Kuuntele. Kirjoitan sinulle kirjeen.
Sillä on hyvää maata ja lepuuttaa pyhiin vaellettuja kantapäitäsi.
Yritän välttää pitkiä sanoja ja lentokoneita.

Kuuntelen kuinka vesi viileiden käsiesi alla odottaa yötä.
Tuhansien riikinkukkojen samanaikainen soidintanssi,
mutta sille sinä et lämpene.

Kuuntele. Mielihyvän rajattomuus ravistelee sinut läpi
kuin poppelin untuvat myöhäiskesän tuulessa.
Vain sinä voit olla näin lämmintä, näin kylmää.

Kuuntele kuinka varjot kuin kissa, hämärä yhteys pimeässä,
kaksi kättä toisiaan varten ja kaksi ylimääräistä, tunnistamaton,
kaksikymmentä houkutusnaista ja samat omistajat.

Kuuntele. Merivirrat kuin kivet kolisevat toisiaan vasten.
Sinulla on viiniä lasissa juuri sopivasti solvaamaan jokainen
joka tahtoo olla ystäväsi. Joka.

Heijastus

Vaikka minä puhuisin enkelten kielillä,
päästäisin kaiken sanan irti ja tuulen riepoteltavaksi,
en saisi kuullakseni tämän enempää,
lumeen koteloituneet sanat,
kantaa kohtua kuin lohtua.
Valuttuaan läpi yön kotiovelta avautuu erämää,
sudet ulvovat pakkasessa, todellisuudessa
se on vain naapurin laiska koiravanhus ja jänis jossain
tämän elämän ulkopuolisessa talvessa.
Katselet minua ja mietit pitäisikö veitset piilottaa,
vai onko vain oikeus ja kohtuus jos mitään
antamaton hymy lipeää ja meri on mettä sakeampaa.
Pitäisikö piilottaa kaikki
lääkkeet, jotka estävät meitä kasvamasta aikuiseksi,
kiihkeät juonen käänteet, viittaussuhteet ja hämmentävät loppukohtaukset.
Voin kertoa sinulle, että olen vain juonut liikaa kahvia
eikä käsieni tärinä johdu sinusta. Ei viime yöstä,
joka tuijottaa edelleen vaativasti kuin säähavaintopallo,
havainnoi pilvien muotoja kuin lapsi,
näkee koirassa lehmän ja kalassa äidin.
Hornettien raapaisujäljet ovat nuottiviivasto
ja aurinko suuri kultainen aaria, jota ei voi nähdä, vain kuulla,
kuinka kasvit yhteyttävät ja kohtu
nieleskelee punaisia kyyneleitä.
Siten minä olen helisevä vaski ja kumiseva symbaali,
jonkun toisen rakkauden rakkauden heijastus.

Kuuntele. Silmä kuiskii yön läpi, punavihersokea.
Kosketat minua syvään eikä aika silti uhkaa loppua.
Tilanteet kasvavat kuin puolukat.

Kuuntele. Meri rupattaa sinulle tarinansa.
Kuvittelet, että se on jotain valaan kaltaista ja korallit.
Mutta se vain pimenee metreittäin ja pureskelee uponnutta laivaa.

Kuuntele tragedia, kuinka se kalastaa.
Olet siima ja kohoava hengitys, alkusyötti, keski ja loppu.
Tunnet olevasi yksin, mutta se on valhetta kuin keskikesän yö.

Kuuntele. Vaari, löysin viittasi.
Kello on jo paljon.
Sinun täytyy pysyä autotallissa.

Kuuntele, jää
hyväiset.
Avannosta löytyy hukkunut koira.

Kuuntele lumi.
Pihlaja ei kanna kahta taakkaa.
Ylväs kuningatar tappaa pakkasyössä.

Kuumeinen yö

Minulla on sinuun syvä vaikutus, päivät kuin kastehelmet, kuivuvat.
Tanssimme hetken onnellisten päivien alla hiekka kengässä hiertäen,
kiertäen tämän akselin ympäri, joka meidät erottaa.
Rakastunut tulvii vivahteita, oksentaa hautakuoppansa imeläksi,
niin minä tahdon satuttaa vuodet kypsiksi sinun ohjailla omenoitani.
Nyt viimeinen riippuu puussa kuin pakastekuivattu heinäsirkka
täynnä olemisen tyhjää siritystä, joka on vain muisto,
sanahelinää jonkun toisen hautajaisissa.
Sitä kutsutaan pieneksi kuolemaksi,
kun aivot hetkeksi tyhjentyvät kaikesta muusta.
On lankeemus ja sen jälkeinen raukeus, oi
kosketa minua henki, kosketa kirkkaus ja anna
lupa toivoa liikoja ja pudota korkealta, se on uhraus,
viisi leipää ja kaksi kalaa, jotka sikiävät mullastaan appelsiinipuita,
siemeniä, jotka tahmaavat sormet teemaksi.
Jos minä olen vedenpaisumuskertomus,
taivut puoleeni kuin emoonsa leimautunut sateenkaari.
Jos minä olen suunta ja tarkoitus,
sinä olet haparointi pimeässä leijonan pesässä.
Jos sinä olet kuu, minä olen ihmissusi.
Sinä olet kuva, jota vasten painaa huulensa, puraista
kuumeinen yö, joka nojautuu alastomaksi varjoksi.

