Kun maailma hautaa rosoiset kätensä jalkoväliini
painan pääni sinun syliisi.
Minun on nälkä,
mutta sinä väität, että asiat kupertuvat päinvastaiseen suuntaan.
Silti se kasvaa ja koskee.
Tahtoisin puhkoa sinut irti näistä ehdottomuuksista,
että vain virtailisit ja kuuntelisit minne kehosi sinut haluaa.
Että koskisit vyöryvänä, et koska tämä asetelma niin vaatii.
Kultaköynnös vaeltaa loputonta irtolaisuuttaan,
seinistä roikkuu jokunen ylimääräytynyt hengityksen riekale.
Tiivistyminen on ilmeistä, karehdit, en esitä tuntevani kasvojasi,
unelma kuin isokokoinen neula ja sinä läpipääsemätön kangas.
Pöydällä kuihtuva syklaami,
huuliin syöpyvä kasvamisen ankaruus.