maanantaina, kesäkuuta 29, 2009

Iso ja vähän isompi (pieni ja vähän pienempi)


Sunnuntaina äiti käy lauantaita lyhyemmäksi,
kun korvasi kipuavat seiniksi, lattiaksi, katoksi.
Jää auringonkukkapeltokin pieneksi,
kun lainaat kirahvilta jalat,
linnulta siivet,
ja delfiiniltä merien salat.
Kerro minulle mitä kuulet, näet, kosketat,
niin minä kerron sinulle missä alkaa metsä.
Kerrotaan se niille yhdessä,
käsi meidän pienimmässä kädessä.

. . .

Mietiskelen mikä on keski-ikäisten lasten runomitta. Niiden, jotka kymmenvuotiaina ovat kasvamassa loruista ulos. Tai joiden kaksitoistavuotiaina toivoisi vielä olevan lapsia. Tai meidän, jotka kolmekymppisinä olemme melkein unohtamassa. (Kertokaa minulle lukuvinkkejä lorutuksen ja teinityttö-skifipoika -runouden välimaastosta. Onko katkosta olemassa, mitä sanovat sanataideopettajat. Vai onko hyppy kuitenkin tuota liudempi, tai vieläkin jyrkempi.)

Silta


Poppeli näkee unta kanssasi, valkeaa kuin lumi
keskellä kesää kurottuu meresi yli.
Vanupalloinen silta, raskas kulkea. Joojoo,
tämä on silta, älä häiritse nyt äitisi ajatusta,
vaikka puhalluskone olisi tehokas kuin kukka,
ja appelsiinintaimi taipuu tuulessa,
vaikka sää kuinka vaihtelisi,
mutta älä vain laita sinne sormiasi hiuksiasi kieltäsi,
vaikka vatsasi olisi täynnä ennen kuin kuppi on tyhjä,
kun höytyvä rapisee jalkojen alla eri tavoin kuin voikukka.
Joojoo, syöt nyt sen viilin.
Kun äitisi istuu koneella silmät poppelissa.
Kun äitisi ajatus siementää merta.

. . .

lauantaina, kesäkuuta 27, 2009

(Kotiseuturuno: Hämeenkyrö: luonnos)


Frans Emil kirjoittaa ihoon, auringon sapeli
soittaa kansallismaisemaa.
Mansikkapellot, järvi, jugendmännyt ja paarmat.
Isä tappaa. Riittää kun sanot, taas se kiertää minua.
Kyrönsarventiellä kaatuu aamun ensimmäinen juoppo.
Vuonna kahdeksantoista kaaduttiin Tampereen tiellä,
kaksikymmentäkahdeksan katkesivat sähköt,
neljäkymmentätaijotain käpykaartilainen ruokittiin huussin alle,
kunnes nimismies sitoi kaartilaisen hevosen perään.
Vuonna yhdeksänkymmentä juostiin hevosten perässä Tuokkolassa.
Yhdeksänkymmentäkolme muistavat vielä vanhaikodissa
kenestä se kirjoitti, ja veli veljeä vastaan.
Ja ihosta tulee muisti ja se kestää vuosia,
kunnes vuonna kaksituhattayhdeksän lämmitätte saunan, on
uusia pottuja, torilla, lokkeja, sisämaassa
syötte paremmin kuin kotona,
rannikolla ihmiset näkevät nälkää,
kulkevat kadulla puolialasti, luut voimaa loistaen
muistat syntymäpäivää Saavutuksessa,
ja se kestää vuosia:
Mannista usein katsonut oon Tynnyrisaaren aallokkohon.
Mitä vuosikymmentä kirjoitat.
Mitä umpeen kasvanut järvi.

