Miten kaksitoista tuntia voi kietoa sormen
maailman lopun ympäri, miten parveke
kelluu korkeammalla kuin eilen.
Vaikka löysin tänään ensimmäiset keltaiset lehdet, en tiedä
miltä punajuuret näyttävät,
ovatko sipulit jo saunassa,
mangoldin lehdet rakastelleet ensimmäisen pakkasyön.
Kuuletko, jos huudan.
Retoriikka on niin absurdia, että tahtoisin oksentaa
marjapuuroa kaikissa väreissä,
märkää, hiljaa, pilipilipom, sataa, sataa,
ropisee varpaita ja junan raiteita.
Veturit hukassa, mitä ei saa sanoa, ja parsakaalia.
Lego-palikat todistavat ikuisuutta vastaan.
Miten saada lapset ymmärtämään äidin mitta.
On rajallinen, vaikka avaruus ääretön.
sunnuntai, syyskuuta 02, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
No jopas löytyi sykähdyttävä minulle uusi blogimaailma sinusta ja arvistasi. Äideillä on tosiaan mittansa. Kiitos :)
Hauskaa, että kävit ja kiitos itsellesi omasta blogistasi. Tervetuloa toistekin.
Lähetä kommentti