Ymmärräthän selkäni
täysin viaton vaikka kävelen
kallistuneena

Heräsin sydän täynnä matoja
Happamia, sanoi

Tuulien palavat huulet
ruohikon verestä liukkaina

Jeesus-tarina pysy aina pikkuveljenä

Pitkätossu on saanut uudet sukat,
valolla on paha mieli.
Miksi mennä nukkumaan ja herätä hätään,
jos vesi kerran tekee niin hyvää.
Sormivärit ovat kuivuneet purkkeihin,
syksy ei pääse paperille,
syksy ei pääse eteenpäin.
Maalaus on liian ohut, puhki kuluneet siivet.
Äidit säästävät kaiken ja saparoiden piippurassit
hand made by pikkusisko.
Muistan kun synnyit,
muistan aamutakin ja sisäkumin, jolla äiti istui,
korun, jonka askartelin klemmareista,
paperit, jotka eivät halunneet yhtyä.
Muistan kun synnytin sinulle pojan,
miksi nukuit kun synnytin sinua.
Tänään kiitän kyydistä, en uskalla ottaa syliin.
Lapsi on nukkuessaan hiljaa.

Kysymyksiä ja vastaus

Miltä aurinko sataa.

Mihin aurinko sataa.
Miksi aurinko sataa.
Mistä aurinko sataa.
Miten aurinko sataa.

Kuva:
Kati 19.9.07

Jännitän lievitystä, sanoista muodostuu palapeleja ennen illan ottelua. Tiedän miltä Pietarista tuntui kolmannella kerralla, koska toiset bakteerit ovat hyviä, toiset kävelevät kahteen. Päivä on sairastunut pysyväksi, kielto kroonistunut. Ovet paukkuvat, tolutan todistusaineistoa ja hymyilen hyvästi. Päivän saldo kokoaa lauttaa, mustikkasoppa ja piimäpurkit kelluvat mainiosti. Ehkä kylpyhuone tulvii, ehkä ei. Ehkä ovissa itsessään on jotain vikaa. Olen viikinki ja Ararat, mobilat-mainos olisi minulle kateellinen. Varokaa saranoita ja sormia, rikkokaa haaksi pyykkivuoren juureen, mutta popkornikonetta meille ei tule.

Sanantuoja

Sulamisaikaan siirtolohkare, punainen tuulet
jousimies raskaat tähteni.
Laidassa siinä vuotta puisto
kasvoivat särkyneenä, riittää yllä
täällä ja lohduttakaa tuohon iäisyys,
haavillani harmonia
verkkaan tulee metsässä kestää,
silmät aamuna hänestä.
Uneksia. Pieniä.

Lukevat tyydyttääkseen kirjallista limakalvontarvetta.

Jossain täytyy olla paljon hylättyjä enkelinsiipiä.
Luen aamukahvia. Peilaan tervaa.

Kuningas kultatakki

Suu puhui sormet päästäinen merta siellä
valvo korviini ja kahdeksi
takoo lapseltaan myös kivi puhumaton
laulu kuin ja vasta tasapäinen pakeni
lehteä jäätä sulaa kävelin manalta
tiedä heikko askel elämän suuremman piirtää
vahva silvottiin rakkaus myös punainen tulla.

Kuuntele kivinen viulu, heikot solisevat luut.
Kuuntele kaulakuopan kiven mentävä pesä. Hän pelkää
soida taukoja. Juoksee tuskan hengittämättä
sudenkuopat ja hiidenkirnut, kallion esihistorialliset vaginat.

Miten kivisten kasvojen alle miten pieni kun haudattiin.
Miten syvään routaan täysikasvoinen siirtolohkare vastaa,

resonoi tulen aikaan ennen pelkoa aikaan ennen kuin
privaattikonsertti puettiin korsettiin

Minä olen Aamu-ihminen.
Onko se onni vai -ttomuus,
että en ole hereillä.

(Kyntäjä kylvää, pelto hylkää?)

de ja vuu huu

ettäkö historia toistaisi itseään

Onnellinen loppu

Olen valvonut yöt läpeensä porteiksi,
pitsiytyväksi yömekoksi,
tupakan polttamaksi reiäksi pyjamaan,
napinläveksi kotitakkiisi.
Kai niitä vielä joku käyttää.
Astraalihissejä, värjättyä unihiekkaa
telepaattisia tilauslentoja tai muuta kemiallista.
Niin että me tehdään sitä joka yö.
Kunnes et löydä ulos
ja nappi
kasvaa suuremmaksi puhdasta märkää unta,
sitoo Aamun kädet, silmät, kielen,
kunnes Aamu ei enää herää
ja Uni mahdottomuudessaan kitukuivuu,
ihan hiljaa.
Kunnes joku keksii että unennäkö on syntiä ja minä
täynnä madonreikiä.

