Avaruusromun tul(e)vaisuuudesta

Yhdeksän aikaa avaruusromu kiertää hänen vatsaansa
kunnes jokin pieni kuin pilven ääni,
kuin magneetin lempeä käsky,
ja avaruuksiin heitetty tietää missä asennossa haluaa syntyä.
Hän synnyttää robotin,
voi kuinka, hän itkee, voi tätä,
oi onnea etten pakottanut sinua riisumaan haarniskaasi.
Jos asento onkin pyöreä,
herkkä kuin pyöreä kuin omena tai merimiina.
Jos hän on kuljettanut, tulvinut ja padonnut yhdeksän ajan
kohtuunsa kaikki maailman meret.
Jos asento siis on pyöreä eivätkä suomut erehdy,
kuuletko alusta lopun vai lopusta alun,
vai merenalaisen tulivuoren purkauksen:
hieman sienen muotoista pisarapilveä, helinää, kuinka kaunista
syntyä kuolevaksi.
Kuinka kaunis kuumaisema,
saareksi syntynyt tuli.
Mutta jos asento onkin munan lainaatko polveasi?

Kuuntelen valovuodet, kiskojen kiiltävän rytmin,
metsän silmäniskut, vat vas, vat vas,
vastaan latvahammasrivit,
välikausitakkien rikkireunaiset vuorit.
Kaikki on      hyvin on
jokainen kortteli pesee harmaata rakentaa sätein nosturein.
Kuuntelen kipinän vapaapäivän,
kuinka kadut, kiskot,
kuinka kadut, kiskot, kaikki tiet vierivät mereen.
Kuuntelen pölyisen auringon, vuosien vaatekoot,
meren kohinan lattianpesuvedessä.


edit 22.4.

(Päivän Totoro, päivän Uutinen)

Kirjoittaa öljyinen järvi, mustapalleroiden pelko,
unohtaa musteiset kalat ja niiden musteesta painavat silmät.
Unohtaa silmät (saahan sitä yrittää),
unohtaa nuijapäistä sammakot, koteloista perhoset.
Entä se ihan valtava joka nukkui ja röhisi että (kuorsasi humalaansa?)
löytyisit (löytyisin!) eli nimesi on,
nimesi on Elin?
Ikkunan takana juoksijan jalat maitohapoilla, ihana tunku,
ruumiillistunut joki meren pintaa, hyväillä, ei,
hyväillä on väärä sana tähän, ihan väärä öljyinen jokin
ottamaan sinut vastaan...
Tuntosarvet! (tuntevat sarvet :)
Miekkailla rikki poikki poikien
(kanssa. Miekkailla hyvää päivää)
sateenvarjo hiekkaveneen purjeeksi,
rakentaa onnettomuudesta jokin paikka (jokin räjähtelevä).
Tahdon nähdä miten olet, miten Elin on kasvanut
tämän metsän (tänne mahtuu vaikka kaksi)
valtiaan (Totoro ihastuu, katso äiti, katso kissapussi!)
Ennen vanhaan puut ja ihmiset
ja kuut ja vedet olivat ystäviä keskenään.
Siis surullista, epäreilua. Odota,
tänään minulla on tärkeää asiaa: (mutta se vei sateenvarjon...)
petroli on lempivärini.
Me näimme sen, kuoriaisen, öljytyn kilven,
(kirjoita nähty, kirjoita aloilleen pakotetut siivet)
se oli kääritty pähkinöihin,
(kumpi tätä autoa ohjaa sinä vai sinun äitis?)
käärimme pähkinän maahan, sen sadun
kun sammutan valot, toivon hyvän,
kirjoitan lentäväni sinne missä järvi on järvi
(jään alle joutuneelle ei ole tehtävissä mitään,
mitään ei ole tehtävissä?)
Kirjoittaa öljystä värähtelevät tuntosarvet?

(Herätä veneen vierestä)

Ohi kehräävien saarien, merennielun, ohi vaahtoavan tihkuitkun     ikävöin
alla kylpyaallon vaahtovallan, alla hänen vaahtopäissään      näin      merenöin
miten näkin muorin rukki hurraa levästä lankaa levähtää,
neuloo ikävästä hyvän veneen, veneen hyväillä yöstä pehmeät aallot,
(nuolaista vene ennen kuin se tipahtaa)
herahtaa vesi kielinen vesi, kuulla yön saaristo on rintalasta
(rintalasta painaa rintalasta, kumpaan herähdät tänään)
hengittää ohi vaahtoavan tihkuitkun, herätä hengittäen yhä

Alaviitta

He ovat niin kauniita. Heidän kenkänsä. Ja heidän äitinsä kengät.
Kuinka paperi lentää ja huivi agragadabraa.
Kuinka lelukuvastot ovat puutelistoja, tarhassakin on
tytöille sellaisia kauniita korkoja,
kun pojilla on sellainen sääntö ettei pojat niistä tykkää.
Kuinka kissapentu on narutettu tuoliin ja väsyä viittovat silmät.



