Kanavatyö

Se on auringonpuhkoma tunneli illan kukkarossa tytön siemen
tytön sisällä maiseman kokoinen reikä kankaassa se on kokoinen
käsi joka painaa rintaa sormittaa ristillä irtokarkkipussin.
















edit 30.3.08 12:30

En tiedä möröistäsi, suhteistasi tai mörkösuhteistasi,
mutta tänäänkin he purjehtivat
mustissa hameissaan kuin möröt muumilaakson talvessa.

Hyvä kuin maa

Tänään maaäiti pukee jalkoihinsa housut,
kaupunkilaisvieraat eivät kysy millä sinä elät,
kaupunkilaisvieraat riisuvat
jalkansa, suomunsa, sosiaaliolot ja ylityölisät.
Tänään lehmä-äiti ei naura,
Mansikki itkee Alfa lavalin sateessa
ja metsän tähti kuihtuu maljakossa, ei nainen voi
kirjoittaa mitä häneen ei olisi jo kirjoitettu
(jo tulenki jo tulenki jo tulenko jo kotihin ja kirjava karma)
sillä metsätähti ei ole maljakkokukka,
sillä minä olen sinun
kaverisi, luontosi, maljakkosi.
Minä en tunkeudu sinuun ellet sinä
(tuttuni tulisi, ennen nähtyni näkisi)
minuun, sillä maasta sinä olet tullut ja maahan sinä tulet,
sillä maasi minä olen Kantelettaresi,
joutsenkurkesi, kaarnavenearmaadasi, käpylehmäsi,
(muut kun kuuli kirkonkellon, minä kuulin karjankellon)
luontosi, sylisi, keltainen kesämaitosi,
tuoksusi, keitän sinulle kahvit, kerään leivän,
mahan täydeltä aamukatseista nurmea,
maidolla kirjoitettua huttua.
Unohdan vierasvaran pakkaseen.

(Meduusoista ja partaisista magmoista)

Tahtoisin kävellä meren
kuin olen astunut punaiseksi järven,
jauhaa näkinkengät reisieni välissä,
kukat jotka eivät ole maljakkoa,
jotka uivat sen halki.
Ja kivettyneet meduusat
kuin olisi vain varpaiden hyvä,
sileäksi sattuneet kaiverrukset,
rihma jonka lasket mereen.
Tahtoisin syöttää kyyneleesi merennielulle,
rantojen ikävän, vesilintujen jalat,
katseen joka jähmettää lapsenkasvoiset kalliot ja niiden isät,
niiden käärmeet ja niiden isien käärmeet,
vuosituhannet ja partaiset magmat,
värisevät jotka sanoivat meri,
kirkuivat, suuret autiot rannat.
Jotka sanoivat meri, ja kateelliset rannat,
jotka synnyttivät suuret autiot kotilot.
Miten meri heistä helisi,
miten pärski ja huuhtoi hiljaisen,
huuhtoi laivoista pojan, pojasta laivan.
Tahtoisin pesiä kaiken mikä mereen vuotaa,
pestä ilman uimarenkaista,
kylmän kiven sydämestä,
peilata muovilusikoista simpukat.

Kysyt minulta krookuksen, kaupungin jota ei mitata metroissa,
sadun valkoisen hiekan maasta, lumesta
liukkaan auringon, tikkukaramellin

joka ei saata elokuvan lopppuun
joka värjää kielen vihreäksi

joka tahtoo polvesi
kurkiaurasi,

ruumiisi
sipulisi




kuin tässä olisi se pintava rajahdus


joka ei kestä elokuvan loppua
joka veitsii sipulista siivet,
kysyy kenen olet kukka

nokturno.org

Nihil-verkostossa uutta. Myös urno-sivusto Nokturnon.org on uudistanut ulkoilmeensä. Kiitos kauniista lapioille.

