Miksi pääskysen vatsasta löytyi punainen kivi

Miksi äiti kielsi tyttöä astumasta veneeseen
Miksi tahdoit uida vielä kerran saaren ympäri
Miksi jäätynyt kukkakimppu saa sinut surulliseksi
Mistä lapset tulevat äidin vatsaan
Miten meri viettelee sinut
Miksi rannalla on lukuisia baareja, ravintoloita ja ostospaikkoja
Miksi kuukaustisten aikaan ei saa rakastella
Miksi Punahilkalla on niin valtava ego
Miksi viimeistä voitelua ei tehdä lapsivedellä
Miksi Oidipus menee äitinsä vuoteeseen
Miksi metsästäjä esti äidin ja tyttären konfliktin
Miksi pidät enemmän tyttärestä
Miksi heidät vihittiin punaisen vaatteen alla
Miksi heidät vihittiin
Miksi kuivunut morsiuskimppu saa sinut iloiseksi
Miksi uskot että viini muuttuu vereksi, kun nielaiset sen
Miksei merivettä saa juoda
Mistä susi tiesi että tytön kylpyvesi oli jo värjäytynyt hennolla punalla
Miksi jäätynyt meri herättää sinussa tunteita
Miksi jäätynyt susi herättää sinussa tunteita
Miksi kieli takertui jäiseen rajapyykkiin
Miksi lapsi vuotaa verta kielestään helmipakkasissa
Miksi kaduille kylvetään suolaa
Miksi pyöräilet pakkasessa päästäksesi lämpimään porealtaaseen
Miksi tuon tädin kengät kolisee
                              Jotta se pysyisi pystyssä paremmin
Miksi susi täytetään kivillä eikä tule tapetuksi heti
Miksi kohdussa on niin hyvä olla
Miksi simpukan sisällä on helmi
Miksi punainen ristipistolanka tuli muotiin 1850-luvulla
Miksi Atlantis upposi
Miksi sinulla on noin suuret silmät
                              Jotta näkisin sinut paremmin
Miksi sinulla on noin suuret kädet
                              Jotta voisin paremmin syleillä sinua
Miksi sinulla on noin punaiset huulet
Miksi oikea silmäsi vietteli sinut
Miksi heitit sen menemään
Miksi sinulla on noin punainen kieli
Miksi tyttö riisuutui ja kävi alastoman suden viereen
Miksi tyttö ei osannut uida

Yhteenveto

Solujen saaristo siinä missä on sormesi,
sormiesi missä kätesi,
ihosi, keuhkorakkulasi,
luittesi, lihasi, elimesi, ympärillä, sinä
hiustukkojen saarivaltiot viemärissä,
legopalikoiden avaruuslaivueet,
huomisten aamujen lattialla ruuhkautuvien kirjojen
henkilöhahmojen rintalastat,
verkostoituvat sanat.
Pöytä on katettu, sohvatyynyt viskottu,
puut metsiksi, metsät kirjahyllyiksi,
kukat kimpuiksi sidottu pellavat paidoiksi,
siirtolohkareitten muistot sykkivät mannerlaatat.
Kolme sänkyä on kertomuksien saariryhmä,
perhe on, monta perhettä kansallissatu.
On asuttujen ikkunoiden korttelit,
katulyhtyjen rykelmät, kaupungit, maapallot, tähdistöt.

Kylmällä säällä sen voi laittaa villasukkaan jos haluaa
veneen uivan sulasta sopuun kuin kaksi
joutsenta höyhenet liimassa
se on pukeutunut sään mukaisesti

     Mikähän eläin sekin oli, sen varpaiden välistä
     kasvoi sammalta, sillä se nousi tuskin koskaan tuolistaan.

kysyäkseen täälläkö sinä asut,
lattialla on kosteaa ja silmänurkista vetää,


     Uudenlainen ajatus, saari kellui veden päällä.


mutta onhan piilopaikkoja, lankakeriä, ääniä ja varasukat,
ilmeistä kertovia tuoksuja ja kylmällä säällä liplatusta.


     Lähdetkö sinä nyt kotiin? kysyi Otusnalle.

     Heillä oli mukava asento vanhassa linnunpesässä



Jaana Lappo, Outi Markkanen: Jonnin joutavaa. Minerva 2007.

