Miten nopeasti huokaus on yksi

Aloitin kertomalla jotain unetonta äänestä
sohvien yöstä ja liikenteestä huoneiden välillä.
Miten tärkeää on tietää mikä seinä on kantava,
miltä kuulostaa posken toisella puolella,
mitä tuoksusta ajatellaan ja miksi
naapurin lapset ovat vielä ylhäällä,
lattia lainehtii,
miten nopeasti huokaus on yksi.

Palatessa taivas rakoili mutta ei pudonnut sentään harmaa
avasi reitensä valon tulla niin hyvä on hyvä,
ja lämmin on lämmin ja sininen ja niin edettiin
kunnes kalat oppivat puhumaan
vokaalimyrskyisten merten rantaviivat.

Kuinka kulta kalamaljassa merenneitojen
on aika kasvanut monta kaunista varvasta.

Kyyn eleet

poskipää kuuntelee ahvenen hengen sateenkaartelua
missä pintavetelä suomustaja huojuu sisään kaislamatosta

. . .

Kanssa Kristian.

Miksi yö nauroi

Kuka lohduttaisi äitiä,
jos kahvi on pahaa ja valo
nukkuu suurta tuntematonta valon unta

Kuka lohduttaisi, jos kahvi onkin loppu,
jos sinä
Jos yön sisälläsi ollut jäi yöksi sisään

Kynsiä kykeneville

Poikki! - taiteellinen kirjallisuustapahtuma

La 16.2.08 klo 11-17 Tampereen Työväen Teatterin vanhan puolen aulassa ja lämpiössä. Saman päivän iltana Poikki! -kirjallinen klubi Kellariteatterin ravintolassa klo 20-02.

Ei savua ilman tulta

To 29.2.08 klo 18 Pasilan kirjastossa. Tuli&Savu-lehti ja suomalaisen runouden paradigmanmuutos 2000-luvulla. Keskustelemassa runoilijat Miia Toivio, Teemu Manninen ja Olli Sinivaara, keskustelua johdattelee Jukka Koskelainen. Alustus: Miia Toivio. Järjestävät Suomen PEN ja Pasilan kirjasto.

Vesivärirokko

Kasvattaa kaktusta ilman muovia, noituutta.
Musta surma leviää, tänään oveen on piirretty punaisella.
Kirjarovioilla ja noitavainoilla on sama kaiku on käsien kaipuu.
Kuuntele kihelmöinti ihon alla,
paletista baletti,
kuule kirppusirkus, kuoleman tanssi, parinvaihtoleikit.
Kukkien kielellä se on sairas ja väritön,
mutta sarjoissa avosydän
leikkaukset ovat onnellisia alkuja.
Puremajäljet kasvavat umpeen viikossa,
mullan vaihto virkistää multaa.
Lapset maalaavat hangelle toistensa ääriviivoja,
sulautuvat lumikista tuhkimoon,
lumettomasta unettomaan,
värittävät ruusuin, aaloein.
Iästä riippumatta päässä riehuvat oudot luut,
kirjoittavat putkea,
salaojaa, kaukolämpöä.
Viimeinen pari saa asua piparkakkutalossa,
se on musta kuin kulta,
värityskirja uunista ulos.

Vuosia, putoilevia lautasia,
kovilla lapsilla kovimmat frisbeet,
kotkan poikasella kupru

otsassa ja jokin lävistetty

elin joka ei lähde.

Metsä

Ei varmaankaan ollut sattumaa, että heräsin hakkuuaukiolla.
Pään alla jotain, jonka olin lukenut paimenista.
Jos heräisin uudelleen ja kaivaisin horsman juuret,
jos antaisin karvojen kasvaa, ja lehdet.
Jos kuivaisin, jauhaisin, fermentoisin,
jos olisin lämmin.

Laituri

Maantien soraäänet, lenkkarit,
mustasta kirkuva maito.
Isän sylissä radio, sähköpilvi.

Pop-antiikki

Tuli&Savu 4/07 ilmestyi välipäivinä. Populaarikulttuuria ja antiikkia, suhdetta ja suhteettomutta, (väänte)lehteilevän numeron sisällys:

Runoja:
Teemu Manninen, Elegia Ironialle
Ville Romsi, Huomautuxia
Lauri Wuolio, Olemuksesi on salainen
Roo Ketvel, Nimetön laulu
Marko Niemi, Runoja

Rome is very Hollywood - keskustelu

3 luentaa nykyrunosta

Runoja:
Ray Fracalossy, suom. Lauri Wuolio
Philip Nikolajev, suom. Mikael Brygger
Antonella Anedda, suom. Riina Katajavuori
Tod Berrigan, suom. Aki Salmela
Ron Padgett, suom. Aki Salmela

Epigrammeja, suom. Aki Salmela

Hautarunoja, suom. Sampo Vesterinen

Jyrki Heikkinen, Sivuja

Arvostelut:
Vesa Haapala, Vantaa
Ville-Juhani Sutinen, Merkkihenkilön kuolema
Kari Saviniemi, Hevosen muisti
Miikka Mutanen, Mäkärä, särmä, hindustani
Aki Salmela, Work In Progress

Touko vs. joulu

Kloori kuivaa kyyneleet.

