hahrukka

Sormet eivät löydä kirjaimia oktaavin ulkopuolelta. Näen mustaa kuin ebenpuu, kuulen valkoista kuin lumi. Korkokengät raapivat norsunluun vereslihaksi, korot takertuvat koskettimien väleihin. Sormet mustelmilla varpaat, yks kaks hyppy, vasarat soivat puhdasta sokeutta. Kerro kerro kuvastin, kenen tahdon tansseihin. Kerro peili piano piste kirjoitus kone. Kirvelee silmän, minkä iho kerran itki. Kerro veren väri, jos minä olen Lumikki. Jos minä olen Lumikki, kenelle kannetaan tulikuumat kengät.

Katoamiset yleistyvät. En minäkään haluaisi elää
tallessa, isän kukkarossa
on oltava lapsen mentävä reikä. En parsisi sitä vaikka osaisin
olla sisällä, elokuvassa
kengät jalassa. En kävelisi toisten uniin.

Ylityksin yksin, loikkaus irti ja kannat päästä.

Sukkani ovat alkaneet käydä vieraissa
jaloissa, parittomatkin, kuka ne on huolinut.
Jos reikää ei ole se leikataan irti kuvasta
tai annetaan pesukoneen kutistaa
villaisella painettu teksti, omin tunto ei kosketa.
Juhlitaan kulutusta, kävellään uniin,
kadotetaan kannat kattoon, varvastetaan ulos
sukkasillaan kuin lapset
kantavat päänsä, pitävät itsestään
selvänä, ettei kengät jalassa voi eksyä.

maitoparta piimäparta mustaherukka karpalo
puolukkasose pinaattikeitto vaniljavaahto mansikka
kermamässy kakkuparta hillovaahto
kylpymustikka
maitosoppahattara tötteröpäärynä
minttuketsuppiaivastus lakritsamulta
nenäkinuskinuha hiekkanessu
seesammaito auennut
paperipähkinä räkä

Muistumia kantakodista III

Hämähäkkien hämärähäät mustalla puutarhapöydällä,
jos minä olen kahdeksan raajaa, oletko sinä keltainen risti.

Muistiinpanoja kantakodissa II

päivän juostu ja tuntuu että aurinko
on sateen molemmin puolin

Muistiinpanoja kantakodissa I

nuppineula huulien välissä
keimailla, horjahduttaa
jo ajatuskin että voi

Kolmannen käden synnyinkutina

Mahtuu taskuun, katoaa reiästä vuoriin, vähenee murusina tielle, jotta löytäisi takaisin, jos palapeilille luvataan uudet kasvot. Jos ei, palkkaa mustavalkoisen linnun, lapsenvahdin, pullasorsan.

Kolmannen käden synnyinkutina kainalossa
yritän olla piano, mutta harteikas forte ja kiipeilypuu,
kiukuttelen auringolle, joka ei kirjoita illan rajaa.
Kaikki kolme nimeä ja isän perintö
jos et nyt heti tule alas niin alas ei ole tulemista.

Kylki kasvaa vuorta, synnyinkutina loisii aamua. Synninkutina jos jaksaisi kuulla kutsun. Pyytäisi kättä, leipoisi metsän, metsän syvimpään piparkakkutalon.

Hiljaisuus

laskeutui ajassa kahdeksantuhatta ja neljäsataa
sydämenlyöntiä, mutta jos otetaan huomioon
punastunut syke saadaan hiljaisuuden summaksi
yksitoistatuhattayhdeksän-
sataa, minuutteja
seitsemän tiuta häkkikanalan soluina

Ilmestyskirja

Näet, että valtaistuimella oikea käsi kasvaa kaarnaa.
Alat kuulla puhetta puista, niinkuin ennen puhetta säästä.
Tänään puut näyttävät aurinkoisilta, mitä muuten kuuluu,
huomiseksi lupasivat taas sadetta, lehtiä, terhoja, omenoita.
Toivot, että olisikin vain kylmä tai kuuma,
mutta pitääkin uusia kypärä, ettet kuulisi ääniä,
kuinka ne kuiskivat, osoittelevat oksillaan, kampittavat,
horjuvat päälle esittävät tuulta.
Juurakkojalkaiset valtaavat ajatusta,
vihertävät milloin huvittaa
ja vaihtavat maisemaa jos ei.
Kadut autioituvat pihat, metsät
valtaavat tilansa takaisin,
pelloilla on ruuhkaa.
Tehkää parannus, luopukaa pensaista ja verkoista
joihin siivet tarkertuvat, joihin laulu.
Katsokaa nyt tätäkin kiikkujaa,
miten se silmukoi itsensä oksilleni
nypittyään ensin silmuripseni. Keinukoon nyt,
herransa hallussa unohtakoon halunsa
ja sen mitä ikänsä yritti unohtaa.
Lukekaa puumerkkini ihmisen nahasta.
Astuu puu, joka on kelvollinen avaamaan kirjan.