Lentokalaparvi

Jossain putoaa lintu,
kerrot minulle lätäkköön hukkuvan meren,
miten syvällä on yhtä kuin tukehtua,
miten pöydän ympärillä on aina yksi tuoli liikaa
ja yksi tuoli liian vähän,
milloin maisema on sopiva pudota sisään kuin ikkunasta,
tanssiva ruokailuryhmä helisevin evin,
ilosta sitkas siima ja pyörivä nukke.
Lennätän kuuta kuin leijaa,
jokaisen sanan äiti on lentokala:
tahdoin heidän, heidät, heidämme painavina sanoina.
Tahdoimme, porakaivoimme, silmät, laivat, suonet, virrat,
kevyille joille siivet kuin saaret.
Sinä olet lintu, sinä kysyt ne kiinni
jälleen kysyt kuinka hankeen voi hukkua
ja sänkyyn, aurinkoon, metsään.

Majakka

Olen vuotanut risteyksen joka on ilta
tuhannesti olen ollut mustikkamehun värjäämä nousuvesi,
olen pysähtynyt valoissa aiheuttanut ketjukolareita
kuunnellut, kuinka unet ovat aistit minuun auki,
potkivat peitot ja heräävät kylmään, jos suunnittelen jotain muuta.
Tänään suunnittelen jotain kuin kuuta, nielaisen valon,
kuuntelen kuinka vatsa soi varattua
ja yölintumyrsky evakuoi itsensä,
parveilee äärettömän molempiin silmukoihin.
Tänään ihmisen muotoinen puu puhaltaa rannalla huiluna,
kiertää tarkoitukset kaukaa.

he löysivät hänet luonnottomaksi, nukahtamaisillaan,

    puolikkaat lapset kahlasivat käsipohjaa, jalkapohjaa, äkkisyvää,

kutsuivat kunnes meri pystytti hänet kuumaisin purjein

    sormet mudasta mykkinä, ja linnut

ja rannat viettivät aamuun

    pesivät korvat umpeen kuoriutumattomia unia

on tehnyt kierroksen, kukat toimivat lisääntyvät imperfektit.

Kolmansin sanoin Päivistä ja Öistä

Kierr//llän (kyllästyä ympäri)

jäljen jänteet, auran hämärän pimeän,
vasta veistetyn saaren aallon,
veden matkalla jähmettyneet päivät,
lehtiä tuulenkiertämät jäljet, yön jäsenet,
siivet, piikkiset kaarnalaivat,
tulitikkujen pilven, lasten lähellä taivaan.
Niin sauvat huhuavat, lakkaavat, kasvavat, pitävät
puolustusmenot matkustelevat, hyppäävät
sisämaat, kun monet takaa näkyvät viriävät uurtamille,
tuloavat tekevät tulleet,
kengät, sirpaleet,
monet lävistävät ikkunat.

Äidiltä tyttärelle: toisinto

siitä kuinka meri maata rakastaa



Sinä aamuna löysin polulta vetäytyneen meren
tuhatvuotisten keuhkojen rytmin ja lantion
vaivattoman asennon aallota auki.
Katsoin sulaan sopuun etanat ja kotilot,
kuka merestä kuka metsän sisältä siihen,
ja tiesin olevani syvällä kuin juuri,
pinnalla kuin vasta avautunut lumpeenkukka,
täydellisenä, kuin saari, ja siinä

se makasi kalan ruotona lenkkipolulla,

eikä se ollut yksin, se kalanmuotoinen saari,
siinä se taas oli, se harakka.
Pudotit jotain, se sanoi,
nappasi ruodon ja lensi pois.

Sinä aamuna kuulin kuinka meri maata rakastaa.
Kuinka meri siinä metsässä eli, hyväili viemättä mukanaan,
aaltosi tuhansia vuosia, ja edelleen se aaltoaa.

lennosta I

Kuunnellessa aaltojen herahtamista rantaan siellä missä en ole,
en ole varma miten olisin hitaasti kukkiva puu, unohtaen vai muistaen,
kun kukkivia puita on vähän tai kaikki ovat, odotusta vähän tai kaikki,
kun sinussa vielä on hetki jäljellä korvan takaista, trooppista
luomistuoksua, pehmeästi pyörteilevää minähiljaisuutta
viipyä suuren syksyn odottamattomassa, perhosessa meren yllä.

(Ylimääräytymisestä)

Olen löytänyt korun, olen etsinyt korvan.
Olen löytänyt ihon jota asua, etsinyt symmetrisen saaren.

Olen löytänyt pesän jossa syntyä kerta. Kaksia kerta, ja kerta

kaikkisen olen, fraasinut happea, kehrännyt neidonhiuspuussa,
ollut luostarien erityisessä suosiossa.

Olen kertonut iltasadun, kertonut ensimmäisen sadun.

