Lentokalaparvi

Jossain putoaa lintu,
kerrot minulle lätäkköön hukkuvan meren,
miten syvällä on yhtä kuin tukehtua,
miten pöydän ympärillä on aina yksi tuoli liikaa
ja yksi tuoli liian vähän,
milloin maisema on sopiva pudota sisään kuin ikkunasta,
tanssiva ruokailuryhmä helisevin evin,
ilosta sitkas siima ja pyörivä nukke.
Lennätän kuuta kuin leijaa,
jokaisen sanan äiti on lentokala:
tahdoin heidän, heidät, heidämme painavina sanoina.
Tahdoimme, porakaivoimme, silmät, laivat, suonet, virrat,
kevyille joille siivet kuin saaret.
Sinä olet lintu, sinä kysyt ne kiinni
jälleen kysyt kuinka hankeen voi hukkua
ja sänkyyn, aurinkoon, metsään.