Maanteillä tappaa kesä.
Viesti, jos olet hengissä.

Koukku tai lankakerä

miksi puhut niin kovalla äänellä ihmistä
olen sinusta paljas
olen sinusta villapaita
olen sinusta kierretty

kiertää kaartaa tekee pesää mutta
mitä kieltä sinä olet

Väliaika

Miten pahaa kahvi voi olla että vielä juot sen
Miten pimeää että hyväksyt nähdä
Miten hiljaista että kuulet
hyvästit hyväksi
sammaltavat haavat

Kuiskaaja

Kun olet valmis jättämään pesän ja kirkukaulaiset
ranteiden säteily syövyttää veitsen,
lennät pesästä, jotta voit palata
elokuvaan joka kertoi tytön.
        (mitä kieltä sinä olet, jos minä olen sormet)

Ei vielä nainen, mutta palmikko kietoutui jo nutturalle.
        (Väri oli suomifilmiä, mutta ääni...)
Pellava rypyssä valvottua yötä, vesi kannatteli
helmaa säären yllä ja ylemmäs,
kunnes laskuvesi nousuvesi lasku ja vesi,
nousu ja lasku ja nousu
        (ja vesi, ja heräät housut märkinä
        satavuotisesta unesta satavuotiseen tuleen)
ja vesi, veri ja nainen
lauloi vatsalle väsy väsy västäräkki,
satakieli, mustarastas ja kotkan poika.

Avattava mitä lintua soi.
Kuultava värit.
        (Muista kuultavat värit.)
Sormet soitimella päästää runo irti.
        (Lintu!
        sinä olet kaikukoppa sinä olet irti.)
Heittää kivi kuulla kivestä lintu,
        (Ymmärrä, että henkilöitä on
        enemmän kuin kaksi. Lintuja vieläkin enemmän
        ja leikkaamaton tarina.)
eikä enää tiedä kenelle puhuu, mutta esirippu on
vesi, nousuvesi ja laskuvesi.
Päästää paljas irti.

Nynny-klubi 13.6.

Nynny- klubi huomenna Vanhan ylioppilastalon Tiedekuntasalissa klo 19 alkaen. Luen runojani yhdessä Mikael Bryggerin kanssa. Musiikkia on Rebecca Clamp. Järjestää Chorus ry.

Sätkynukke

    Laulaa kärpänen nenän päältä,
                        rikkoa haaksi ison kiven juureen,
                                                 löytää kiveltä uusi mekko.
          Vaikka tarkoitit sylkäistä
               arkkikaupalla kaunista printtiä,
                    hengitit väärällä ovella.

                                                 Laulaa omalla äänellä,
                         laulaa kärpäsestä leppäkerttu.
    Rikkoutua ison kiven juureen.

       Kurkussa avain on pala muiden joukossa ja hyvä tarkoitus
       ruostuu kitalakeen kiinni,
                     piuhat roikkuvat niin ylhäältä, ettei kukaan.

Tuokaa Vessaharja, Herra tai Heimlich,
   jotain kumarrettavaa.
   Vanhus narujen takana

ei ole oppinut uusia temppuja, asettelee leppäkerttuja
                                  molemmin puolin ovilasia.

          Laulaa vanhus suohon, löytää
                                                                        kiven siivet.

Jäähyväiset tärykalvoille

Varpaissa kastanjetit
kävelen käsillä ristin juureen
naulaan kastan
jetit tuuleen
Anna minun olla rumpu

mal kirjoi saa saavu au

kilpailla väreistä sateenkaaren kanssa
syödä jälkeiset, istukka viimeiseen ateriaan
sataa helpotusta, että olen
vaihtuva kuin etuliite
ja -ttamaton arkki

Vuosirengas (terveisiä Uudesta Valamosta)

Kesä kävelee kohti neulaset kammattuina,
oksat rinnalla taipuvat rottinkia.
Mitä sinä tiedät lähdettä etsivistä juurista, sormista,
jotka istuttavat maahan lapinkultakorkin,
kasvattavat kultaista käpyä.
Sureeko kaarna kaatumaan vuoltua laivaa.
Miksi kurkotat latvasta tähtien tähteitä.
Minä en anna jokaiselle kesälle,
jokaisen kuusen kihlata.
Kuuntele nukuttuja vuosia, renkaita.
Kuuntele riveihin pakotettu metsä.

