaryhmä Kanavoin
perustava kokous pääsiäisyönä Kyöpelivuorella.
Tervetuloa siipeilemättömään joukkoomme.

Nyt loppui tiputanssi.
Kana osaa - kana voi!

Kanavoi II

Peiton alla on tila.
Peiton alla on tilaa.
Peiton alla on supernova,
tila leviää räjähdysmäisesti.
Peiton alla minä olen tähti.
Peiton alla on tyhjää.
En aio tulla ulos peiton alta.
Minusta tulee musta,
niin musta että aukko.

Kanavoi I

Minä vihaan aamuja iltoja minä vihaan.
Minä vihaan ihmistä, aikaa, ihmisiä ja aikoja minä vihaan.
Päivää minä vihaan yötä, yötä päivää lapsia ja aikuisia,
vastasyntyneitä vanhuksia, keski-ikäisiä kolmekymppisiä,
teinejä minä erityisesti vihaan hormooneja.
Vihaan tissejä, pippeleitä ja pusuja,
kaikenlaista lääppimistä minä vihaan.
Minä vihaan lääkäreitä, länkisääriä, kirvesmiehiä ja kirjailijoita,
vihaan reseptejä, polvisukkia, sahanpurua ja kirjoja.
Kustantajia, poliiseja, tarhatätejä ja vettä vihaan sopivasti,
koska pelkään. Minä vihaan pelkoa.
Minä vihaan liikaa ja minä vihaan liian vähän,
mutta sen minkä vihaan vihaan hyvin.
Vihaan stressiä ja vihaan että ei stressaa,
vihaan niin että stressaa varmasti.
Vihaan päätä, päättömyyttä, ruumista ja ruumiittomuutta.
Minä vihaan syödä ja syömättä minä vihaan olla.
Minä vihaan lihaa, minä vihaan voita läskiä makkaroita.
Vihaan kaikkea liian kevyttä ja raskasta vihaan olla raskas.
Minä vihaan jumppaa hikeä selluliittia minä vihaan.
Kotkotuksia, kanoja, kanaloita ja karsinoita.
Miehiä, naisia, lapsia ja kaikkea mitä niistä ja niiden väleistä sikiää.
Minä vihaan että naurattaa kun luen ääneen mitä vihaan.
Vihaan naurua, laulua, optimisteja ja pessimistejä,
vihaan pedikyyriä ja optikoita.
Vihaan näkeviä, näkemättömiä, näkyvää ja näkymätöntä.
Vihaan silmiä, korvia, kuonoja ja kieliä.
Minä todella vihaan kieliä.
Minä vihaan kielitaitoisia, -taidottomia vielä enemmän.
Minä vihaan negatiivisia ihmisiä, itseäni minä vihaan.
Minä minä minä vihaan sinua, häntä ja kuutta miljardia muuta.
Minä vihaan kuuta, aurinkoa minä vihaan.
Sadetta vihaan paistetta vihaan pilviä
vihaan autoja vihaan autottomuutta vihaan
ilmastoa, muutosta ja muuttumattomuutta.
Minä vihaan että vihaan
ja tämä ei vittu ole mikään googleruno.
Tämä on vihansyöjäruno,
ja sitä minä vihaan.

Harmaa

Siivouskomerossa kaasunaamari ja vatupassi,
nuottiteline ja hyttyssavu, pistosaha.
Yksin oot sinä ihminen,
kaiken keskellä kesken,
kaiken keskellä imuri, iso hyönteinen.
Yhdennentoista päivän jälkeen kirjoitettiin pölystä,
yhdestoista nyt
hetken jälkeen kaaos, hiekkamyrsky olohuoneessa.
Missä kaasu, jolla kirjoittaa ilmaan.

mikä sinä olet minulle
sanomaan etten polta sormia suliksi
etten se ole minä kun osaan lentää

