(Meduusoista ja partaisista magmoista)

Tahtoisin kävellä meren
kuin olen astunut punaiseksi järven,
jauhaa näkinkengät reisieni välissä,
kukat jotka eivät ole maljakkoa,
jotka uivat sen halki.
Ja kivettyneet meduusat
kuin olisi vain varpaiden hyvä,
sileäksi sattuneet kaiverrukset,
rihma jonka lasket mereen.
Tahtoisin syöttää kyyneleesi merennielulle,
rantojen ikävän, vesilintujen jalat,
katseen joka jähmettää lapsenkasvoiset kalliot ja niiden isät,
niiden käärmeet ja niiden isien käärmeet,
vuosituhannet ja partaiset magmat,
värisevät jotka sanoivat meri,
kirkuivat, suuret autiot rannat.
Jotka sanoivat meri, ja kateelliset rannat,
jotka synnyttivät suuret autiot kotilot.
Miten meri heistä helisi,
miten pärski ja huuhtoi hiljaisen,
huuhtoi laivoista pojan, pojasta laivan.
Tahtoisin pesiä kaiken mikä mereen vuotaa,
pestä ilman uimarenkaista,
kylmän kiven sydämestä,
peilata muovilusikoista simpukat.

Kysyt minulta krookuksen, kaupungin jota ei mitata metroissa,
sadun valkoisen hiekan maasta, lumesta
liukkaan auringon, tikkukaramellin

joka ei saata elokuvan lopppuun
joka värjää kielen vihreäksi

joka tahtoo polvesi
kurkiaurasi,

ruumiisi
sipulisi




kuin tässä olisi se pintava rajahdus


joka ei kestä elokuvan loppua
joka veitsii sipulista siivet,
kysyy kenen olet kukka

nokturno.org

Nihil-verkostossa uutta. Myös urno-sivusto Nokturnon.org on uudistanut ulkoilmeensä. Kiitos kauniista lapioille.

Lähiö

Seuraan päivän sähkölankojen alla

Edelliskesäiset lumipallot unohtavat pensaissa

Ruoho kertoo olevansa hämmentynyt

Minua pölyttää

Hän ompelee sanoja sumusta seuraa ristipistoin tornien huiput,
palmikoi kukkalatvat yölampun otavasta lapsen kysyä pihakeinun salaisuus:
Mikä lintu se on kun se on sydäntä Onko äidillä linnun vai linnulla äidin ääni
Hän vastaa askelia, latvakannelten polskan
(illan, tyhjän pesän, värttinöiden tähtitangon, tornikamarin)
ompelee vuodevaatteille suklaatahroja,
vieraiden tuulessa kieppuvat käärepaperiportaat linnan kellariin.
Hän odottaa mustarastaan huilivan välillä, huilivan kyllä.

Kaupunki siivillä

Yhdessä yössä rakastan koko kaupungin
yhden kaupungin jokaisena yönä jonka valvon
herättääkseni sinut jokaisen kaupungin jokaisesta sängystä jokaisena aamuna
kunnes herätän maailman reunalla     ja hyppään, hyppäät      me hyppäävät

terrakotta-armeijat kasvoillasi      Ukkoslinnut Jumit
meren pihkaamat Gabrielit      Hermeet Horukset

ja hyppäämme kuin Ikarian mereen
hyppäämme linnun      selkään joka taltutti valtameren
joka merestä kutsui kaupungin, merestä syvät siivet

(Toinen valkea)

Valitse sinä meri niin minä valitsen auringon,
lasken irti
aallot, lasken leijuvat esineet, aamun lumeen,
kuin ne olisivat lapio ja ämpäri
simpukankuorilla rantava valkea,
veneen muotoinen aukko veressä.
Kuule kutsuttu sisään
kesken leikin majakaksi rannan nälkää näkeville,
pimeässä saari lähteellä tai salama hiekkahangella.
Kasta meri ja uhraa auringolle
mitä nimestäni on nousuveden jäljellä.

