(Parrasvaloista)

Ennen kuin tulen nähtäväksi miksi haluan olla lintu annan meren
pyörtyvin vyöryin kiharoida varpaat tukevanpohjattomaan rantaan
kuin leikkien valinnalla kilahtelen leipäkiviin, hämmennyn pullaviipaleisiin.

Häpeänpehmeä ilakoi anna aaltojen loihde anna kahlaajalinnun kokoinen kaari.

(Martinson ei tule )

Toisinaan tuntuu että ainoa viisaus minkä voi elämässä saavuttaa on reuhtovan mekaanisen nuken äkkiä tavoittama syrjästäkatsojan-hymy - -
                                                    Aila Meriluoto. Vaarallista kokea. 8.3.1961



Hän kirjoittaa väärällään oikeuksia,
silmukoi pylväitä, palmikoita, kaunokaaria,
aksentteja oikein nurin oikein
vaihtaa mullat vaikka vuodenaika on väärä,
katsoo monitorista tyhjää kohtua,
rakentaa hymyn hyvin voivista munasarjoista.
Hän käy kiitollisesti nurin,
kuorii, kehrää, keloo, meloo,
muovii, luovii, unelmoi,
todistaa hänellä objektiivisesti itsensä läpi.
Krooninen haikeus kasvattaa oman saaren,
nytkähtää omistaan huvitettuna, hyvitettynä.
Hän täyttää puutarhan kahluualtaalla,
pystyttää keskelle kukkatornin.

Juhlatulimainos

Viisi++kymppisiä juhliva runouslehti Tuli&Savu 2/08 on ilmestynyt.


Juhlat, julkaiseminen, kirjallisuuslehdet:

PÄÄKIRJOITUS

JUHLARUNOT
Eino Santanen: Juhlan paikka
Karri Kokko: Pankaa lehteen ruusuja
Silja Järventausta: Puhe
Buddhadeva Bose: Kalkutta

JUHLAPÄÄKIRJOITUKSET
Markus Jääskeläinen: Nimeä tekemässä
Tuomo Karhu: Yhden aikakauden alku ja loppu
Johanna Venho: Korppuja ja ruohonjuurta
Janna Kantola: Paras pääkirjoitus koskaan
Rita Dahl: Kulttuuri kutsuu, onko runoilija linjoilla?
Leevi Lehto: Tsunami sormustimessa
Miia Toivio: Katkon jälkeen
Teemu Manninen: Runouden rappiosta
Harry Salmenniemi: Puolikkaita runoilijoita

RUNOJA
Tommi Parkko
Sirkka Selja
Vesa Haapala
Bella Gusarova

RUNO&KUVA
Janine Rewell & Lotta Nieminen: Historian havinaa

LUEN – UbuWeb
Karri Kokko:Varastettua tavaraa

KLASSIKKOKIRJALLISUUSLEHTIÄ
Athenaeum
Littérature
Le surréalisme au service de la révolution
Yellow Book
L=A=N=G=U=A=G=E

TULENTEKOA
Kristian Blomberg: Runon kehykset

Jyrki Heikkinen: Sivuja

ARVOSTELUT
Nuori Voima 1/2008
Anna Halmkrona: Kolmas sotaleikki
Jukka Viikilä:Runoja
Juhana Vähänen: Avaa tule
Aki Salmela: Tyhjyyden ympärillä
Risto Oikarinen: Katumusharjoituksia

Jos sepelkyyhky nyt
on päättänyt pesiä parkkitalon
katolla tai puussa se kai
ei ole minun ongelmani.

Saarella on vaarilla on äiti

Saarella on vaari ja niin alkaa tämä jossa mantereet rakastavat toisiaan,
joka säilöö ensimmäiset spriihin ja aloittaa uudestaan, joka on kultakalojen lasipurkkihautausmaa saaressa tammen juurella

nimetön kasvi kysyy kuka ketä kylmää, saaren pinta-alasta ei ole vielä päätetty,
kaikki on, mahdollista olla kerrassaan, puhjeta merestä murroksesta
ikään kuin aikaan, oppia dokumentista luonto, ottaa luonnosta vaarin

salkku tekee siirtoja kuin pelaisi shakkia huonekasviruukuilla, tekee hyvin, katsoo ensin, katsoo laihtuneita ikoneita, jumaläitejä, poprankoja,
hameita vaari osaa morsettaa:

saarella on, vaarilla on, äiti on meri on uni
(on uni on meri on uni on meri)
istuu polvella ja istuttaa saippuamarjaa.

(Värinä)

Se haavoittuu likaisesta ja happamasta vedestä,
se on simpukka, periaatteessa
sen ikä voidaan laskea kuoren kasvurenkaista.