Minähiljaisuus

Kevään varhaiset teinit kiroilevat talon takana. Talo kasvaa sammalta joka kiven. Joka kiven takana varhaiset odottavat iltaa. Mitä ukko. Mitä ilta. Odotus sammuu joka kiven. Hengitä tässä, kevät. Oksilla höyhenet ja suikaloitu kreppipaperi. Sormiin tarttunut liima ei lähde pesussa. Noita-akka merirosvohatussa, vappu tai pääsiäinen, mutta kiitos että minut. Jossain on joku, joka jaksaa. Taittaa neliön tulppaaniksi. Kuunnella

hengitänkö. Nostanko sormen huuliin vai nenän nenää vasten. Kuiskaus, supistuminen. Otan hetken, hetken ennen hoota. Tieto, Esplanadi, negaatio. Nauru ja harvennetut siivet, isi vet. Aika on guru. Olen nähnyt miten olen. Sanana kaunein. Minä, hiljaisuus.

Äänestyksen tulos:

ei koolla ole väliä,

tuhanneen oppilaan laitokset kasvattavat,
karsivat valkoiset ja mageet
jyvät akanoista,
leseet kuuluu heikkosuolistoisille, loisille,
kaikki koulut vois lakkauttaa samantien,
mullakin menee yhdeksän vuotta hukkaan
kun pitää koulut käydä,
totesi punahilkkainen pissaliisa
suden edessä pyllistäessään,
lapsikullat leikkikää nukeilla, kun vielä voitte, lapsikullat
te nukkea vanhaakin, nyt kohdelkaa hellimmin,
älkääkä herranne tähden koskeko kouluruokaan,
sikojen pitää saada kunnon sapuskaa,
ettei maistu silakka,
oma vika pikku sika, kuka käski
olla läski, kultarengas kärsässä
on kuin kaunis nainen älyä vailla,
älkää siis valittako,
asiaa käsittelevä aineisto on ollut nähtävillä kunnan virastolla
21.2.2005 kello 14.00

Punainen

Kirjoitan sinut sisään ulos sisään, ulos
On hyvä olla hiljaa
Hengittää väli

Valkoinen

Laulu valkoinen valhe,
valheen poikanen.
Pienten joutsenten tanssi
tai satu rumasta ankanpoikasesta.
Päivän värissä riippumatta
kosketus, menopaluu tähän.

Musta

Miltä musta tuntuu

Kuka uskaltaa

Valitaan yksi järvi tuhansista,
yksi niistä joita neidon helmat pullottavat,
yksi taipeeseen kaivautunut kyynelkippo.
Valitaan lasinkeräysastia, kumotaan, peilataan.
Jokainen saa moukarin,
kaulimen, kivikirveen tai halon,
ihan oman onnensa mukaisesti, kunhan sirpaleita,
paljon särkynyttä levitettävää
tasapuolisesti kaiken kokoisille jalkapohjille.
Kysytään kuka uskaltaa
olla astumatta tämän surun sekaan.
Kuka odottaa rannalla
kun järvi kävellään punaiseksi,
poljetaan rypäleistä veri, silta.

(ihan sama toinen versio.)

Perhepeti

Ensin sana löytää muodon,
muoto löytää tissin
ja isä painaa sormensa muovailuvahaan.
Käsikynkkää kantokopan kanssa kiiruhdetaan Beetlehemiin,
mutta lapsi ei tahdo seimeen makaamaan,
vaan nukkuu puolitoista vuotta täyttäen kaikki
satakuusikymmentä senttiä suhteellista leveyttä.
Sijauspatja kasvattaa kasvutarinaa,
kunnes sana huuhdotaan pyttyyn,
lapsen sänky siirretään omaan huoneeseen
ja aletaan odottaa uutta sanaa.
Valo on auringon pissaa, kertoo lapsi.