Unentekijän jalka itkee jumissa jumin rajaa,
ikkunan ja emalivadin siltaa piirtää sinivahainen varjo,
oven ja kansilehden, nousulumen, laskulumen.
Missä hän on nyt, kun varjoo karkaa tien ja käärmeen,
kun unentekijän jalkaa kiusaa kahden maailman itku
ja kolmikymmenvuotiaan nuken huulessa on pipi.
Hän liottaa liivejä, kasvoja ja kuivattuja herneitä,
vatkaa kermaa voiksi, suree voin kermaksi,
koska aina on jonkun syntymäpäivä ja kakut ovat sentään kakkuja.
Jos kysyt hän kertoo hyönteisistä, jumin häistä, kylmästä
keväästä, akaasioista ja vieraasta maasta,
laulaa laulut joita rannoilla laulettiin, eri teitä ja suuria teitä.
Mutta unentekijä tahtoo metsään ja naavatappuroita korvan taakse.

Valitse  sinä  meri  niin  minä  valitsen  auringon  lasken  irti  aallot  lasken  leijuvat  esineet  aamun  lumeen  kuin  ne  olisivat  lapio  ja  ämpäri  simpukankuorilla  rantava  valkea  veneen  muotoinen  aukko  veressä  kuule  kutsuttu  sisään  kesken  leikin  majakaksi  rannan  nälkää  näkeville  pimeässä  saari  lähteellä  tai  salama  hiekkahangella  kasta  meri  ja  uhraa  auringolle  mitä  nimestäni  on  nousuveden  jäljellä

Joka perhosen nimeltä kutsuu, joka neidon, korennon,
joka sumusta tihisee siivet,
joka seitit kellastuneisiin kohtuihin


ja kukkasen pienimmän
ja mehiläislaatikon langenneen eevan,


joka kirjoittaa nimensä yläkulmaan, minne lapsena aurinko

ja piirtää siipitäplät lapaluihin

Viikon luontoääni

Hän on silkkiä, samettiunelmia uikkuja    hän on yleinen

nainen ei jaksa silittää poskea    hän silittää kaiken

potkuhousuista laudeliinoihin polttaa reikiä
pesäkaupalla lisää pituutta siipiväliin

Hän on keskisuuri vesilintu    lautalla pienoinen kahvila
ruokalistalla vesien selkärangattomat, diftongit
Leudon talven aikaistamat soidinmenot

Nihil Interit verkossa

Runoyhdistys Nihil Interitin nettisivut ovat uudistuneet.

Tervetuloa Tuli&Savu nettiin

sekä runokuulolle lehden sivuille.

Ovesta valuu nyrkkipyykkiä,
pitkiä rikkinäisiä päivänpesukoneita,
kuravellissä hämmentyneitä
rukkasia, kaula-aukkoja, tikattuja päälakia.
Olen päässyt portille sairaalansiniset muovitossut jaloissa,
niin kuin se, joka mukulakivikadulla veti imuria perässään,
kantoi kissanpentua pipon alla,
palavaa kynttilää povitaskussa.
Olen liukastellut läpi kokorukkaisten lasten,
kaadetun pyykkikorin, silmäpakojen,
läpi myrskypilveen ammuttujen rakeiden,
körjannut pölypussit talteen, kehrännyt.
Olen kehrännyt niin kuin selkäni olisi kissaeläimen muisto,
niin kuin minä en sano minä en sano mitään,
neulon tulevalle villakoirista hahtuvahousut.

Tähdet vapisevat orvoksi   jätetyssä puutarhassa
Pakene putoava aurinko   polta syntymäkirkko
Kysyt kynsiviilaa   bemarin sydänöljy
Parvekkeella kuivuu poikalapsi

Ikävästä silta   minua sinussa
Hengitys hakkaa ilmaa   mitä emme sano
Olen alkuräjähdys   alkumerta maaemo ja kantaäiti
Loppuunsanottujen planeettojen lempeät simpukat


(edit 22.2. 20:40)

Ennustuska

On tämä särky, särky täällä hei!
Täällä silmien takana minä elän,
joka niemeen ja notkelmaan nostan siivet,
pastellinsävyisten soutuveneiden armadat,
ketterät tassut ja tulivoimaiset sanat.
On mökki, mökissä ukko ja akka, on noita. Onhan noita.
Alttoan villisorsan valitusta, lasken nuotista nuotan.
Saappaat hölskyvät suuresta suurta,
putoilevat matkan varsiksi,
piparkakuista sillan ruskoon illan,
pakahtuvat jo syntyessään missä
vuosikymmen on ysikymmen
prosenttisesti minä.

Muist olla

p o i k k i !