Olen käynyt keskusteluja saarta ympäröivän veden väristä:
merihevosia kissakaloja, klovnikaloja valaita haukia,
sinilevää saimaannorppia, magrovejuurakoita jokirapuja.
Päätän sekoittaa veden kuin parfyymin.
Mustahuotraa pyydetään syvistä vesistä,

päästyään valoon sen silmät räjähtävät auki.
Olen hankkinut mikroskoopin ja ulkomuodottoman nisäkkään
tutkiakseni miksi värit tuoksuvat:

vesinokkaeläimen maito erittyy ihon huokosista, ne saalistavat
tarkkailemalla lihassupistusten tuottamia sähkökenttiä.

On kaksi voimaa, jotka siirtävät saaria. Toinen on metrisen palmuvehkan juuripaakku, pehmytosiani paleltaa, toinen sanoo pyyhkimään.

Merkintöjä saaresta ja sen kesästä

Tarinassa laiva katoaa eikä sanota
mitä sen jälkeen tapahtuu.
Eläimet pelottavat, välittääkö aurinko. 1)

. . .

Olen kiitollinen vesi ja kelluntaliivit,
vastakuoriutuneen ympärillä uidut renkaat,
kaulat kaarella merimetsoja ja meduusoja, 2)

vihertävää silmää ja sulaa kivettynyttä katsetta,
punaista kuin jalkojen haavoista maahan tarkoitettu,
takaisin sinne missä kivi vielä virtaa, 3)

(missä) poskipäiden hedelmät mätänevät auringon
polttamalla nurmikolla, jotakin kuollutta,
vettä, joka on seisonut liian kauan, 4)

"kaikki nukkuvat tai ketään ei ole",
kaksi simpukkaa paidan alla tiedän,
mikä puu kaadetaan tänä vuonna. 5)

. . .

Valitsen puut ovat minun
kansaani eivätkö he nostakin juurensa
ja kietoudu minuun kysymään neuvoa. 6)




1) Merkintä kesällä 2001
2) Kesällä 2007
3) Kesällä 2006
4) Kesällä 2007
5) Kesällä 2007
6) 19.6.2008

Taivas paikasta kahluualtaassa ja liimaa

Kotiotsalla tuulee, ovet paukkuvat, ripset itsestään
selvinä itkusta tärkissä, tärkeinä kuin havupuut.
Olen niin korkea, korkeaotsainen syvällä,
olen merinisäkäs otsalla,
katedraali ohimoluilla, vallihaudoitettu linnake,
jota ruusuikkunan sanahelinä sateella imartelee.
Yritän rakastaa tätä luontoa korpien kätköissä kaupunkien,
ikkunanpuitteet turpoavat narinaa, vettä rantaa raskaampaa.
Olen tarkkaan suukovera,
koputus pitkospuilla, suosilmäinen isku lähteen paikasta,
ja kaivon ja reunakiven, alttarin ja ampuma-aukon,
kaapit olen varannut arkuiksi.
Kaapin paikasta kuvitan huoneen kylpyammeella ja putkimiehellä,
arkaaisilla sormilla aroilla akaasioilla.
Olen lähdetetty näihin vesiin, metsiin,
upotettu renkaisiin joita runebergien saranoista pinkovat pikkukivet.
Renkaat laajenevat, minä laajenen, sinä suostut tai soistut,
kutsut tai kutistut, lanteilla tuulee jo,
rankkaa kuivaa sadetta, pimeää juoksuhiekkaa,
vuodenaikoja kuin muurahaispesiä.
Sanat ruuhkaavat, katutuuli koittaa korvia, asfalttikiilto huulia,
mikä sinussa on niin ihme, että siedän jokaisen uuden
lopun ennen alkua, korjauksen ennen tulvaa,
kosketuksen ennen lupausta, ennen piha-arkkitehtia,
ennen pihaa, arkkia.

Korpi-imarretta kytyturpee/assa

suoimarrel/ttu

Keuhkot(on)

häkäel&ty

Tuutulaulun jäljillä

Kysymys on maidon määrästä silmissä,
etumaidosta, takamaidosta,
kokomaidosta kurrista korvikkeesta,
koskien juoksevista sumukuduista, maitosumuista,
hautakalojen valkeasta kultalastista, laivojen kuumista
ruumista, kuunnella ylen immanentti
ympäri imeltynyt ketta kellarista,
hamuta suuhun jokien vieri,
pintojen kaiku seinäpiirroksista kalliomaalauksiin,
tatuoitujen nännipihojen huokausten siltojen partaalla partaa
itävien ylä ja ala
juoksujen luomien kertojen
huulet, pihat, tiehyeet.

