torstaina, maaliskuuta 16, 2006

Kirjaston katosta roikkuu maalattuja kankaita,
turkoosia, vihreää, meren vihaista sinistä, lempeää.
Tykytän syvää
hyvää. Tekevää sanaa.
Hyväksi kietovaa kotiloitumaa.

Tämän jälkeen palaan simpukan sisäksi. Kotiin.
Tämän jälkeen sana ei palaa menneestä vaan tulevasta.

Kankaat versovat ylemmäs. Merta,
verta, kohiseva kasvutarina.
Hyllymetreittäin kahlattavia kaisloja, levää kuin rakkoja
kantapäissä, meriheinää
märehdittäväksi puoli valtakuntaa.

Sanat helmiäistä. Joku sanojen takana on
se kissakala, joka kehrää
sirpaleesta ehjää. Helmeä.

1 kommentti:

matkalla kirjoitti...

hieno runo! as far as minä jotain ymmärrän, mitä en tietenkään tee, mutta hieno runo.