Aika

Vauvat ovat loppuneet

      Uinnin jälkeen juomme meren

Jokaisessa kellarikopissa syöttötuoli kasvattaa turkkia

      Rakasteltuamme syömme toisemme

Matkalla vähennän askeleista munasolut ja sorsat
Muistan siivoojaa tuoksuvilla vesillä

      Imevä höyrypesuri tappaa tehokkaasti myös koiperhoset

Miten onnelliseksi hän tekeekään unemme koneemme ja bonsaipuun

Minä, lapsi ja ikkuna

Se herää lelupäivään joka aamu. Joka aamu kamppaan sen lelupäivän, kompastun viimeistään ovella. Puran koloista kulmioita: pez-ukkoja ja legopyssyjä, rintataskussa rakkain pureskelluin pyörin. Kulmikkaat eivät pysy piilossa, suussa ei mikään, mikään ei riitä. Aamut vaihtuvat, seuraavat, peruuttavat, ikkunoita harittaa suuntiin ja takaisin. Helisevät toistensa päällä rikki, se laittaa sirpaleet suuhun. Harteikkaimmat kiipeilevät räystäskouruissa, koivuissa katseet, niin moneen kerrokseen että päivät eksyvät joka tapauksessa. Joka tapauksessa on risteys. Siinä me seisomme, äiti, lapsi ja ikkuna, katsomme ensin ja sitten ja sitten.

Puuron loppumisesta

Sääli korvia jotka yrittävät kuulla sisään,
sääli pahaa silmää, aamun tuimaa,
sääli eksynyttä mantraa.

Olet ansainnut kaiken mahdollisen onnen,

olet ansainnut kaiken koneen joka sinulle kuuluu olet ansainnut kai-

ken koneen, joka ansaitsee kaiken mahdollisen onnen.

Painat puukkoasi muoviasi vasten,
hankaat ilman särkyä täyteen.
Harakka keittää huttua.

Kiivi

Se kysyy miten monta kuoriaista mahtuu ruohon korrelle
ja kuulen heti väärin, ei se niitä keihästää halua,
nuuskaa huulen piiloon ahomansikkaa.
Vielä se on pehmeä, keinutan sitä niin kuin rinnalla keinuttaisin,
suljen sisääni silitän kivisen hedelmän pörröä,
annan aluskasvillisuuden rehottaa.
Kaukana kasvukipuava maa, raajoista kuoriutuvat monihuuliset.

Möykky

Olen etsinyt asentoa joka halkaisisi rinnan,
kehisi auki, kuorisi kunnes pieni olisi pieni.
Olen ollut kumarat pururadat, roikkunut muurin,
seinät, sängyt, kuntosalit, kangaspuut,
kaikki intohimottomat kaaret,
kuivaksi halkovat sormet,
kiinni halkovat holvit.
Että joku nostaisi kuten lasta kainaloista nostetaan,
kun sanot älä rimpuile ettei satu
ja lapsi tietää ettei se koskaan.
Kun jokainen auki päättyy nauruun.
Jonka vierestä heräät,
jonka sormet saavat.

Leikkiautoanalyysi

Tällä on pesä* loppu,
se on sitä muovailuvahaa.


Rasmus 2 v

. . .

* se on bensa sanoo tantantan.

Miten nopeasti huokaus on yksi

Aloitin kertomalla jotain unetonta äänestä
sohvien yöstä ja liikenteestä huoneiden välillä.
Miten tärkeää on tietää mikä seinä on kantava,
miltä kuulostaa posken toisella puolella,
mitä tuoksusta ajatellaan ja miksi
naapurin lapset ovat vielä ylhäällä,
lattia lainehtii,
miten nopeasti huokaus on yksi.

Palatessa taivas rakoili mutta ei pudonnut sentään harmaa
avasi reitensä valon tulla niin hyvä on hyvä,
ja lämmin on lämmin ja sininen ja niin edettiin
kunnes kalat oppivat puhumaan
vokaalimyrskyisten merten rantaviivat.

Kuinka kulta kalamaljassa merenneitojen
on aika kasvanut monta kaunista varvasta.

Kyyn eleet

poskipää kuuntelee ahvenen hengen sateenkaartelua
missä pintavetelä suomustaja huojuu sisään kaislamatosta

. . .

Kanssa Kristian.