Matkustan taaksepäin pyörin minusta ornamenttia horisontista huoneistoa
virtaan hyvältä tuntuu liisterissä tapetinpehmyt olotila,
vedän maata rintani peitoksi liimaan mitä minulla on
peiteltävää lapsia kaupungeista kaupunkeihin sattumia.
Jos pysähdyn olen vapaaherran erämaamökki kattohuoneistossa.
Jos pysähdyn outo vesi pääsee vapaaksi herään liian
vieraassa kaupungissa sanoa sinä
teet minut surusta rakkaaksi.
Jos pysähdyn sinä tulet hakkuuaukiot pesit linnuista seuraavat jumalani

miten olen syntynyt linnuista seuraavat synnyttänyt
matalamieliset pellot ja lupiinirinteet seinille.

Onnenseula on ruusun
piikkilangasta solmittu.

(Laatikoittain hiekkaa naistenlehtiä trippimehua kerro novelle viikonlopun puistotriangeli apupyörillä ja ilman.)

Se tekee kuperkeikoista kaksi, sillä on niskoista vahvin, se on minun.
Se löytää siipisulkia kolmittain, lihassa kiinni vielä, sekin on minun.
Se kertoo kuinka lihassa kiinni olevat siivet ovat myrkkyä,
saat kivuta enemmän ja enemmän ja kuolet ja sitäkin enemmän.
Se on kova tyttö, kun se kertoo.
Se on kova poika kertomaan,
taulua, tuhkaa, satua siruja verta ja turpaankin tulee, kun se kertoo
diagnosoin sille isoja veljiä ja siskoja.
Kun se tartuttaa minun lasta, oikeinko näin rinnuksista kiinni, levitän siivet,
kysyn siltä tietääkö se mitä auringonkilo painaa,
että minun isäni jaksaa nostaa senkin isän auringon.

rakastaa kerrasta ja kätilö painaa jälkeisistä kolmikantaisen kipunuoran.
rakastaa kerrasta ja kaikki jälkeinen on variaatiota.
rakastaa kerrasta ja summa summarum olla hiljaa. olla vain.
rakastaa kerrasta ja aina kesken. aina eräinen.

Kiduttaa itku läikikkääksi nälästä, löytää sellaisia pieniä,
ruusunlehtisalaattia ja lemmikkipiirakkaa voikukansiemenillä.
Hiekkapölyttää lapsesta jano, mehustaa sisään ulos syömään.

Pururata

Suljen silmät ja näen äänet, meren aallot, joista olet kirkkaasti vihreä. Törmään muistista pehmeät hampaat, pehmeät yöt, jokaiset yöt, jokaisen yön, juoksun, kiven, varpaan, varvaskiven ja varvasjuoksun. Palan puuta, hampaat jauhavat minkä jalat juoksevat, juoksen että pures-

kellun on yö, petän on jää, leukaperät yli, virittynyt kannel.

Geenikartta nauraa ikenin ja soi, kukat kuusessa paisuvat, puisevat. Soi on kertoa, pukeutua kuin satu, juosta kuin satu. Kellua satu, kuvittele olet kukka, saduttaa mitä tunnet, kuvat ylimäärätty aisti. Miten niin, onhan niin. Niin on satuttaa. Sattuma tuli tänään, se vaikea. Vaikea pysyä auki. Olla avoin ja radalla.



edit: 7.6.

rajahavainto runoa pelk(k)ää

huikeata harpata koskettimistolta näppäimistölle
[kuin(!?,) (lukuohje: nielaise tauko kuin heräisit merestä
elvytettynä, kuten nielaisisit hikkaa) nukahtaa] nukahtaa,
kun jäsenet tulkitsevat rytmin kuolevaksi

kuulla lukkosulainen tyhjä aivosähkökäyrällä,
kuinka hetki murtautuu yli suonien (,sormien?!)

(valkoinen: leukofobiasta touretteen)

Kotipihlaja on valkoisempi
esiliina on
lokkien kirkuna valkoisempi kuin eilen
psykologit totesivat muuttolaatikko
on vaikeampi nostaa mustia
laatikoita kuin valkoisia laatikoita
vaikka mustat olisivatkin keveyempiä kuin valkoiset pakasterasia
barbababan talo ja erisniminen pupu
mainen hyppivä ranskalaismies
paperista puhumattakaan en puhu
miten valkoinen on värinä
vaikea kuin kysymys
miten hän taitaa yhdyslauseet?