(- Mutta miksi se on sidottu?
- Koska minä olen mies ja sen aikuinen ja voin ostaa sille leluja.)

Selpyä itsestään: vieräävät kielet eivät sammalla.

Pikkukakkosen valossa marinoin merenneidon se ui jotakuinkin ja näin

(Tämä ei ole kuulokoje on off aamuöiseen sateeseen sävelletty oppimistesti)

Jos hän haluaa annan hänelle teipatut varpaat
kynnet jos hän haluaa annan hänen teipata
varpaat kiinni varjoihin kanien käpälät aamuöisen pesäpuun, kesäkuun
kukkivien parvekkeiden juuret
mullassa annan hänelle pensaikossa
kynsisakset jos hänen ensisijainen oppimistyylinsä on auditiivinen
olen juuri oikea valinta, syön hänet
jos hän haluaa syötän sinut ensin
röyhtäytän ja hyppyytän suuren vihreän pallon
päällä ja sisällä ja silloin sinun on hyvä
eikä hänen korviansa särje ja hän pystyy
melkeimpä kuulemaan ihmisten puheen, hei oikeasti
minäkö haluaisin sinut takaisin
maidonmakeana nahkanokka nälkäisenä auki rähmäisen aamuauringon
vatsanpuruja varttua vasten kaikennielevä suusi rintaa
hamuten minäkö sitä rumbaa keitellä
kaikki mikä joutuu kosketuksiin suusi kanssa
enkö kieltä mielisi korkata hopeakylkinen
antaa hänen tunnustella asuani ääntämisen kautta onkia
aamiainen kaikkina vuorokauden aikoina
merestä mullasta jäniksenrintava tomaattiterttu
omasta puutarhasta, muistinko mainita
juustontuoksuiset kädet, vai oliko se tuoksu
kun marinoit pienet pienet
maitohumalaiset nyrkkisi suussasi jäystit itkuiset ikenet
ja olisin voinut syödä
sinut aamupalaksi kaikkina vuorokauden aikoina ettet ikinä

ja olisin voinut näkyä nännit nietoksista
pystyt rinnat? riippakoivut?
(yrittääkö hän tunnustella asuani ääntämisen kautta)

ja olisin voinut syödä sinut aamupalaksi
kaikkina vuorokauden aikoina ettet ikinä ikinä
kasvaisi isoksi, hurjastelisi jänistä, onnenkalua, käpälää
kasvaisi minua isommaksi.

(Lukkopurevat vedet)

Painaa höyrytekniikalla meren huulihalkio jäniksellä laivaa oikoa päähineenpurtevaa tuulituulta kallistelevaa vähän jäähilemurhetta hur hur huurretta rasvatyynikerrossyrjäkylän papukaijamerkitys yskii tunnustuksia:
yksin Styksin syli styyrpuurissa auki ryskin rakkoleveän väylän käpälän

kuljeksia onnellinen migraatio
uneksia paprikaviljelmistä suuasento muistuttaen     pupu haluaa tulta

oljenkorsiinsa      sadutusta kuuromykkien hirnyrkkien
luomille laskeutuneet pajazzovoitot, sormitukset ja soinnut mylviväin vuotosten
ehkäisyvaahtoava kosketusharmooni = hipellyssynkooppi daktyylivastikkeella {tupakkitytöt parvekkeilla pikkuhousupuvuissa irtokorvasuojaimet
tillikoivat siipioravat lukkopurevat vedet karkailemaan} sylit yksin

. . .

onnittelemme Harrya

kanssa Kristian

Tuli&Savu 1/08

on ilmestynyt.