Turkoosi

Katson ikkunan läpi ikkunaa. Olemme tehneet tätä niin kauan että sormet lakkaavat, soitto lakkaa, kynnet, pyökki, viila, viilu. Sulaudun seinään kuin mereen. Mereen. Vihreään. Nostan henkeä pohjaan asti. Hengitän. Sitä saa kaupasta. Lumetta. Maalattua puuta ja muuta. Mattana tai kiiltävänä, heijastuksella tai ilman. Kynsiin asti syvä hyvä. Olemme tehneet tätä niin kauan, että palaamme tähän taas ja taas, ja taas taas. Nähdään, kätellään, hyvää. Huomenta, onnea, hyvää. Katso miten kynnet, kykevät. Toiset lähtivät ja minä. Jäin tai ehkä minä lähdin. Ehkä sinä tiedät. Kykenet. Katsot ikkunaa. Ikkunan läpi ikkunaa. Tahtoisin kuulla mitä näet tai et.

aika kalavale

ja tämä on tosi kuin ahven
kurkussa niin hyvältä ja pahalta
maistuva suolapatsas
katsoi taakseen nähdäkseen
miten vuoteemme vierivät

Korvapuusti

Aika rakentaa pommia.
Ihminen kuin ydinpulla
kehii ympärilleen kuorittavaa,
kerroksittain suolaista siis makeaa.
Vai sittenkin sipuli, lupa itkeä ja nauraa,
kuivua ja olla sitä käyttökelpoisempi:

mahtuu taskuun,
katoaa reiästä vuoriin,
vähenee murusina tielle

jotta löytäisi takaisin.
Sinne missä on nokittavaa.
Palkkaa mustavalkoisen linnun pullasorsaksi.

Myytti III

Hän suuttui ihmiseen sen yksimielisyydestä
että yksi ylitse muiden ja nousu vaakaan.

Myytti II

Rakennan tornia kattoon,
palikoissa kaikki päävärit.
Varpaat katossa lattiassa varpaat,
synnytän spagaatissa pojan.

Myytti I

Jonottavat painoaan,
vaihdellen vuoroaan.
Että heitä palvottaisiin.

Risteilyalusta

Laiva siis kasvihuone
Siipien väiste
Merikartta kartsa
Jää pakkaa laukkuja
Kiinnitän mummin selkään yhteystietoni ja pelaan
ristinollaa ukin kanssa hannunvaakunalla

Jää,
pakkaa laukkuja

. . .

Kiitos väärin/oikein luennasta(ni) Mikaelille.

Unirodeo

Väännän selän suoraksi,
kiellän hep
pa pa paa, lapsi tähtää paperirullalla.
Olen päivän pituinen ratsu,
tuuttuutlaulu, illan rattopoika.
Silitän silmää kutitan kulmaa,
lassoan Mattia, hiekkaa.

on/olen/olemme?

Minä x rakkausruno.

Rakkausruno

Minä.

Keskilinjan pelastus,
yhdestoista hetki.

Keskilinjan hetki
yhdestoista pelastus.

Kadonneet
Näyttävät
Kaappi
Minusta
Purkautuu
Kieltoä

Kadonneet näyttävät
Minusta purkautuu
Kaappikieltä

kadonneet/kaappi
näyttävät/minusta
purkautuu/kieltä

Minusta kadonneet näyttävät kieltä.

Minusta purkautuu kieltä
Kadonneet näyttävät
Kaappi

Kaappi purkautuu minusta,
kadonneet näyttävät kieltä.

Kaappi.

