torstaina, toukokuuta 29, 2008

(valkoinen: leukofobiasta touretteen)


Kotipihlaja on valkoisempi
esiliina on
lokkien kirkuna valkoisempi kuin eilen
psykologit totesivat muuttolaatikko
on vaikeampi nostaa mustia
laatikoita kuin valkoisia laatikoita
vaikka mustat olisivatkin keveyempiä kuin valkoiset pakasterasia
barbababan talo ja erisniminen pupu
mainen hyppivä ranskalaismies
paperista puhumattakaan en puhu
miten valkoinen on värinä
vaikea kuin kysymys
miten hän taitaa yhdyslauseet?

keskiviikkona, toukokuuta 28, 2008

(ruumiillisuuksista)


jos nyt lähdetään siitä että tänäänkin tuuli rummuttaa aurinkoa
eikä se ole toistoa pelkkää että tästä matkasta jää jälkiä ja siksi olemme
yhtä ruumista kuin ennen nyt huomenta kolmen askelparin verran jälkiä
joista olen jäsenten hämärästä kirkas
sen verran kokoinen tuuli hattusi suojelus,
jos nyt lähdetään siitä että meitä on tällä matkalla kolme
kuin sinulla tänään vuosia ja kolmiyhteinen laina-aikani pianoon päättyy,
jos nyt lähdetään siitä että inventio on edennyt tähän

maanantaina, toukokuuta 26, 2008

(Sumuhuonesiinne)


Kun ohittamattoman hyvästi valaiset ikävästä kauniin kauhdan

kun kotosavun idästä leimuavat metsot, tulitikkuleikit soitimella,
aina kauniit tuhkimotarinat siellä mun mieleni kuljen missä palaa missä
maisemallisen esikuvan tarkoitus on makuasia
kuulevanhan ahdin kukat ahtimen tehokkuus
niitun keijuparvet pakahduksin men mens
öljyvuodoin sadutetuin järkivuottavin viisivuotissuunni-
telmin tippukivistävät jäiset tänne silmäsulajäät
leikeistä tuttuni keväkuni sumuhuonesiinne

kun leivo leivot enmansorkesterin, hanurijalkaihmeen joutsenvaunuilmeisille

kun sammalpenkit kateissaan käsillesi tuolipyramidit minua minusta minuun
vajoten kielen mennen emm@nuellen
taas on aika selän kaarteen
miumauvuosista vuoteen seen kun kloori kuivaa
kyyneleet kun au
ringon bingon ison mustan ritsoinkissan suu-
kudelmat nurkissa tuulevat pikkukivirähmäiset sinnjet-sinet

kun valkaisen lakanoita parveke täynnä sinuttelijoita.




(lukukokemus/koetus: Runeberg, Runoja 1830)

keskiviikkona, toukokuuta 21, 2008

sirpamainen perusruno odotuksesta


Minussa tuntuu jo huominen,
odotuska sopii kainaloon kuin pallo,
lasten seinäpiirustuksessa reittiä ratkova leppäkerttu.
Liikenne valuu hiljaa,
hitaasti hiljaa puusta jalka,
pallo kainalossa huokaa, hengittää jos unohdan
ihmetellä mistä kaikki nuo parkkisakot tänään,
miksi niin monta ambulanssia liikenteessä,
missä te sen leppäkertunkin sisälle kannoitte.
Olen mielenrauha ennen hermosärkyä, tuokaa minulle
jotain tärisevää ja jotain
kesyä koivua kesän varalle,
pyykit olen ripustanut jo puoleentoista kertaan,
ihmetellyt kuka keksi risteykset,
kumpi oli ensin talo vai tie,
siivet vai pilkut.
Älkää nyt kiusatko sitä leppäkerttua,
odotustani älkää kiusatko.
Muistan peilisalit, huvipuistoistot joissa aina
haisee pissa ja huono olo, äiti pesemään,
ne rytmittävät sen niin hienosti,
äiti tuu parvekkeelle täällä huutaa jaakko aksel eemeli.
Kissankulmalla kaikki hyvin,
miten paljon olen maksanut tästäkin odotuksesta,
tästäkin huomisesta. Risteyksestä. Sentään ei
pikkusisko liputa tankoa,
ei puu-ukkopuukko verestä illasta ambulanssia.
Saan kirjoittaa näitä sanoja rakkaudesta, tarkistaa
että veturissa riittää patteria aamuun, että
maneerit kiertävät puista rataansa.

sunnuntaina, toukokuuta 18, 2008

Muodollisuuksia


Maa viekas on ja kylmä kevätlieriö.