Käsi jonka hänelle annoit oli ryppyinen,
niin ryppyinen että kanjonit kallistuivat,
kade kuivasi pellot
ja lapset kysyivät mitä
eroa on ojalla ja salaisuudella.

Lasimaalaus

Kameleontti ikkunassa iskee silmää,
sinä olet lasia, sinä olet veitsi,
sinä olet veistetty,
säröjä tulvillaan koko ihana onnettomuus.
Matelija, pulkka, seimi,
asfaltti nauraa tipetipetap,
enkelit ovat muuttaneet kuralätäkköön,
jokaisessa kadunkulmassa kamera,
haaskoja, lintuja, biojätepusseja,
älä huoli, onni on,
onni on pesukone.
Minkä värinen on vasta syntynyt,
minkä värinen kuollut.
Olisitko hämmästynyt,
jos suihkusta syöksyisi verta,
jos heräisit liskon vatsassa,
ihon alla, värikartta peittona.
Maalaa fosforoidut kyynelkanavat,
ympäri kääntyvät silmät.

Nappikaupasta silmiä,
valmiiksi rasiaan ja nuolia täyttäjille.
Lasikantinen arkku nostetaan vitriiniksi seinälle,
lapset itkevät, isot poraa
kiveä, kivestä,
kutua, kudinta, Tuhkimolasta.

Sitten kun heräät ajattelen ääneen
Bahtinista ja pyykeistä
että taidat olla minulle sanan pystyssä.

Sammutetut vedet, eivät vihreät,
eivät siniset, ruskeat miltään paletilta,
täynnä ihmistä, saastaa.
Katso, kuinka vene viihtyy, lahoaa,
syvissä vesissä isot kalat, kut kut.
Hirviöiden liha nousee lautaselle, niiden nisät
heijastavat valoa, lisääntyvät,
populoivat nopeammin kuin kukaan näillä merin.
Pian pääset kaikkien laivojen mukaan,
mätänemään, ruostumaan kaikkiin satamiin.
Mutta minulla on syli ja paikka ruotia,
viimeisellä kalliolla oksentaa kuin äiti lintu,
rukoilla munaa, sillä minussa on vuosituhansien paha,
mutta on myös lämmin kainalo,
hautoa teille siivet, kuunnella miten siellä ylhäällä
lintujen kirveltävät räpylät.

. . .

Me emme tiedä mitä linnunsydän tuntee,
kun siipi ei enää kanna
ja alla on meren hauta.
- Viljo Kajava. Hyvä on meri. 1950.

On itkeminenkin hauskaa, mutta tänään minä juoksen.
Poika rattaissa kiljuu ilosta, kun surraan auki pitkää suoraa.
Kartanolla pysähdytään,
tarkistetaan heijastimet,
tarkistetaan vuosisata halaamalla puu.
Ei pimeässä sinänsä ole mitään pelättävää, ei mitään.
Mikä minä olen sellaista väittämään,
mikä minä, jos en susi surun vaatteissa.
Lumikieppi vatsassa sulaa,
vuodan vuodan, kosken kosken,
mikä olisi rehellisempi ruumista.

Suut lintuja, aika muuttaa tai nälkä.
Gerberoidut silmät söivät,
sulat satoivat ensilumen.
Kenet kehräisin langaksi talven yli,
kenen häpy sääri rinta
nousee vastan karvaksi karstalle.
Kuuntelen maljakon, särjen vastaan,
hengessä pisaroi riisutun pöydän neurologia.
Vedestä maali, viiva tai tuplaviiva,
parvekelaatikkoon kuivuneesta kanervasta
värikylpy villavauvalle.
Isolla linssillä kaikki kukkien
pienet asiat näyttivät isoilta ja teräviltä,
kukasta kasvoi ohjuspatteri,
viereen toinen nälkäkurkinosturi.
Taittelen lakanat, servietit, origamijoutsenet,
suunnittelen suupielet ylös alas imelään.
Olkaa hyvää tässä teille
lintua laudalla kymmentä tikkua
jokaiselle sormelle omansa nuoltavaksi.

re:suomi ja nokturno

Havahduin vasta tänään sanaan suomia, moittia hutkia piestä suomustaa. Edelleen "oi, suomi katso", oi piekse ja katso. Hui. Hai.