Kielto

Kaappi purkautuu
minusta, kadonneet
näyttävät kieltä.

nimeeksmätän et stereot vai tyypit

kysymys:

läheksmä heittää keikkaa oliksul jotai tänää
eiks dösii mee tiuhaa tähä aikaa myöhästyksmä ehiksmä
skruudaa annaksmä tolleki
muroja onksitä essuu laitaks mä sokruu eiks oo
maitoo hei muki misä byysat
saaha siitä fyffee onkstäl kakka
haistaksä misä mun sukat pitäskö ajaa skege mite fleda
onksul sitä rasvaa josain pitäs korjata nää pläägät
joskus pitäskö nää iha suutarille mä lähenny
hipsii katoks sä ton pojan lähetiksä sen seeveen onkse ny ookoo

vastaus:

pesussa narulla kopassa koneessa, ei ne hei itsestään sieltä

Betel

Te taivaitten kuningattaret
Maria, Marlene ja muut siniset siskot,
ymmärrän nyt veren värinän suun ruusun,
vesiväritetyn lumen
ja sähkön siniset seinät.
Niin kuin jumalansa synnyttänyt,
olen kuullut tyhjän huoneen.

Terraario III

Meidän kaikkien isillä lienee ollut ainakin Varaani vinyylikassissaan
ja lienee aika myöntää, että isämme olivat oikeassa,
ihmiset eivät pidä kotieläimiä vaan eläimet palvelijoita.
Ihminen on niiden mielestä lämmin ja mukava kiipeilyteline.
Jos taas puhutaan isosta ja ryppyisesta liskosta,
niin ensimmäinen mieleen tuleva on jonkin sortin siivekäs,
krokotiili, arkkiatri tai enkeli.
Flora sai viisi poikasta ilman, että se olisi ikinä paritellut.
Yleensä ne sihisevät ja läähättävät kovasti,
mutta tässä kuvassa se on yllättävän kesy,
siinä se on: pumpattava komodon varaani.
Se otti apinan kiinni ja veti elävältä poskeen,
hiukan tuli huutoa apinalta siellä suussa.
Ruokavalioon kuuluvat myös turistit.
Kanipoika haukottelee käärmenäyttelyssä
tuijottaa apaattisesti lasin takana lököttävää,
toinen toistaan, vaanimatta vaatimatta.
Vangittu kauhukalkkaro ja tylsistynyt aktivisti.
Help me, mun kihokki ei syö!
Miten maan päällinen vesiherne saalistaa?
Välillä harmittaa, kun terraarion ohi kulkiessaan sanovat yök,
nainen on naiselle varaani ja miehelle vampyyri,
ainoa luontainen vihollinen on lajitoveri.
Oikeasti ainoa pelottava asia on pelko itse
ja sen nimi on Bangkokin liikenne.
Päiväkotien työvoimapulaan siitä ei ole mitään apua.
Vaikka hän on sadan lapsen mummi.
Tarkoituksena on saada ihmisiä mukaan eläinsuojelutyöhön.
Helpointa on pitää niitä isossa terraariossa,
liukuovet helpottavat päivittäistä hoitoa,
itse olen kasvattanut lihiksiä niin hillopurkeissa,
muovipusseissa kuin tiimarin tarvikelaatikoissakin.
Juoksupyörästä kannattaa rakentaa spiraalimainen,
että se liikkuu myös ajassa,
jos käyttää mummoja pitää olla varovainen
ettei niistä kehity kielikukkasia.
Eivät ne täällä missään sirkuksessa ole,
ei teidänkään ikkunaanne tule kukaan koputtelemaan.
Ja toi on ärsyttävä stereotypia,
että eläinoikeustyypit itkeskelisivät eläinten perään,
en itse edes kauheasti pidä eläimistä.
Hyvä jumala, niitähän on täällä joka paikassa,
mutta terraarion voi myös täyttää vedellä.
Kun en itse kauheasti pidä ihmisistä.
Onneksi saunasta huokuva höyrykylpy
miellyttää useimpia lihansyöjäkasveja,
kaasukammioittenkin ovella luki Brausebad.
Itse lukisin näiden tekstien joukkoon myös Lajien synnyn,
hei, tuhatkertaistunut sukupuuttonopeus.
Mut kun mä kysyin, ne vaan hoki takas että lohikäärme lohikäärme.