Kekri

Sinä päivänä valmistin päivän aikaa
kaalikääryleille,
mutta sinä sanoit tulkoon maito
ja maito tuli.
Pakkasi kaksi kuppia isommaksi
kaiken sen voi käärö-kullan,
oli siinä sinulla äitiä ja hormoonia imettäväksi.
Päiväunet nukuin nyytti kainalossa
kaalinlehdet rinnoilla,
sellainen valaasta rantautunut merenneito.
Vieraille soitin että nyt nyytti-
kestit ja tuokaa tullessanne lypsykone.

Nimettömäksi korotettu

Käynyt minussa kuin hämähäkki
munimassa korvaani kuiskauksia:
pelkää ja viettele, varo varomasta,

onhan hyvyys märkiviä haavoja,
aaveiden hallintaa kun aurinko
laskee kaktusten takana.

Oi raavituska minua niin kauan
että seitikutoja katsos ystävä,
ja raajojen virta rakkautta.

miksi aamu nauroi

yöpöydällä on täyttä mutta se on minun
työpöytäni mitä siitä että lattia
koska olen vieras ja korea
älä koske minuun on minun on
yötyöpöydällä suorastaan ruuhkaa
mummi kylässä ja kaksisuuntainen liikenne
minä sotken sinä sotket
sinä hyvän sotkuni sotket
ja tanssimatka käy
vaikka öisin minä nukun vaan jo viikon
olen valvonut olohuoneen
lattialla sopinut asioista katulamppujen
kanssa käännellyt makuulla haavojani
nuollut jäätelöä niin puhdasta
että voi syödä suoraan
lattialta ilman kiertoilmauksia ja korost-
uksia on meillä puhdasta muutkin välit
mitä huoneissa syntyy
kun kamarit pursuvat mummoa poikaa
tila on nälkä
kuumaa kylmää
kivi kasvi eläinkunta
rinnan päällä lattialla
teevisio ja kolmen suklaan kattaus

Kello neljä tarhaketut

Jjoka ppäivä ssataa

Hän on käynyt huoneessani
hän on jäänyt
siniseksi ja nyt nämä sinisten
rakastajien saattueet.
Mutta minulla on monen värisiä lippuja,
värisiä arkunkantajia.

Joku kysyy tietä luo

sorat raudat hampaissa länget
kylätie virtsanpylväät sähkösikiö
maitopoika separaattori suolamylly juoksutin
puolukka-aikakone kiima-almanakka
koiraihmiset haukhauk
leikkaus ikävä häntä
mätänevä maarianohdake suutele rupi
päin naamaansa pure puoliksi valtakunta
etunoja linnasta kuka tahtoo
synnyttää päänahkea sammakkoprinssi
kruunupipo silmillä
taikinatiinussa ruuhkaa

Iltabussissa vedän henkeen kyytiin nousevia
ihmisiä neulasia
muurahaisten selkärepuissa feromonit hei

parit työpäivän jälkeen ja haalarikansa
tyhjentävät silmiensä imelät vatsaani
polttaa ikävä sen luo

joka kotona on saanut nukahtaa
ilman tuutuutani pakko kirjoittaa
tämä ulos matkan ja pahoinvoinnin hinnalla

joka pysäkillä joku
juoksee bussia kiinni kainaloonsa kuin äiti on
lapsi isonnut minut lapseksi jälleen.

Kyynelmetsä kätkee punaisimmat varpaat puolukoihin.
Yötön uni, suden kasvot peilissä,
rahkasammal autiotalon seinähirsissä. Sekö minä olen,
rahkaloituva leipä nälässä,
sammaloituva kivi hampaan kolossa.
Olen kantanut hilkan vaatekeräyslaatikkoon
kerran kuussa, mutta edelleen
näet minun pukeutuvan mustiin.
Selityksen paikka pysähtyä,
jos kolmaskaan tanssikurssi ei valkaise askelia.

Miten kaksitoista tuntia voi kietoa sormen
maailman lopun ympäri, miten parveke
kelluu korkeammalla kuin eilen.
Vaikka löysin tänään ensimmäiset keltaiset lehdet, en tiedä
miltä punajuuret näyttävät,
ovatko sipulit jo saunassa,
mangoldin lehdet rakastelleet ensimmäisen pakkasyön.
Kuuletko, jos huudan.
Retoriikka on niin absurdia, että tahtoisin oksentaa
marjapuuroa kaikissa väreissä,
märkää, hiljaa, pilipilipom, sataa, sataa,
ropisee varpaita ja junan raiteita.
Veturit hukassa, mitä ei saa sanoa, ja parsakaalia.
Lego-palikat todistavat ikuisuutta vastaan.
Miten saada lapset ymmärtämään äidin mitta.
On rajallinen, vaikka avaruus ääretön.