(ruumiillisuuksista)

jos nyt lähdetään siitä että tänäänkin tuuli rummuttaa aurinkoa
eikä se ole toistoa pelkkää että tästä matkasta jää jälkiä ja siksi olemme
yhtä ruumista kuin ennen nyt huomenta kolmen askelparin verran jälkiä
joista olen jäsenten hämärästä kirkas
sen verran kokoinen tuuli hattusi suojelus,
jos nyt lähdetään siitä että meitä on tällä matkalla kolme
kuin sinulla tänään vuosia ja kolmiyhteinen laina-aikani pianoon päättyy,
jos nyt lähdetään siitä että inventio on edennyt tähän

(Sumuhuonesiinne)

Kun ohittamattoman hyvästi valaiset ikävästä kauniin kauhdan

kun kotosavun idästä leimuavat metsot, tulitikkuleikit soitimella,
aina kauniit tuhkimotarinat siellä mun mieleni kuljen missä palaa missä
maisemallisen esikuvan tarkoitus on makuasia
kuulevanhan ahdin kukat ahtimen tehokkuus
niitun keijuparvet pakahduksin men mens
öljyvuodoin sadutetuin järkivuottavin viisivuotissuunni-
telmin tippukivistävät jäiset tänne silmäsulajäät
leikeistä tuttuni keväkuni sumuhuonesiinne

kun leivo leivot enmansorkesterin, hanurijalkaihmeen joutsenvaunuilmeisille

kun sammalpenkit kateissaan käsillesi tuolipyramidit minua minusta minuun
vajoten kielen mennen emm@nuellen
taas on aika selän kaarteen
miumauvuosista vuoteen seen kun kloori kuivaa
kyyneleet kun au
ringon bingon ison mustan ritsoinkissan suu-
kudelmat nurkissa tuulevat pikkukivirähmäiset sinnjet-sinet

kun valkaisen lakanoita parveke täynnä sinuttelijoita.




(lukukokemus/koetus: Runeberg, Runoja 1830)

sirpamainen perusruno odotuksesta

Minussa tuntuu jo huominen,
odotuska sopii kainaloon kuin pallo,
lasten seinäpiirustuksessa reittiä ratkova leppäkerttu.
Liikenne valuu hiljaa,
hitaasti hiljaa puusta jalka,
pallo kainalossa huokaa, hengittää jos unohdan
ihmetellä mistä kaikki nuo parkkisakot tänään,
miksi niin monta ambulanssia liikenteessä,
missä te sen leppäkertunkin sisälle kannoitte.
Olen mielenrauha ennen hermosärkyä, tuokaa minulle
jotain tärisevää ja jotain
kesyä koivua kesän varalle,
pyykit olen ripustanut jo puoleentoista kertaan,
ihmetellyt kuka keksi risteykset,
kumpi oli ensin talo vai tie,
siivet vai pilkut.
Älkää nyt kiusatko sitä leppäkerttua,
odotustani älkää kiusatko.
Muistan peilisalit, huvipuistoistot joissa aina
haisee pissa ja huono olo, äiti pesemään,
ne rytmittävät sen niin hienosti,
äiti tuu parvekkeelle täällä huutaa jaakko aksel eemeli.
Kissankulmalla kaikki hyvin,
miten paljon olen maksanut tästäkin odotuksesta,
tästäkin huomisesta. Risteyksestä. Sentään ei
pikkusisko liputa tankoa,
ei puu-ukkopuukko verestä illasta ambulanssia.
Saan kirjoittaa näitä sanoja rakkaudesta, tarkistaa
että veturissa riittää patteria aamuun, että
maneerit kiertävät puista rataansa.

Muodollisuuksia

Maa viekas on ja kylmä kevätlieriö.

Läikkyä suoraan ohi

ihosi. Aurinkosi. Kääntyä.

Erottaa leikkaus.

Paleltaa kuin olisit piinnyt vasta.

(Keraamisesta putoavasta vesipisarasta)

Ymmärsin kuolevani joku päivä rakastuessani tänään esineeseen.

Sade lakkasi kun kämmenteni syli otti hänet vastaan.



Lasitetun pinnan alla hän on säröillä niin lämmin, lämpö herkin
että kaulani kasvoi kuihin, kirsikoihin,
ja sormeni kiinni kristallina soivaan kiveen.



Kuule kuinka hän soi, kuinka sormenpääni hänessä soi.



Sormeni ovat, tänään todella, senttejä pidempiä eilisen sateen jälkiä.

Järkevintä olisi sijoittaa salaojiin ja syntyä Suomeen,
käyttää paperiastioita lautaksi asti.



Eilisen sateen jäljissä ymmärsin sormiani paljon.

Ymmärsin kuolevani kun kämmenteni syli otti hänet vastaan.



Epäilijöille näytän löytämiäni lehtiä, hyrisen vettä päälle.
Odottaessa pyydän häntä seuraamaan poskipäitäni, tiedän huulet,
kerron vaihtaneeni uutiset kaihileikkaukseen.



Kysyn avaako hän silmänsä myös sinulle. Kysyn joko tulvii.

Ymmärtääkö hän kuolevansa joku päivä.