Terraario II

olen osannut pitää
vaikka varaani saalistaa
lihansyöjäsisko

Terraario I

Jos en pidä varaani, hän on varaani.

. . .
Kiitos takavuosien mäkikotkalle: "Pidä varas hän on varas."

Kuuntelen

Sano näetkö sataa. Minä en sitä keksinyt. Näin sen ja metaania virtaavat joet. Sen jälkeen kuuntelin kasetilta. Pojalla oli kitara, toisella rummut ja tytöllä kieli. Sello oli kanissa jo silloin, vaikka sen oli valinnut iso viulu kaksisataa, sellainen metallimies. Se oli mies. Ihan viulu, mutta opettaja. Minä olin vaan ja tavoittelemanne henkilö puhui toista puhelua. Katkoin kauloja ja lauloin, vanhempi maksoi viulut. Ehkä kaksi. Miten niitä laskee, vanhempia. Lukuihin eksyy. Miten niihin pitäisi, lauseisiin. Suhteutua ja sanoa, mitä tykkää, miten ja miksi. Entä jos on kuumetta, niinkuin nollavuotiaasta tähän. Niin mitä huomenna. Alijäätynyttä vettä luurissa. Entä se mikä on naisille sallittua. Naivismi. Nämä sanat. Kyynelet naurussanne itävät huomista omenaa, se pitää lääkärin loitolla. Se on pilveä, mikä tipahtaa, kun on raskasta. Titanissa se tippuu niin paljon hitaammin, että korva erottelee pisarat. Mutta se kahdeskymmenes kieli, se oli karhea ja hyvä. Nähdä. Sen menetin ja talojakin oli monta. Tipahdin takaisin ylös, ylhäällä tuulee jää. Miehellä oli sormet ja muuta. Näki sen sataa. En minä sitä keksinyt. Se söi. Öi. Sin. Cos. Tan. Yö-Singer soi kaarella.

Kauppa-autossa saan valita muovisen nuken,
vanhempana itken tippuvin silmin, että ikänsä kaiken.
Minulla on polvisukat ja elefanttisandaalit,
seinän vierustalla upotettu punatiili, leppäkerttuja.
Jos tulee hätä polkee ukki mopolla kirkolle,
tai voin harventaa porkkanoita rivistä suuhun,
huuhtoa mullat sadevesitynnyrissä,
imeskellä ruohosipulilla olon sisään.
Minulla on aurinko, pihakeinu ja verstas, jonne ei saa mennä.
Mummi virkkaa hetkessä vähästään kaiken ja nukelle nutun.
Kruununi painaa,
voikukan karvas maito.

Pistäisit edes tikkusi ristiin.

Pakkasenpuremia

Lumienkeli sirpaleina sängyllä,
yön peitteet sulaa virtaa
Ikkunan alla lumisen auran murina,
lapset istuttavat nenää lasiin,
sormitähdet piirtyvät huuruun
Jossain lähellä istuttavat teräspalkkeja,
kasvavat siltaa maan ja taivaan välille
Kop kop kuka siellä täällä,
routa on hiljaa
Mitä punaisempi poski sitä puhtaampi henki,
valkoisemmat sormet sinisemmät varpaat
Painan jään mieleeni kuin lapsi kielen terästä
Irti revitty pisaroi verta hangelle,
punaiset hyytyvät ruusut

Reklaami

Puu poikki ja metsä pinoon,
hopeinen haikara sukeltaa latvojen yli.
Se on se Poppaloora, se puhuva auto
nykyaikaa unohtamassa, huudan vastaan
Sinä päivänä kun saan ohjata ja ajaa, mitä vain
kaatua talonani, puhaltaa sutena tiilet kumoon,
polttaa mainosvalojen taustakuoron päreiksi,
paeta että löytyisin
Palautan kruunun orapihla-aidalle,
soudan kilometrit merimaileiksi,
hautaan kilvet karikoille kyynpesiin,
huilun palautan Panille
Asetun saarelle jota käsi ei kukka,
ei katse ei kenkä, rengas raiskannut,
siipi ei peilien Perjantai, ei lauantai korkoineen
Mitä vain on villin valkea hiekka,
metallista puhdas laulu

