sirpamainen perusruno odotuksesta

Minussa tuntuu jo huominen,
odotuska sopii kainaloon kuin pallo,
lasten seinäpiirustuksessa reittiä ratkova leppäkerttu.
Liikenne valuu hiljaa,
hitaasti hiljaa puusta jalka,
pallo kainalossa huokaa, hengittää jos unohdan
ihmetellä mistä kaikki nuo parkkisakot tänään,
miksi niin monta ambulanssia liikenteessä,
missä te sen leppäkertunkin sisälle kannoitte.
Olen mielenrauha ennen hermosärkyä, tuokaa minulle
jotain tärisevää ja jotain
kesyä koivua kesän varalle,
pyykit olen ripustanut jo puoleentoista kertaan,
ihmetellyt kuka keksi risteykset,
kumpi oli ensin talo vai tie,
siivet vai pilkut.
Älkää nyt kiusatko sitä leppäkerttua,
odotustani älkää kiusatko.
Muistan peilisalit, huvipuistoistot joissa aina
haisee pissa ja huono olo, äiti pesemään,
ne rytmittävät sen niin hienosti,
äiti tuu parvekkeelle täällä huutaa jaakko aksel eemeli.
Kissankulmalla kaikki hyvin,
miten paljon olen maksanut tästäkin odotuksesta,
tästäkin huomisesta. Risteyksestä. Sentään ei
pikkusisko liputa tankoa,
ei puu-ukkopuukko verestä illasta ambulanssia.
Saan kirjoittaa näitä sanoja rakkaudesta, tarkistaa
että veturissa riittää patteria aamuun, että
maneerit kiertävät puista rataansa.