Kun maailma hautaa rosoiset kätensä jalkoväliini
painan pääni sinun syliisi.
Minun on nälkä,
mutta sinä väität, että asiat kupertuvat päinvastaiseen suuntaan.
Silti se kasvaa ja koskee.
Tahtoisin puhkoa sinut irti näistä ehdottomuuksista,
että vain virtailisit ja kuuntelisit minne kehosi sinut haluaa.
Että koskisit vyöryvänä, et koska tämä asetelma niin vaatii.
Kultaköynnös vaeltaa loputonta irtolaisuuttaan,
seinistä roikkuu jokunen ylimääräytynyt hengityksen riekale.
Tiivistyminen on ilmeistä, karehdit, en esitä tuntevani kasvojasi,
unelma kuin isokokoinen neula ja sinä läpipääsemätön kangas.
Pöydällä kuihtuva syklaami,
huuliin syöpyvä kasvamisen ankaruus.

Alkuperäinen tahtoo rakastella sinut läpi.
Oppia kuin kirjan tai huonekasvin,
millä syklillä kukit ja milloin tahdot kuihtua.
Pinoccion nenä kasvaa,
mutta tähti ei toteuta yhtäkään toivetta.
Lapsen piirroksella on monta kättä, tarttumapintaa,
erämaapäivä. Älä kerro minulle enempää,
minulla on niin monta pesäpuuta ettet luule.

Kuuntele. Minä lennän, siivet, kivenkovat sulat
takertuvat ilmaan ja naakkaparvet pakkasessa.
Sinun on niin hyvä olla lapsi.

Kuuntele kuinka ne huutavat jälkiruokaa,
vaikka olet juuri oksentanut kaikkesi kuin lintuäiti
tämän kaupungin viemäreihin.

Kerubi

Mikä on tämän reseptin salaisuus?
Onko tällä huumaavia ominaisuuksia?
Saako tämä haluamaan enemmän?
Saako tämä unohtamaan kodin?
Minne sinä viet minua?

Nostat jalkasi hartioilleni vaikka se on minun roolini.
Mitä minä teen sinulla, jos olet tuollainen?
Tee muille kuten tahtoisit itsellesi tehtävän.
Kuka on lähimmäinen?
Nimi on peräisin assyrian sanasta kirubu "olla lähellä".
Miksi on niin vaikea uskoa että kaikki menee hyvin?

Mikä on tämän juoman salaisuus?
Saako se minut iloiseksi?
Saako se minut surulliseksi?
Saako se minut?
Onko tämä jumalainen ilmestys?

Hyväilet hajamielisesti, tuntuu iholta paidankin läpi,
sinulla on sellainen kosketus että oksat tuntuvat vahatuilta
ja ikkunan lävitse näen kuinka ne kurkottuvat kohti, riettailijat.
Nämä ovat sanoja kaipuusta joka konttaa kohti kuin kahdeksankuinen lapsi,
itsevarmasti ja hymysuin, nousee vasten tuolia, horjahtaa, äiti!
Älä pelkää, en tekisi sitä sinulle.

Mikä on tämän pyhän salaisuus?
Missä säilytät seksilelujasi?
Miksi sinulla on neljä siipeä?
Miksi minun pitää kannatella sinua?
Milloin ajattelit hankkia lapsia?

En tahtoisi satuttaa sinua, mutta minun on kerrottava tämä:
läsnäolosi saa minut toivomaan että huone olisi isompi,
että voisimme tehdä pienen kävelyretken täällä sisällä lämpimässä.
Pakkaisimme koriin hieman viiniä ja mukavan huovan.
Sytyttäisimme nuotion. Älä pelkää. Ihan pienen nuotion,
joka hehkuisi pimeässä kuin pienen pieni kerubi.

Mikä on viherkasviesi salaisuus?
Entä tämän sienirisoton?
Mikä on salaisuutesi?
Montako vesilintua osaat luetella ulkomuistista?
Oletko nähnyt niiden parittelevan?

Miksi et uskoisi minua.
Minulle alkaa tulla kiire. Onko meitä tarpeeksi monta?
Eikö tämä riittäisi ennen kuin päästään asiaan.
Älä pelkää. En aio jäädä.
Hartiani alkavat väsyä.
Sinulla on ihmisen, leijonan, härän ja kotkan kasvot.