Käännös oikeaan

Polkimien pohjassa sinitarraa,
sinä naurahdat, otsa hikeä, tuo vaimo kolvi.
Kyllä me edessäpäin pysymme,
kunhan on rallia, rattia ja tinaa.
Kannan kompassia repussa, rattaissa, tarikalla,
mitä tekisinkään E:llä, B:llä tai pikku-a:lla.
Onhan meillä pyssy joka juottaa
piuhat paikoilleen,
käsi joka jaksaa keittää ja ohjata sisään.
Onhan meillä vauhtia ja hurmaa, tätä tekniikkaa,
ääni joka ohjaa: tiukka kolmekymmentäkuusi vasempaan,
niin palataan kartalle.
Kirjoita puhdas ralliruno, sinä pyydät,
minä kirjoitan roolin.
Minä kirjoitan runon:

Polkimien pohjassa sinitarra nauraa,
lapset.

Aamun lehdessä kuva onnesta.
Harmaata lomasarkaa, ehkä pari natsaa,
valkoinen helma ja piipattu tukka.
Kuusikymmentäviisi vuotta myöhemmin kruunussa timantteja,
vihkikuvan mustavalkoiset kukat värjäytyvät keltaiseen,
lastenlapset onnittelevat ystäviä,
harmaata päätä, vuosia sitten viimeistä tumpattua natsaa,
valkoista helmaa ja piipattua tukkaa.

Uutisratsaus

Siivouskomerossa pölypussit järjestettynä aakkosin:
Aapelin sukka ja Beebelin kinnas,
kadonnut dekoltee ja kahdeksankymmentä denieriä
sukkahousuja, anteeksi
vasta sormuksen jälkeen, talvi
kasvaa hukkaan kuin säären karvaa peittoon.
Ei vaan, hahaa, vain joka toisen,
vain joka toisen säilytän,
imuroidun surun pussin paperijussin
ja parittomat sukat heitän surutta roskiin.
Tämä on onnellinen koti, yhtä paria.
Onnellisen kodin äiti imuroi kolmesti päivässä,
sekä jokaisen murretun leivän jälkeen,
ja se on vale!
että hän inhoaisi sitä.
Minähän rakastan, raikastan ja tanssin,
pitkän kärsäni kanssa raikastustanssin.
Ja kun lattia on pöllyistä puhdas kiipeän vuorelle,
laskostan huiput näteille kasoille, avaan kasvot.
Ja jos äiti kuuntelee musiikkia yhtä aikaa kun hän silittää,
se on verrattavissa vapaa-aikaan,
niin lukee lehdessä, helpotun.
Helpotun kaikille teille, ilmoille ja suunnitelmille.
Nämäkin lauseet otsikoita päivän lehdestä,
lue: vaikka.
Viikkoja, kuukausia olen kylmennyt vuosia,
odottanut tätä talvea edestä ja takaa,
että tarpeeksi jäässä olematta maassa.

