keskiviikkona, maaliskuuta 15, 2006

Kapiot

Aamulla ripustan verisen lakanan parvekkeelle,
katsokaa. Päivällä ompelen uuden.
Veri sisällä tahtoo

sormia, saumoja, sormustimia
ja sen jätän nähtäväksi kuin neulatyynyn suoran niskan
villat. Karstatuista häpykarvoista

sulhaselle huopahattu.
Värttinän piston pituinen päiväuni.
Illalla olen taas neitsyt.

3 kommenttia:

anna kirjoitti...

Tämä on tosi hyvä. Ihme juttu,olen viime päivinä pohtinut ajoittain tuota kapiokulttuuria ja nyt isket siihen silmieni alle runon:Kapiot.

sirpa kirjoitti...

Minullakin kapiot pyörineet mielessä, ja kielellä. Järnefeltin Greeta ja hänen herransa- romaanissa häitän pelon sekaisella kiihkolla odottava Maija ompelee vimmaisesti kapiolakanoitaan kansalaissotakevään aikaisessa Helsingissä. Maijalle sotatilanteen pelko näyttäytyy pelkona etteivät häät Helgen kanssa onnistuisi, utopia tuokin.

Muutoinkin minua on kovasti viehättänyt tuo kapiokirston täyttämisajatus. Lukioikäiselle ystävättärelleni tuollaisen nikkaroi oma isä, olisipa hauskaa kuulla mitä kirstulle kuuluu nyt. Itse kokisin myös täyttäneeni aikoinaan kapioiden vaatimukset astiaston ja kirjaston muodossa, oli kyllä lakanoitakin, mutta EI riittävästi vaatetusta morsiamelle eikä ainakaan loppuiäksi asti...

sirpa kirjoitti...

Niin ja Annatseeni. Kiitos kaunis viimeisestä. Punastunut kaulaliina ja BabyBjörnin valkoinen muovikuola löytyivät...