Talviuni

Unessa lensin, kuinkas muuten,
kotitalon yllä, oli talvi.
Metsä kaadettu, mutta polttopuuvuoria
ei näkynyt, muureja, savua, merkkitulia.
Unessa lensin hiljaa hiljaisuuden yllä:
"kaikki nukkuvat tai ketään ei ole".
Mekkoni oli valkea ja taivas, kuinkas muuten.
Siivet eivät päästäneet ääntäkään
ja liihottelin olevani yksin,
tiesin taivas on kuultava hiljaisuus, siitäkös rintani
pullistui ja puhkesi.
Kirjoitin maidolla kevään,
sulatin lumen ja jään, kirjoitin metsä
ja metsä kasvoi suoraan kukkaan.
Talo värjäytyi kodiksi taas ja savu nousi piipusta,
mutta rintani roikkuivat maassa. Kohta on aamu
pitäisi herätä kuin aikuinen,
kantaa yksin salaisuutta, etsiä siemenpuuta,
että kaikki on valkoista, varsinkin kohtu.
Pitäisi päättää herääkö.
Hengitän siivet sisään, käärin rintani rullalle.
Kaksi simpukkaa paidan alla vastaan että minä
tiedän, kun isä kysyy.
Polttopuut alkavat loppua.
Mikä puu kaadetaan tänä vuonna.

Rakkausruno ja perillinen

Olen kyllästynyt oikeaan
käteeni, käytän sitä aina. Sinua vastaan ja sinua myöten.
Virrassa kellun sikiöasennossa.
Virta on muutos eikä muutos satu vaikka paluu.

Muttakylpy

Pakkaan pojat autoon, taputan kylkeen,
ajakaa pojat varovasti, siis pusu soitellaan.
Oikeasti olen kaukana ja tentissä, jota ei ole.
Minut on unohdettu ja kysymykset. Palan kotiin.
Isolla liekillä se on juna.
On edelleen tyhjää. Unet,
rintaa kivistää. Herättyäni en löydä kuhmuja
enkä säntää sydänfilmiin. Elän silti.
Kovasti pahoiteltiin kyllä, jos haluan niin
yksityinen kokeilu.
Jään kotona. Puhelin soi,
pakkasinhan pojat. Hyvä,
pääsivät sitten perille.
Vähän mitä kuuluu, miltä näyttää tuoksuu värisee.
Mitenkäs se muta,
muistinko saappaat, saippuan, sade-ennusteen?
Takapiha haisevaa raatokasaa,
järven pohjaa, tursui varpaat,
iik. Näen unta käärmeistä,
jokaiselle lapselle omansa.
Pitää laittaa viesti, onko kyy pivossa ja pakkaus oksalla.
Pitää muistaa herätä ennen iltaa, laittaa ilta-
palaa ja viestiä.
On tullut lämmin,
maito kokkeloituu pullon pohjalla yön yli.
On sitä haistateltu viime vuodet,
niistetty neljään nenään asti.
Vastattu satoihin kymmeniin yhdyssanavirheisiin,
että tuleeko tästä viiva vai iso kirjain,
että olisko nyt sellainen pilkun paikka,
vai kirjoitetaanko yhteen vaan.

Takapisarat

Sinivihreä kaivoista nostettu vesi torneista
laskettu lähteistä silmistä suon.
Lähtö ja kohtaiset sanat.

Maatuva ruskea, mullan tuoksu
mustelma, silmien suot,
virvatulet, tuoksu, silmien syksy.

Toisto tuo ikuisen tähän,
ja ympäri kiertyvät johdot.
Tässä on sänky ja tässä on kone,

letkuin johdoin piuhuin hengessä pidetty.
Jos tämä kone lopullisesti hajoaa,
miten minun käy.

Ilmaa, sanoille ilmaa.
Tuulta tavujen alle.
Vettä kirjainten juuriin.

Tahroja, lisää tahroja.
Toisto tuo ikuisen tähän ja huutavat paperilakanat.
Kirjoitan tällaisia sanoja, jotka eivät kerro,

osoita, pisaroi, tapa. Vain lintuja...
nämä lakanat, origamijoutsenet.
Anna käsi, niin mä kanssas suljen

silmät, suut ja kaiken minkä elämä
hyökkää eteen takavasemmalta.
Sokea piste.

Ei loppua.
Unohdit ruskean, raidat lakanoissa,
lähteen, suon, silmän.

Muistit riisutun pöydän ja odottavan maljakon.
Yksi kuollut lintu lisää
ei kuulu missään.

Matkalla jonnekin ja kotiin
ihmettelen kuinka helppoa antaa kasvojen ottaa ilme.
Hymy miehen tiellä pitää,

hymy miehen tielle ajaa,
ullakkokamarin ja peltikaton puutteessa.
Sataa. Kuuntelen, lasken, nukahdan

irti pisarat ja mustelmat ja tahrat niiden välistä.
Mikä se sellainen matka on joka ei rämise,
soita suuta, maista silmää,

kevättä, pesää.
Viritä lakanaa, heittäydy poikki.
Pisaroi maalia viivalle.