(Parrasvaloista)

Ennen kuin tulen nähtäväksi miksi haluan olla lintu annan meren
pyörtyvin vyöryin kiharoida varpaat tukevanpohjattomaan rantaan
kuin leikkien valinnalla kilahtelen leipäkiviin, hämmennyn pullaviipaleisiin.

Häpeänpehmeä ilakoi anna aaltojen loihde anna kahlaajalinnun kokoinen kaari.

(Martinson ei tule )

Toisinaan tuntuu että ainoa viisaus minkä voi elämässä saavuttaa on reuhtovan mekaanisen nuken äkkiä tavoittama syrjästäkatsojan-hymy - -
                                                    Aila Meriluoto. Vaarallista kokea. 8.3.1961



Hän kirjoittaa väärällään oikeuksia,
silmukoi pylväitä, palmikoita, kaunokaaria,
aksentteja oikein nurin oikein
vaihtaa mullat vaikka vuodenaika on väärä,
katsoo monitorista tyhjää kohtua,
rakentaa hymyn hyvin voivista munasarjoista.
Hän käy kiitollisesti nurin,
kuorii, kehrää, keloo, meloo,
muovii, luovii, unelmoi,
todistaa hänellä objektiivisesti itsensä läpi.
Krooninen haikeus kasvattaa oman saaren,
nytkähtää omistaan huvitettuna, hyvitettynä.
Hän täyttää puutarhan kahluualtaalla,
pystyttää keskelle kukkatornin.

Saarella on vaarilla on äiti

Saarella on vaari ja niin alkaa tämä jossa mantereet rakastavat toisiaan,
joka säilöö ensimmäiset spriihin ja aloittaa uudestaan, joka on kultakalojen lasipurkkihautausmaa saaressa tammen juurella

nimetön kasvi kysyy kuka ketä kylmää, saaren pinta-alasta ei ole vielä päätetty,
kaikki on, mahdollista olla kerrassaan, puhjeta merestä murroksesta
ikään kuin aikaan, oppia dokumentista luonto, ottaa luonnosta vaarin

salkku tekee siirtoja kuin pelaisi shakkia huonekasviruukuilla, tekee hyvin, katsoo ensin, katsoo laihtuneita ikoneita, jumaläitejä, poprankoja,
hameita vaari osaa morsettaa:

saarella on, vaarilla on, äiti on meri on uni
(on uni on meri on uni on meri)
istuu polvella ja istuttaa saippuamarjaa.

(Värinä)

Se haavoittuu likaisesta ja happamasta vedestä,
se on simpukka, periaatteessa
sen ikä voidaan laskea kuoren kasvurenkaista.

Olen käynyt keskusteluja saarta ympäröivän veden väristä:
merihevosia kissakaloja, klovnikaloja valaita haukia,
sinilevää saimaannorppia, magrovejuurakoita jokirapuja.
Päätän sekoittaa veden kuin parfyymin.
Mustahuotraa pyydetään syvistä vesistä,

päästyään valoon sen silmät räjähtävät auki.
Olen hankkinut mikroskoopin ja ulkomuodottoman nisäkkään
tutkiakseni miksi värit tuoksuvat:

vesinokkaeläimen maito erittyy ihon huokosista, ne saalistavat
tarkkailemalla lihassupistusten tuottamia sähkökenttiä.

On kaksi voimaa, jotka siirtävät saaria. Toinen on metrisen palmuvehkan juuripaakku, pehmytosiani paleltaa, toinen sanoo pyyhkimään.

Merkintöjä saaresta ja sen kesästä

Tarinassa laiva katoaa eikä sanota
mitä sen jälkeen tapahtuu.
Eläimet pelottavat, välittääkö aurinko. 1)

. . .

Olen kiitollinen vesi ja kelluntaliivit,
vastakuoriutuneen ympärillä uidut renkaat,
kaulat kaarella merimetsoja ja meduusoja, 2)

vihertävää silmää ja sulaa kivettynyttä katsetta,
punaista kuin jalkojen haavoista maahan tarkoitettu,
takaisin sinne missä kivi vielä virtaa, 3)

(missä) poskipäiden hedelmät mätänevät auringon
polttamalla nurmikolla, jotakin kuollutta,
vettä, joka on seisonut liian kauan, 4)

"kaikki nukkuvat tai ketään ei ole",
kaksi simpukkaa paidan alla tiedän,
mikä puu kaadetaan tänä vuonna. 5)

. . .

Valitsen puut ovat minun
kansaani eivätkö he nostakin juurensa
ja kietoudu minuun kysymään neuvoa. 6)




1) Merkintä kesällä 2001
2) Kesällä 2007
3) Kesällä 2006
4) Kesällä 2007
5) Kesällä 2007
6) 19.6.2008