sunnuntaina, kesäkuuta 21, 2009

Hernepatja


Vanha arpi kutisee, muistot pirskahtelevat, kysymykset:
miten kuvailisitte kokemienne epämiellyttävien oireiden yleistä tasoa
kaikilla niillä alueilla, joilla teillä on kosketus- tai painearkuutta.
Laastari olkavarressa kysyy lupaa sulaa, sulautua ihoon.
Saatteko sukkahousut jalkaan ilman apuvälineitä.
Nousetteko selinmakuulta lattialta ilman apua.
Kuinka pitkään takerrutte sänkyyn herättyänne.
On kasvavan lapsen itku tuntia nukahtamisen jälkeen, öinen kauhunhetki,
johon on herättävä kokonaan että uni saisi jatkua
kuin väärin ponnistettu hyppy, narulla halkaistu ilma,
ihonkappaleista, iktyoosista rakennettu peilipallo,
seisominen kymmenen minuuttia tuntematta epämukavuutta.
Istuminen puoli tuntia tuntematta epämukavauutta.
Nukahtaminen ilman epämukavuutta.
On herneistä rakennettu selkäranka, herneenpaloista iho.
On kasvukipuinen maa, päivisin makaat patjalla, katselet kun muut lapset.
Öisin kutiset sängyssä, kuuntelet hiljaisuutta joka istuu rintasi päällä.
Älä raavi laita rasvaa, rakasta lastasi kuin rajojasi.
Miten kuvailisitte kokemanne turvotuksen yleistä tasoa.
Milloin lakkasitte heräämästä lapseen selkänne alla.
Milloin ajattelitte lopettaa korvaushoidon.
Muistatteko milloin aloitte arpeutua.
Milloin muistaminen alkoi tuntua kipuna selässä.

keskiviikkona, kesäkuuta 17, 2009

Marja ja kuu


Marjalla on pitkä matka kuuhun.
Marja ei tahdo saada unta.
Unipuussa kumisee patarumpu,
kapulat se laittaa suuhun.
Padam padam latvassa
lintu sieman vatsassaan ja
marjalla on pari senttiä kuuhun.

Kohtaaminen


Tunnustelee kartoittaa
kiemurtavat kertovat soljuvat
huilivat soittavat kuulevat
Tahtooko lävistääkö
kuuletko
koskettaa
Löysi öljysi silittää
olet värisevät hedelmöivät päättymättömät
Olet kahlaat palelet
siirrät piirrät pysähdyt
tuntee on ottavat haluavat
kiipeävät laskeutuvat laulavat
Olet näkevät liikkuu katketa
kuulevat on tahtoa palella
Määrätäänkö tunkeilla kysyvät
Ei satu
kostuvat leikkaavat

maanantaina, kesäkuuta 15, 2009

Marinoitu merenneito


Se joka syntyi eilen on tänään kuusivuotias.
Kaupunkiin on muuttanut sanahirviö kuin rakkaus.

Olenko jo kertonut näyttelevistä ikkunoista?
Miten savu seuraa viisaita.
Miten hiekkalaatikolla palavat muistot.
Miten me eksyisimme ilman nukkeja, ilman muovia,
kuuta, ämpäriä, kukkapenkkiä, seinää
kapuavaa villiviiniä.

Tämä on unta kuin leipää, ei sillä voi tyydyttää janoaan.

Miksi naapurin lapset kasvavat niin nopeasti.
Miten maa uskoo rakkaimpansa minun käsiini.
Milloin nämä sanat nousevat viikolle neljäkymmentäkaksi.

Maitokuume syöpyy muistiin kuin rikos.

Tämä kirja kuuluisi joka kodin lääkekaappiin,
testamentin ja tuntemattoman välissä on epiduraalineulalle tila.

On synnyttävä uudelleen joka aamu,
että muistaisin, miten luolapuutarha valuu rinnoille.
Miten kirjasto uppoaa ja vie laivan mukanaan,
säilykepurkit leviävät kuin aakkoset.

Miten meri kysyy minut kylläiseksi ja neito maistuu mahdolliseksi.
Lukemattomat ovat meren kohtua kysyvät puremat.

Siinä lelukaupassa ei ollut lainkaan lapsia.

Illalla esitän verhoa
avattavaksi, että näkyisin,
miten poppelit tuulessa, uudessa, uudelleen.
Miten aamu saapui kysymyksenarkana.
Se joka syntyi eilen on tänään kolmekymmentäyksivuotias.

. . .

v. 2005/2006, h?

tiistaina, kesäkuuta 09, 2009

Puhallus vesilasiin upotettuun nokkahuiluun


Mutta jokaista joka sinua yksin
kylmää, kätesi kuin kohtauksen edellä, tukahdutettuna.
Jokaista, joka olisi lyönti, mutta ei ihan kohdallaan,
ja nyt puhutaan vain sydämestä,
Vain jokaista, joka sinuun rakentaa vuoteensa, puhaltaa pipiin,
nostaa merta vuotavan astian huulilleen.
Ja jokaista, joka lukee kesken jäänyttä kirjaasi.