maanantaina, kesäkuuta 05, 2006

Ikunalasien välissä kuivuu leppäkerttu.
Lapsi ei erota kuollutta roskasta, vaan rips raps
rutistaa kuorilon sormimurskaksi.
Sarvet ja varpaat rapisevat lattialle,
melkein kuulen, miten henki helähtää,
lennähtää ison kiven juureen.
Pilkut lapsi laittaa suuhun,
kannibaali, hymähdän, kunnes ajatus:
emme olleetkaan leppäkerttuja.

2 kommenttia:

Anna kirjoitti...

Mukava ja rauhallinen yksityiskohta arjesta. Noitä pieniä,kivoja yksityiskohtia lasten kanssa elämä onkin pullollaan. Malja pienille asioille ja pienille ihmisille!

-Runon sanallinen malja:)

sirpa kirjoitti...

Niin juuri. Pieniä ihmeitä. Lapset. Roskat, riisimurot ja leppäkertut. Elävät ja kuolleet. Muurahaiset, mansikan kannat ja melonin siemenet.

Pitäisi siivota vähemmän, että olisi enemmän ihmeteltävää. Oivoi. Nuo ikkunat ikkunat, likaiset! Lienevät minulle ikuisuusprojekti.