Rukous

Miten niin en ymmärrä, miten niin
olen vain kuuntelevinani,
ei vielä ole sen aika.
Vielä lapsi lausuu rukousta
siunaa pappi ruokamme,
raskas pieni jeesus.
Miten hän uppoaa hankeen, vaikka äidin meren
vihreät kengät kantavat kuin tie olisi vettä vain.
Siunaa pappa ruokamme, hän huokaa,
että anna kaikille eläimille huopatossut
ja lämmintä kaakaota linnuille.
Ettei maa teitä oksentaisi,
metsää söisi, suuhunsa susien teitä.
Siunaa peppi ruokamme, kuiskaa vielä,
anna isän ja äidin
maata pöydällä, syödä kengät jalassa.
Ettei maa teitä oksentaisi,
ettei veisi metsää löytää syliin ja takaisin.
Sillä ne ovet hän jättää metsälle,
joiden ovenpielet ovat mustikkamaidolla merkityt,
niiden ovien eteen aukeaa pimeä metsä tai
sylin korkuinen hanki,
niistä ovista ei tarvitse poistua.
Ja jos pelkäät pimeää, mene vieläkin pimeämpään,
sillä siinä pimeässä missä et näe, ei sinuakaan nähdä.
Ja luethan kuin lukisit tämän väärin
niin kuin isä iltaisin,
että taivaalta putoava terho on kävyistä urvuista omenoihin,
ja kuningas korvistaan alaston.

Sattuma

Nainen ripustaa lakanoita kuivumaan,
sanoo valkoinen.
Huone täyttyy joutsenista,
kaulat katkeavat pilviin.
Vaahdossa kylpevät sääret,
kuun sisaren musta iho,
kivellä särkynyt käsipeili.
Nainen ei ole ilki, hän on alaston.
Missä sinä olit kun prinsessa kuoli?

Puutuva tila

Pohjasakka versus pintapore,
plop plop kuuntelen,
rivini rivejänne
vastaan
Olen jokaisen selän alla ilmaa haukkova rinta, puutuva tila,
veteen liukeneva tabletti, myrsky lasissa
Menen sanaan kuin lankaan,
mitä kynä kehrää, ähäkutti,
vastaatte sangoin joukoin,
puoliksi tyhjä se on,
puoliksi pesty sana kuplan sisällä

Alkunainen

Anna käsi ja häivy!
mutta älä helvetissä häivy
Roikottavat minua napanuoran töpselipäästä
että hyvin edistyvät sormet, sentit ja kaikki mikä kiinni
Lujita minua kädestä, viime kädestä
ole hiljaa kun huudan,
vaikka vielä äsken lauloin vatsalle eespäin
eespäin tiellä taistojen veikot siskot ja
koko internationaali, varokaa iskua
Sinäkin senkin sähkömies,
pistorasia hukassa perkele ei satuta
Miestenhuoneessa tuoksuu kahvi,
isät kirjaavat saavutuksiaan,
yksi synnyttänyt viisi kiloa
toinen viisikymmentäviisi
Senttejä saatana, havuja on
Joku huutaa äitiä
Mies palaa halusta olla palaamatta,
mutta palaa iloisella liekillä, kaasua!
isi ottaa kyllä kopin,
tunnen raskautta sinua kohtaan
Minussako ainesta kahdeksi kolmeksi
kymmeneksi, minussa joka en osaa hengittää ilman ohjausta
Pysy tässä, tässätässä, tässä päässä
sänkyä jakkaraa ammetta
missä hengitän, pintaa vain, nyt pintaa, nopea nopea hidas ulos
ja hengitys, sano se
sano että hyvä kaunis kaunein,
kuka itkee

* * *

(Runotorstaille uudelleen lämmitelty ponnistus.)

A niinkuin juna

Oopperan valot soittavat lahden pintaa
Väsyneet silmät hitsautuvat lasiin,
kuva ei kavahda tuijotusta
Viereinen sora porisee tarttumatta kiinni,
numeroihin takertunut taannos,
kieli kirkuva printteri
Toimistoeläin toistaa itseään,
kietoutuu tiukemmalle,
palelee

Heikkona ojiin

Missä toinen toistaan seuraa,
siellä molemmilla on märät jalat.

Istutan kumisaappaisiin nastoja
Kotona taas täällä villissä maas, moottori laulaa
vaikka sukat hytisevät polvia vasten,
tuulet kuin paluut ja taivaalla yhdet kasvot,
laskemattomat posket
Täällä geishat ja gasellit käyvät, kaatuvat