Metamorfoosi

Vieläkö sinä asutat tätä vaeltavaa kuutiota,
sisustat, mielialojesi kivet,
magma, sedimentti, metamorfoosi,
on tämä eläin, johon piirrän sinun päättyvän.
Ota askel kohti etäisyyttä, läheisyyttä,
että olisit yksin
minun.
Juo kahvisi ennen kuin se jäähtyy.
Nurkat kalpenevat pyöreiksi, akseli värähtelee, kuu
vierii ikkunan,
näet Alpit ja Apenniinit, Karpaatit ja Kaukasuksen,
puinen ihmishahmo kiipeää narusta vetäen ylös.
Laveraat hetken yöksi, ole hiljaa, pitele minut, syö minut,
vain sillä on väliä, että puhumme
samaa kieltä, mieltä, sieltä!
Ikikuusikot ovat puukipijälle mieluisinta ympäristöä,
rosoinen kuori kätkee sisäänsä paljon pikkueläimiä,
rosoinen kuori kätkee sisäänsä paljon elimiä.
Vastauksesi on aina yhtä
viaton, neito tornikamarissa, sitä itseään,
satu, sadumpi. Satuin.
Puhdas, peitelty. Muotoinen.
Toukka, kotelo. Siivet.
Kun kaikki huiput on noustu tulee muotiin niiden keräily,
kaaret, rinteet, seinämät, sopukat, harjanteet.
Solu solulta auki ja miten niin tuhmat tumat, kirjeet, kyyhkyset,
torneja jokaiselle sormelle,
rapautunut sfinksi.