tiistaina, syyskuuta 29, 2009


Minulla on koti jokaisen meren rannalla.
Lempeistä esine -ja värimaailmoista syntyy harmoninen kokonaisuus.
Rantaviivoista syntyy jotain laajuista, jonka omistan ja seuraan sormella.
Takapihalla lojuu hiekkaan haudattuja ruumiita, nuoria ja kauniita,
rakennamme terassit niiden hartioille.
Sytytämme kynttiöitä, kuin muistaisimme onnettomuutta.
Huomisessa kodissa kostautuu kaikki, jonka tapahdun tänään.
Erityisesti simpukoiden sisustus on mieleeni, vaikka olen allerginen
nilviäisille, nyt on teidän vuoronne pelastaa delfiinit.
Minä tarvitsen jokaisen vuoteen, jokaisen aallon joka kaipaa maata.

7 kommenttia:

Piatta kirjoitti...

Julmaa.

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Runosi sivuaa kostoa joten sanat sopivat kyllä hyvin.

erikeeper kirjoitti...

Runosi on melkoisen haastava.

Saan siitä irti monta hyvää lausetta mutta irrallisina kokemuksina jotka eivät liity yhteen.

Ehkä jos luen tuon vielä pariin kertaan.. :-)

Pisara kirjoitti...

Lukiessa en voinut olla ajattelematta tsunamia.

Mudzahir kirjoitti...

Tsunami käväisi minunkin mielessäni, varmaankin viime päivien uutisten johdosta.

Tulee myös mieleen ajatus, että ruumiiden päälle on rakennettu "lempeitä esine- ja värimaailmoja" ja että tämä on se rikos joka kostautuu huomenna.

Ilona Tammi kirjoitti...

"-- jonka tapahdun tänään." onko tässä kirjoitusvirhe, tämä ei mene pieneen lukihäiriöiseen päähäni tai tuo sanakikkailu ei vain oikein anna mitään lisää runolle, muuten runo oli ruman kaunista maalailua. Pidin etenkin runon alusta.

Sirpa kirjoitti...

Joo. Mulla itselläni on hieman tuntu, että tuo koston ajatus oli tähän jotenkin päälle liimattua ja väkinäistä. Runo jotenkin kuppelehtii irrallaan olematta esim. tarpeeksi fragmentaarinen. Kiitos osuvista kommenteistanne.