Sisällys:

PÄÄKIRJOITUS Proosasta, runosta ja rahasta

MARGARET ATWOOD Todellisia romansseja
suom. Suvi Järvinen

GUILLEVIC Otteita Euklidisista muodoista
suom. Kristian Blomberg ja Ismo Puhakka

VESA HAAPALA Sarjallisuudesta

VIROLAINEN NYKYRUNOUS
Jaan Kaus: Runous yhteiskunnan tuulissa
Jaan Kaus: Runoja
Karl Martin Sinijärv: Kiitos
Fagira D Morti: Runoja

VICTOR SEGALEN Etelään suunnatut steelat
suom. Kristian Blomberg

ARVOSTELUT
Göran Sonnevi: Valtameri
Sergei Zavjalov: Melika
Teemu Manninen: Lohikäärmeen poika
Mikko Myllylahti: Amerikkalainen yö ja muita runoja
Jonimatti Joutsijärvi: Tule on minun nimeni

Peruskorjaussuunnitelma

Ennen kuin kirjoitin en ollut
hyvä, täällä on nyt
kellarillinen vesuviusta ja vesivahinkoa,
miten nopeasti voitte tulla,

vaikka en minä teitä teitittele, katuja kumarra,
vaikka tahtoisin kirjoittaa tukevanpohjattomasta
lokkien kirkunasta ja oleanterin lehdestä,
laastaroidusta peukalosta ja peukaloidusta laastarista,

kirjoitan polttavan pehmeät perustukset,
hidastan kun sukellan kun pysähdyn:
tässä sinulle kokoiseni kompassi
kasvaa aika irti, rattaista siivet.

Kanavatyö

Se on auringonpuhkoma tunneli illan kukkarossa tytön siemen
tytön sisällä maiseman kokoinen reikä kankaassa se on kokoinen
käsi joka painaa rintaa sormittaa ristillä irtokarkkipussin.
















edit 30.3.08 12:30

En tiedä möröistäsi, suhteistasi tai mörkösuhteistasi,
mutta tänäänkin he purjehtivat
mustissa hameissaan kuin möröt muumilaakson talvessa.

Hyvä kuin maa

Tänään maaäiti pukee jalkoihinsa housut,
kaupunkilaisvieraat eivät kysy millä sinä elät,
kaupunkilaisvieraat riisuvat
jalkansa, suomunsa, sosiaaliolot ja ylityölisät.
Tänään lehmä-äiti ei naura,
Mansikki itkee Alfa lavalin sateessa
ja metsän tähti kuihtuu maljakossa, ei nainen voi
kirjoittaa mitä häneen ei olisi jo kirjoitettu
(jo tulenki jo tulenki jo tulenko jo kotihin ja kirjava karma)
sillä metsätähti ei ole maljakkokukka,
sillä minä olen sinun
kaverisi, luontosi, maljakkosi.
Minä en tunkeudu sinuun ellet sinä
(tuttuni tulisi, ennen nähtyni näkisi)
minuun, sillä maasta sinä olet tullut ja maahan sinä tulet,
sillä maasi minä olen Kantelettaresi,
joutsenkurkesi, kaarnavenearmaadasi, käpylehmäsi,
(muut kun kuuli kirkonkellon, minä kuulin karjankellon)
luontosi, sylisi, keltainen kesämaitosi,
tuoksusi, keitän sinulle kahvit, kerään leivän,
mahan täydeltä aamukatseista nurmea,
maidolla kirjoitettua huttua.
Unohdan vierasvaran pakkaseen.

(Meduusoista ja partaisista magmoista)

Tahtoisin kävellä meren
kuin olen astunut punaiseksi järven,
jauhaa näkinkengät reisieni välissä,
kukat jotka eivät ole maljakkoa,
jotka uivat sen halki.
Ja kivettyneet meduusat
kuin olisi vain varpaiden hyvä,
sileäksi sattuneet kaiverrukset,
rihma jonka lasket mereen.
Tahtoisin syöttää kyyneleesi merennielulle,
rantojen ikävän, vesilintujen jalat,
katseen joka jähmettää lapsenkasvoiset kalliot ja niiden isät,
niiden käärmeet ja niiden isien käärmeet,
vuosituhannet ja partaiset magmat,
värisevät jotka sanoivat meri,
kirkuivat, suuret autiot rannat.
Jotka sanoivat meri, ja kateelliset rannat,
jotka synnyttivät suuret autiot kotilot.
Miten meri heistä helisi,
miten pärski ja huuhtoi hiljaisen,
huuhtoi laivoista pojan, pojasta laivan.
Tahtoisin pesiä kaiken mikä mereen vuotaa,
pestä ilman uimarenkaista,
kylmän kiven sydämestä,
peilata muovilusikoista simpukat.

Kysyt minulta krookuksen, kaupungin jota ei mitata metroissa,
sadun valkoisen hiekan maasta, lumesta
liukkaan auringon, tikkukaramellin

joka ei saata elokuvan lopppuun
joka värjää kielen vihreäksi

joka tahtoo polvesi
kurkiaurasi,

ruumiisi
sipulisi




kuin tässä olisi se pintava rajahdus


joka ei kestä elokuvan loppua
joka veitsii sipulista siivet,
kysyy kenen olet kukka

nokturno.org

Nihil-verkostossa uutta. Myös urno-sivusto Nokturnon.org on uudistanut ulkoilmeensä. Kiitos kauniista lapioille.