Kuuntele. Tulee päivä, jolloin arpeesi puhkeavat nuput,
pienet rinnat.
Mitä sinä teet näin monella paria rintoja?

Kuuntele. Minulla ei ole mitään
sanottavaa. Yö lähestyy,
lempeät tukaanit nokat auki.

Metamorfoosi

Vieläkö sinä asutat tätä vaeltavaa kuutiota,
sisustat, mielialojesi kivet,
magma, sedimentti, metamorfoosi,
on tämä eläin, johon piirrän sinun päättyvän.
Ota askel kohti etäisyyttä, läheisyyttä,
että olisit yksin
minun.
Juo kahvisi ennen kuin se jäähtyy.
Nurkat kalpenevat pyöreiksi, akseli värähtelee, kuu
vierii ikkunan,
näet Alpit ja Apenniinit, Karpaatit ja Kaukasuksen,
puinen ihmishahmo kiipeää narusta vetäen ylös.
Laveraat hetken yöksi, ole hiljaa, pitele minut, syö minut,
vain sillä on väliä, että puhumme
samaa kieltä, mieltä, sieltä!
Ikikuusikot ovat puukipijälle mieluisinta ympäristöä,
rosoinen kuori kätkee sisäänsä paljon pikkueläimiä,
rosoinen kuori kätkee sisäänsä paljon elimiä.
Vastauksesi on aina yhtä
viaton, neito tornikamarissa, sitä itseään,
satu, sadumpi. Satuin.
Puhdas, peitelty. Muotoinen.
Toukka, kotelo. Siivet.
Kun kaikki huiput on noustu tulee muotiin niiden keräily,
kaaret, rinteet, seinämät, sopukat, harjanteet.
Solu solulta auki ja miten niin tuhmat tumat, kirjeet, kyyhkyset,
torneja jokaiselle sormelle,
rapautunut sfinksi.

Huimaus

On tuleen viritetty huimaus,
riehaantunut hautajaissaattue, sotaretki,
vierivät kallot, talipallot,
nälkäiset linnut, oravat, jumalat.

Kun sinä olet siellä kaukana minä luen kaiken
mitä olet nämä vuosisadat minulle kirjoittanut.

Tunkkainen mies juo janoonsa pienestä valkeasta kupista, arktika.
Tervapääsky, västäräkki, lapintiira, pulmunen, kiuru, joutsen.
Hevosten hengitys lämmittää areenan,
taistelu pysähtyy siestan ajaksi.
Andrew, Charles, Christian, Edward, Felipe, Haakon.

Härät mylvivät, haistavat veren, hui maa,
riisut sen yltäsi, kaksi alastonta kuroutuu toisiaan vasten,
kaikki on kauniisti kontrolloitua, tiimalasin tarkkaa,
huomaa nilkkojen ojennukset.

Kaivat valokuvan esiin arkistoistasi,
matkalla saat kaiken sekaisin, menee viikkoja
ennenkuin rakastajasi siivoaa jälkesi.
Miten minulla onkaan ikävä, nämä vuosisadat syövät minut kuivaksi,
sinun kuumasi, uumasi, poskesi, sumu kaiken kihartuvan yllä

ja pähkinän tuoksuinen sade. Suohauta. Tarvitsen sinua
laukaisemaan tämän yön kun jokainen lihas panee
vastaan
sanomattomasti
sinun.

Pehmeä unesi kuin maitovalas lipuu, sulaa mereen,
nisäkkäät, joita esitämme, synnytämme eläviä poikasia,
kasvatamme eläviä poikasia,
jos tuuli käy idästä, kanelintuoksuinen,
hautaamme eläviä poikasia, kylläiset.

Olen aina kadehtinut miehen mahdollisuutta tunkeutua, sanon.
Tähtikirkas syö omenan, kirjoitat.
Kokeile otsaani, kuinka se kiemurtaa, sanon.
Laiva ei odota, kirjoitat.

Rakennamme kaksi palatsia, että voisimme olla
liki, lähekkäin, tysten.
Onnelliset vapisevat pesäpuidensa oksilla.

Kuuntele. Varikset tonkivat roskalaatikkoa.
Mustekynän napsahdus enteilee sanoja rakastetulle.
Voit unohtaa koko jutun tai kirjoittaa sen muistiin jotain vihreää.

Kuuntele kuinka piano seisoo.
Hevosen silmän potentiaalinen läsnäolo.
Musta, valkoinen, kyynel.

Kuuntele. Sinä olet hyvin sairas, suu on turvonnut umpeen.
Tehosteääniä voidaan jälkikäteen tehdä myös itse.
Tässä yritetään saada oikeaa ääntä tuteille.