Läikkyä suoraan ohi

ihosi. Aurinkosi. Kääntyä.

Erottaa leikkaus.

Paleltaa kuin olisit piinnyt vasta.

perjantaina, toukokuuta 16, 2008

(Keraamisesta putoavasta vesipisarasta)



Ymmärsin kuolevani joku päivä rakastuessani tänään esineeseen.

Sade lakkasi kun kämmenteni syli otti hänet vastaan.



Lasitetun pinnan alla hän on säröillä niin lämmin, lämpö herkin
että kaulani kasvoi kuihin, kirsikoihin,
ja sormeni kiinni kristallina soivaan kiveen.



Kuule kuinka hän soi, kuinka sormenpääni hänessä soi.



Sormeni ovat, tänään todella, senttejä pidempiä eilisen sateen jälkiä.

Järkevintä olisi sijoittaa salaojiin ja syntyä Suomeen,
käyttää paperiastioita lautaksi asti.



Eilisen sateen jäljissä ymmärsin sormiani paljon.

Ymmärsin kuolevani kun kämmenteni syli otti hänet vastaan.



Epäilijöille näytän löytämiäni lehtiä, hyrisen vettä päälle.
Odottaessa pyydän häntä seuraamaan poskipäitäni, tiedän huulet,
kerron vaihtaneeni uutiset kaihileikkaukseen.



Kysyn avaako hän silmänsä myös sinulle. Kysyn joko tulvii.

Ymmärtääkö hän kuolevansa joku päivä.

lauantaina, toukokuuta 10, 2008

Kolme vasta/u(u)u/sta


Ymmärrän että tulppaaneita on enemmän kuin sipuleita,
että asukkaita enemmän kuin sänkyjä, mutta miksi
ovia on enemmän kuin ikkunoita.
Montako kylää mahtuu palloon.
Miksi on niin vaikea sulkea haluava vihreä sylistä.
Seurakunnan kerhossa on alettu rukoilla ennen leikkiä.
Yläkerrasta tapahtuu jotain mitä astiakaappini resonoi.
Toukokuu ja kaikki maailman taudit kukkivat jo norjanangervot.
Yläkerrasta tapahtuu jotain
kuin puhuisi kolmivuotiaan kanssa puhelimessa:
tällä on nämä siivet vaikka ei se lentää tahdo.
Mennään yhdessä kokoon, ihan pieniksi, käsitellään.
Sillä sinä olet jäykkä ja lakastumaton.
Sinun kanssasi taas minä tahtoisin näitä metsiä mennen tullen.
Sinun kanssasi tahtoisin nukkua lattian läpi.

keskiviikkona, toukokuuta 07, 2008

,,,



Värität ympyröistä öitä kipuat ikävää lisää välimerkkejä.



Kipuat ympyröistä öitä, värität välimerkkejä, lisää ikävää.

Lisää öitä, ikävää. Ympyröistä kipuat, välimerkkejä värität.

Kipuat välimerkkejä, värität ympyröistä lisää ikävää. Öitä.



Värität ympyröistä. Öitä kipuat. Ikävää. Lisää. Välimerkkejä.

maanantaina, toukokuuta 05, 2008

Vähästään asioin sinuille


Lanteilta kuulen olla kotona
taas läpi savuisten verhojen
ikkunalaudat kukkien Eurooppaa
tuulen tuulet nämä tuulen sinun tulet.
Lapsen silmät pölyssä, minäkö sinut
tähän Beetlehemiin synnytin, tähän verolle laskin
irti itsekkään ikävän napapiirille,
Dublinin yksinäiset aamukrapulat.
Soitit tänä aamuna onni on laskeutua luuhun
täyttää silmien kraaterit kukkasipuleilla,
pölyttää kyynel
kaasuttaa, tuohtua koivuista naamareista.
Minä tunnen tuon liilan värin hän sanoo,
krookusten aika on ohi, se on pyhästä laskettu
postileimasta kaiku.
Minä että olin eksyksissä ja jouduin vangiksi,
vaikka krookusten aika on ohitettu kuin kevät.
Hän että yhtäkkiä tulivuoria ja tuhkaa ja vettä.
Ensi yön nukun sitten yksinäni
kirja kupeella jonka talutin ulos maksamatta.


(Toistan kirjeen vaimolleni,
yksinäisyyden sanasta sataa,

vaahtoan kylpyä omasta, takaa.)