Asiaakin. Tuli&Savun ja Nokturno.orgin yhteisprojekti re:suomi nyt myös netissä.

ke skene räinen

kasvukipuinen    kuu

kausi    eräinen    erään

tynyt   tyynyt    tyynnyt

rämäpäinen    etiäinen

maa    omenan    pudotus

peli    kohtuinen    sana

leikin    varjolla    sateen

varjolla    sanan    lasku

re:suomi

Uusi Tuli&Savu, nro 3/07, on postitettu tänään tilaajille.

Päätoimittaja Harry Salmenniemi on muotoillut lehden sisältöä ja re:suomi- teemaa mm. seuraavasti: "Tämän kertainen Tuli&Savu on älyllisen kurittomuuden ja runousperinteemme uudelleentarkastelun asialla."

Klassikkorunoja ovat makustelleet uuteen muotoon Lassi Hyvärinen, Tuomas Timonen, Eirikur Örn Norddahl, Dan Waber, Satu Lepistö, Tiina Lehikoinen, Tytti Heikkinen, Cia Rinne, Dan Waber ja Jonimatti Joutsijärvi.

Uutta runoa tarjoilevat Aki Salmela, Jyrki Pellinen, Marianna Kurtto, Kati Neuvonen, Einari Aaltonen, Marku Ilkka Eronen, Kristian Blomberg, Catharina Cribenberg Henriikka Tavin suomennoksin, Leevi Lehto, Mike Pohjola ja Jyrki Heikkinen.

(Hiiop, mikä määrä runoa!)

Esseistiikasta vastaavat Ville-Juhani Sutisen "Europa peltilehmän selässä", suomalaisen runouden matkan puhuntoja, sekä Jonimatti Joutsijärven "Uhanalaiset kielet", essee unohdetusta suomalaisesta runoudesta.

Arvostelussa Pellinen, Rekola, Laine, Karlsrtöm ja Tavi.

Reipasta runomatkaa eiliseen, tähän, huomiseen.

Hän on tuliterä, taottu vasta.
Hän haluaisi olla jokin oikea puu.

Perhosia nahassa.

loiskua loihtia lepattaa lepo maaton
kynttilä vuotaa raajaa rajaa vastain
pimeä kilpaa valon valun iho valvoo

Ennen saarien syntyä osasin vielä luistella.
Veteen piirretty katkoviiva polkusi metsät.
Osasin katkoa jänteitä pysähtymättä,
luetella hampaat ja kuulla lumen.
Kun lonkerot lakaisivat syviin monet
ja monet olivat noidat,
minä neuloin suolista sukkahousut.
Oi, miten meri versoi
jäätä, kesäisinkin remusi ja railoi.
Veistin luusta luistimet kuun jälkiin
- olin tuulien tuulien.
jänteistä pureskelin langat ja kasvoin
hiuksista viittaa
- tulin tuulista tuuli.
Metsä haistoi nutukkaani jo ovelta,
tiesin mistä ovi aukeni, mistä ihminen,
mistä kaltainen, turkikas, kihokki,
vaihdokas siivillä tai ilman lasta.
Luistelin hirviöistä sillat,
poimin tuhkasta itselleni tekohampaat,
katkoin kauloja ja lauloin.
Kunnes saaret, nousevat saaret,
sanovat saaret
ole hyvä, ole hyvä. Ole hyvä,
saat kaiken sen horisontin, mikä meidän väliimme jää.
Annan pyrstön kasvaa, joskus iltaisin
nousen kuuntelemaan miten lampaat
paimentavat susiaan.

Unessa yllän poltto
puuvuorre kotitallain ympärö
kirikir kaadettu metsä.
Ei näy kina,
muureja ei näy,
sumusi merkki, tulia lindu.
Oi valk,
oi minen,
oi minen nimen!
Kohtu guljaa hiljaa,
aika kuine itkijänain,
aika itkijä syys.
Kaikmi nukkuu
ei olek,
ei ken,
muon aikami kuukakku.
Liihon telen, patjoin olevaik yksin.
Liihon rauhoi, rintarullaa,
patjoin emägi imijän.
Kaksvain lindua,
kaksvain kauhoin vaikes yhtäsoin,
soison simpukka kusoin,
piimäpiiris semi naulain syvä.
Valkoin varmoin,
varmi valgee vaade.
Sinen join, puun paidoin,
kirjoin piim pimeän.

Pakkasaamujen hyvä on nähdä
hengen karku
matka ja itsestään
selvät maa-tait.