sunnuntaina, tammikuuta 29, 2006

Sukkapuikot vai rannerenkaat

Kilinä kutittaa korvantaustaa.
Lännen nopein neuloja laskee silmukoita,
vaiko kynäkädessä kikattavat renkaat.
Tekonäppärä teko kuulostaa hapanimelältä, leukaperillä
sivelty sitruuna synnyttää syliluonnolliset rutistusreaktiot.
Paperi punoutuu naruksi,
selkäpiitä hiipivät ninjataidot,
ajatus kääriytyy kiusasta rusetille,
kaunokirjoitus sallii kaaret.
Poistuminen ei olisi yhtä linjakasta
kuin lassoaminen takaperin.
Kirjoitan pötköä kuin neuloisin äänelle suojapussia.
Sanojen välillä kaari ei ole silta vaan tunneli.

torstaina, tammikuuta 19, 2006

Treenikämppä

Annan seinien syödä minut
Postmoderni sanamagia heijastaa kuun seinälle
Noita lentää kuuta päin
Luudasta puuttuvat airbagit
Kuparipannu helähtää kumahduksen ohi
Kongi resonoi pöydälle katettuja luita
Osteopatia paljastaa katkeavan taikasauvan
Kapelimestari pelästyy värttinäluuksi muuttunutta tahtipuikkoa
Oskesteri veistää viulun kaulasta proteeseja
Kissat ovat vain kissoja paitsi luurankaiset
Vuoratut seinät eivät toista sanaakaan
Sävel ja kuuvalon virittämä jousisto
Huuto sylkäisee sanan ulos
Annan seinien syödä teorian

lauantaina, tammikuuta 14, 2006

Tämä kirja kuuluisi joka kodin lääkekaappiin.
Testamentin ja tuntemattoman välissä
on kannettavalle tila.

perjantaina, tammikuuta 13, 2006

Pojasta parsa polveutuu.

Poika naputtaa töppöstä mattoon,
minkä koskettimet kerkiävät ei poika ohita.
Tule katsomaan. Noin
pienenä. Tahdin ensimmäisellä. Katso.
Kuuntele. Kuvittele. Selvästi taipumusta.
Peritty veri soittaa suonia.
Ilmoitettava vauvamuskariin. Viulutunnille heti,
kunhan oppii istumaan. Tai viedään
Fazerille, antaa pojan itse valita, jos tykkää
enemmän sellosta. Vaikka näkeehän tuon
että tuleva saksofonisti siinä jammailee.
Pianokin on perus,
hyvä. Yleissivistystä. Ja Sibelius-
lukioon, akatemiaan, kilpailuihin. Kapelimestariksi.
Ja vaimo. Samanhenkinen tai mediapersoona
ja ympäristöinsinööri. Ja lapset
soittaisivat kuusen latvassa hauenleukaluista kannelta.
Itse oltaisiin vielä nuoria. Tehtäisiin iltatähti
ja otettaisiin lapsen lapset mukaan. Mahtuuhan niitä aurinkoon
tenava-kerhoja. Hyvä nähdä maailmaa heti pienestä.
Ajattele. Elämässä ehtii vaikka mitä.
Hyödylliset harrastukset ovat ihan vanhemmista kiinni.
Ja läksyjen teko.
Pitää olla kiinnostunut. Niin
pysyy poissa kadulta. Kesällä sitten jalkapalloa,
perhekaratea, lapsijoogaa.
Sirkuskouluun pääsee vasta kolmivuotiaana.
Ennenkaikkea perheen yhteiset harrastukset.
Voitaisiin mennä pojan kanssa huomenna käymään yliopistolla,
että pääsee pienestä pitäen kiinni akateemiseen ilmapiiriin,
ei tule sitten yllätyksenä, se vapaus, jos ei
maailmanmuusikon ura aukeakaan. Eihän sitä tiedä,
jos onkin kirurgiainesta tai professori-tyyppiä,
näkeehän sen katseesta, ettei sitä tarvitse lukemaan käskeä.
Kunhan ei nyt humanistiksi ala.
Sellaisilla aloilla ei ole tulevaisuutta.
On se hyvä tehdä lapset nuorina. Jaksaa olla innostunut.
Tehdäänkin heti kolme putkeen. Tai neljä,
onhan niitä tila-autoja,
vaikka ei autoholisteja oltaisikaan. Pojasta tulee
formulakuski. Katso. Kuuntele.
Kuvittele. Huulet pärisevät. Unissaankin ajaa
ja muistaa meitä keskustakolmiolla. Ovat sitten hybridejä
kaikki autot, kattohuoneisto tietysti, ei tarvitse puolustella kellekään
siitä moraalista. Pitäähän lapsiin investoida. Mikrot ja autot.
Kyselen huomenna hintoja carting-radalta.
Sellainen oikea isä-poika- harrastus.
Minä saisin sillä aikaa rauhassa siivota. Se on hyvä
pienestä pitäen opetella pitämään moppia kädessä,
on luontevaa isompanakin eikä pääse miniäkään motkottamaan,
ettei ole opetettu sisäsiistiksi. Vaikka onhan niillä varaa
omaan siivojaan siellä Monacossa, Malmöössä ja Manchesterissa.
Hyväkin olla vähän kauempana, etteivät ole
joka ilta ovella pyytämässä lapsenhoitoapua.
Vuorollaan väsytään, se nyt kuuluu tähän pikkulapsiaikaan,
ja onhan niillä niin kiltit lapsetkin, että
ei mitään valittamista. Kantele, kansantanssi ja kalastus, niin
luonnonläheiset harrastukset. Hyvä tyttö se on äitinsä,
tuntee kaikki kukkivat kaalit ja osaa
keittää parsan piirakaksi ja toisen paiksi.
Pitäisi täyttää se oma kirjoittajakouluhakemus,
ettei pelkästään lapset
nappuloina tätä elämää pelaa.
Uhka ja rohkeus. Ura ja äitiys. Työ ja harrastus
ne yhteen soppii, vai mitä, että
meidän perheen tarinassa yhdeksi bestselleriksi aihetta.
Eikös tästä lapsesta ole jo puhuttu. Että nyt eikä koskaan.
Otetaan vaikka harjoituskappaleen kannalta.
Niinkuin nyt tämä Sibeliuksen kuusi,
tahtoisin esikoiselle näyttää, että kyllä äiti osaa,
ehtivät sormitukset unohtua, poika ei unohtaisi
sitä muistoa, kun äiti kohtuun soitti.
Sellainen soljuva elämänrytmi
tästä sille siirtyisi. Sitä se töppösen naputus kertoo.