Unentekijän jalka itkee jumissa jumin rajaa,
ikkunan ja emalivadin siltaa piirtää sinivahainen varjo,
oven ja kansilehden, nousulumen, laskulumen.
Missä hän on nyt, kun varjoo karkaa tien ja käärmeen,
kun unentekijän jalkaa kiusaa kahden maailman itku
ja kolmikymmenvuotiaan nuken huulessa on pipi.
Hän liottaa liivejä, kasvoja ja kuivattuja herneitä,
vatkaa kermaa voiksi, suree voin kermaksi,
koska aina on jonkun syntymäpäivä ja kakut ovat sentään kakkuja.
Jos kysyt hän kertoo hyönteisistä, jumin häistä, kylmästä
keväästä, akaasioista ja vieraasta maasta,
laulaa laulut joita rannoilla laulettiin, eri teitä ja suuria teitä.
Mutta unentekijä tahtoo metsään ja naavatappuroita korvan taakse.