Lähiö

Seuraan päivän sähkölankojen alla

Edelliskesäiset lumipallot unohtavat pensaissa

Ruoho kertoo olevansa hämmentynyt

Minua pölyttää

Hän ompelee sanoja sumusta seuraa ristipistoin tornien huiput,
palmikoi kukkalatvat yölampun otavasta lapsen kysyä pihakeinun salaisuus:
Mikä lintu se on kun se on sydäntä Onko äidillä linnun vai linnulla äidin ääni
Hän vastaa askelia, latvakannelten polskan
(illan, tyhjän pesän, värttinöiden tähtitangon, tornikamarin)
ompelee vuodevaatteille suklaatahroja,
vieraiden tuulessa kieppuvat käärepaperiportaat linnan kellariin.
Hän odottaa mustarastaan huilivan välillä, huilivan kyllä.

Kaupunki siivillä

Yhdessä yössä rakastan koko kaupungin
yhden kaupungin jokaisena yönä jonka valvon
herättääkseni sinut jokaisen kaupungin jokaisesta sängystä jokaisena aamuna
kunnes herätän maailman reunalla     ja hyppään, hyppäät      me hyppäävät

terrakotta-armeijat kasvoillasi      Ukkoslinnut Jumit
meren pihkaamat Gabrielit      Hermeet Horukset

ja hyppäämme kuin Ikarian mereen
hyppäämme linnun      selkään joka taltutti valtameren
joka merestä kutsui kaupungin, merestä syvät siivet

(Toinen valkea)

Valitse sinä meri niin minä valitsen auringon,
lasken irti
aallot, lasken leijuvat esineet, aamun lumeen,
kuin ne olisivat lapio ja ämpäri
simpukankuorilla rantava valkea,
veneen muotoinen aukko veressä.
Kuule kutsuttu sisään
kesken leikin majakaksi rannan nälkää näkeville,
pimeässä saari lähteellä tai salama hiekkahangella.
Kasta meri ja uhraa auringolle
mitä nimestäni on nousuveden jäljellä.

Unentekijän jalka itkee jumissa jumin rajaa,
ikkunan ja emalivadin siltaa piirtää sinivahainen varjo,
oven ja kansilehden, nousulumen, laskulumen.
Missä hän on nyt, kun varjoo karkaa tien ja käärmeen,
kun unentekijän jalkaa kiusaa kahden maailman itku
ja kolmikymmenvuotiaan nuken huulessa on pipi.
Hän liottaa liivejä, kasvoja ja kuivattuja herneitä,
vatkaa kermaa voiksi, suree voin kermaksi,
koska aina on jonkun syntymäpäivä ja kakut ovat sentään kakkuja.
Jos kysyt hän kertoo hyönteisistä, jumin häistä, kylmästä
keväästä, akaasioista ja vieraasta maasta,
laulaa laulut joita rannoilla laulettiin, eri teitä ja suuria teitä.
Mutta unentekijä tahtoo metsään ja naavatappuroita korvan taakse.

Valitse  sinä  meri  niin  minä  valitsen  auringon  lasken  irti  aallot  lasken  leijuvat  esineet  aamun  lumeen  kuin  ne  olisivat  lapio  ja  ämpäri  simpukankuorilla  rantava  valkea  veneen  muotoinen  aukko  veressä  kuule  kutsuttu  sisään  kesken  leikin  majakaksi  rannan  nälkää  näkeville  pimeässä  saari  lähteellä  tai  salama  hiekkahangella  kasta  meri  ja  uhraa  auringolle  mitä  nimestäni  on  nousuveden  jäljellä

Joka perhosen nimeltä kutsuu, joka neidon, korennon,
joka sumusta tihisee siivet,
joka seitit kellastuneisiin kohtuihin


ja kukkasen pienimmän
ja mehiläislaatikon langenneen eevan,


joka kirjoittaa nimensä yläkulmaan, minne lapsena aurinko

ja piirtää siipitäplät lapaluihin

Viikon luontoääni

Hän on silkkiä, samettiunelmia uikkuja    hän on yleinen

nainen ei jaksa silittää poskea    hän silittää kaiken

potkuhousuista laudeliinoihin polttaa reikiä
pesäkaupalla lisää pituutta siipiväliin

Hän on keskisuuri vesilintu    lautalla pienoinen kahvila
ruokalistalla vesien selkärangattomat, diftongit
Leudon talven aikaistamat soidinmenot