Lähiö

Seuraan päivän sähkölankojen alla

Edelliskesäiset lumipallot unohtavat pensaissa

Ruoho kertoo olevansa hämmentynyt

Minua pölyttää

Hän ompelee sanoja sumusta seuraa ristipistoin tornien huiput,
palmikoi kukkalatvat yölampun otavasta lapsen kysyä pihakeinun salaisuus:
Mikä lintu se on kun se on sydäntä Onko äidillä linnun vai linnulla äidin ääni
Hän vastaa askelia, latvakannelten polskan
(illan, tyhjän pesän, värttinöiden tähtitangon, tornikamarin)
ompelee vuodevaatteille suklaatahroja,
vieraiden tuulessa kieppuvat käärepaperiportaat linnan kellariin.
Hän odottaa mustarastaan huilivan välillä, huilivan kyllä.

Kaupunki siivillä

Yhdessä yössä rakastan koko kaupungin
yhden kaupungin jokaisena yönä jonka valvon
herättääkseni sinut jokaisen kaupungin jokaisesta sängystä jokaisena aamuna
kunnes herätän maailman reunalla     ja hyppään, hyppäät      me hyppäävät

terrakotta-armeijat kasvoillasi      Ukkoslinnut Jumit
meren pihkaamat Gabrielit      Hermeet Horukset

ja hyppäämme kuin Ikarian mereen
hyppäämme linnun      selkään joka taltutti valtameren
joka merestä kutsui kaupungin, merestä syvät siivet

(Toinen valkea)

Valitse sinä meri niin minä valitsen auringon,
lasken irti
aallot, lasken leijuvat esineet, aamun lumeen,
kuin ne olisivat lapio ja ämpäri
simpukankuorilla rantava valkea,
veneen muotoinen aukko veressä.
Kuule kutsuttu sisään
kesken leikin majakaksi rannan nälkää näkeville,
pimeässä saari lähteellä tai salama hiekkahangella.
Kasta meri ja uhraa auringolle
mitä nimestäni on nousuveden jäljellä.

Unentekijän jalka itkee jumissa jumin rajaa,
ikkunan ja emalivadin siltaa piirtää sinivahainen varjo,
oven ja kansilehden, nousulumen, laskulumen.
Missä hän on nyt, kun varjoo karkaa tien ja käärmeen,
kun unentekijän jalkaa kiusaa kahden maailman itku
ja kolmikymmenvuotiaan nuken huulessa on pipi.
Hän liottaa liivejä, kasvoja ja kuivattuja herneitä,
vatkaa kermaa voiksi, suree voin kermaksi,
koska aina on jonkun syntymäpäivä ja kakut ovat sentään kakkuja.
Jos kysyt hän kertoo hyönteisistä, jumin häistä, kylmästä
keväästä, akaasioista ja vieraasta maasta,
laulaa laulut joita rannoilla laulettiin, eri teitä ja suuria teitä.
Mutta unentekijä tahtoo metsään ja naavatappuroita korvan taakse.

Valitse  sinä  meri  niin  minä  valitsen  auringon  lasken  irti  aallot  lasken  leijuvat  esineet  aamun  lumeen  kuin  ne  olisivat  lapio  ja  ämpäri  simpukankuorilla  rantava  valkea  veneen  muotoinen  aukko  veressä  kuule  kutsuttu  sisään  kesken  leikin  majakaksi  rannan  nälkää  näkeville  pimeässä  saari  lähteellä  tai  salama  hiekkahangella  kasta  meri  ja  uhraa  auringolle  mitä  nimestäni  on  nousuveden  jäljellä

Joka perhosen nimeltä kutsuu, joka neidon, korennon,
joka sumusta tihisee siivet,
joka seitit kellastuneisiin kohtuihin


ja kukkasen pienimmän
ja mehiläislaatikon langenneen eevan,


joka kirjoittaa nimensä yläkulmaan, minne lapsena aurinko

ja piirtää siipitäplät lapaluihin

Viikon luontoääni

Hän on silkkiä, samettiunelmia uikkuja    hän on yleinen

nainen ei jaksa silittää poskea    hän silittää kaiken

potkuhousuista laudeliinoihin polttaa reikiä
pesäkaupalla lisää pituutta siipiväliin

Hän on keskisuuri vesilintu    lautalla pienoinen kahvila
ruokalistalla vesien selkärangattomat, diftongit
Leudon talven aikaistamat soidinmenot