keskiviikkona, maaliskuuta 19, 2008

(Meduusoista ja partaisista magmoista)


Tahtoisin kävellä meren
kuin olen astunut punaiseksi järven,
jauhaa näkinkengät reisieni välissä,
kukat jotka eivät ole maljakkoa,
jotka uivat sen halki.
Ja kivettyneet meduusat
kuin olisi vain varpaiden hyvä,
sileäksi sattuneet kaiverrukset,
rihma jonka lasket mereen.
Tahtoisin syöttää kyyneleesi merennielulle,
rantojen ikävän, vesilintujen jalat,
katseen joka jähmettää lapsenkasvoiset kalliot ja niiden isät,
niiden käärmeet ja niiden isien käärmeet,
vuosituhannet ja partaiset magmat,
värisevät jotka sanoivat meri,
kirkuivat, suuret autiot rannat.
Jotka sanoivat meri, ja kateelliset rannat,
jotka synnyttivät suuret autiot kotilot.
Miten meri heistä helisi,
miten pärski ja huuhtoi hiljaisen,
huuhtoi laivoista pojan, pojasta laivan.
Tahtoisin pesiä kaiken mikä mereen vuotaa,
pestä ilman uimarenkaista,
kylmän kiven sydämestä,
peilata muovilusikoista simpukat.

2 kommenttia:

--- kirjoitti...

Kiinni jäin tähän runoon. Puhutteli syvältä.

Sirpa Kyy kirjoitti...

Kiitos. Hauskaa oli vierailla Kaistattomassasi.