Suut lintuja, aika muuttaa tai nälkä.
Gerberoidut silmät söivät,
sulat satoivat ensilumen.
Kenet kehräisin langaksi talven yli,
kenen häpy sääri rinta
nousee vastan karvaksi karstalle.
Kuuntelen maljakon, särjen vastaan,
hengessä pisaroi riisutun pöydän neurologia.
Vedestä maali, viiva tai tuplaviiva,
parvekelaatikkoon kuivuneesta kanervasta
värikylpy villavauvalle.
Isolla linssillä kaikki kukkien
pienet asiat näyttivät isoilta ja teräviltä,
kukasta kasvoi ohjuspatteri,
viereen toinen nälkäkurkinosturi.
Taittelen lakanat, servietit, origamijoutsenet,
suunnittelen suupielet ylös alas imelään.
Olkaa hyvää tässä teille
lintua laudalla kymmentä tikkua
jokaiselle sormelle omansa nuoltavaksi.

re:suomi ja nokturno

Havahduin vasta tänään sanaan suomia, moittia hutkia piestä suomustaa. Edelleen "oi, suomi katso", oi piekse ja katso. Hui. Hai.

Asiaakin. Tuli&Savun ja Nokturno.orgin yhteisprojekti re:suomi nyt myös netissä.

ke skene räinen

kasvukipuinen    kuu

kausi    eräinen    erään

tynyt   tyynyt    tyynnyt

rämäpäinen    etiäinen

maa    omenan    pudotus

peli    kohtuinen    sana

leikin    varjolla    sateen

varjolla    sanan    lasku

re:suomi

Uusi Tuli&Savu, nro 3/07, on postitettu tänään tilaajille.

Päätoimittaja Harry Salmenniemi on muotoillut lehden sisältöä ja re:suomi- teemaa mm. seuraavasti: "Tämän kertainen Tuli&Savu on älyllisen kurittomuuden ja runousperinteemme uudelleentarkastelun asialla."

Klassikkorunoja ovat makustelleet uuteen muotoon Lassi Hyvärinen, Tuomas Timonen, Eirikur Örn Norddahl, Dan Waber, Satu Lepistö, Tiina Lehikoinen, Tytti Heikkinen, Cia Rinne, Dan Waber ja Jonimatti Joutsijärvi.

Uutta runoa tarjoilevat Aki Salmela, Jyrki Pellinen, Marianna Kurtto, Kati Neuvonen, Einari Aaltonen, Marku Ilkka Eronen, Kristian Blomberg, Catharina Cribenberg Henriikka Tavin suomennoksin, Leevi Lehto, Mike Pohjola ja Jyrki Heikkinen.

(Hiiop, mikä määrä runoa!)

Esseistiikasta vastaavat Ville-Juhani Sutisen "Europa peltilehmän selässä", suomalaisen runouden matkan puhuntoja, sekä Jonimatti Joutsijärven "Uhanalaiset kielet", essee unohdetusta suomalaisesta runoudesta.

Arvostelussa Pellinen, Rekola, Laine, Karlsrtöm ja Tavi.

Reipasta runomatkaa eiliseen, tähän, huomiseen.

Hän on tuliterä, taottu vasta.
Hän haluaisi olla jokin oikea puu.

Perhosia nahassa.

loiskua loihtia lepattaa lepo maaton
kynttilä vuotaa raajaa rajaa vastain
pimeä kilpaa valon valun iho valvoo

Ennen saarien syntyä osasin vielä luistella.
Veteen piirretty katkoviiva polkusi metsät.
Osasin katkoa jänteitä pysähtymättä,
luetella hampaat ja kuulla lumen.
Kun lonkerot lakaisivat syviin monet
ja monet olivat noidat,
minä neuloin suolista sukkahousut.
Oi, miten meri versoi
jäätä, kesäisinkin remusi ja railoi.
Veistin luusta luistimet kuun jälkiin
- olin tuulien tuulien.
jänteistä pureskelin langat ja kasvoin
hiuksista viittaa
- tulin tuulista tuuli.
Metsä haistoi nutukkaani jo ovelta,
tiesin mistä ovi aukeni, mistä ihminen,
mistä kaltainen, turkikas, kihokki,
vaihdokas siivillä tai ilman lasta.
Luistelin hirviöistä sillat,
poimin tuhkasta itselleni tekohampaat,
katkoin kauloja ja lauloin.
Kunnes saaret, nousevat saaret,
sanovat saaret
ole hyvä, ole hyvä. Ole hyvä,
saat kaiken sen horisontin, mikä meidän väliimme jää.
Annan pyrstön kasvaa, joskus iltaisin
nousen kuuntelemaan miten lampaat
paimentavat susiaan.

Unessa yllän poltto
puuvuorre kotitallain ympärö
kirikir kaadettu metsä.
Ei näy kina,
muureja ei näy,
sumusi merkki, tulia lindu.
Oi valk,
oi minen,
oi minen nimen!
Kohtu guljaa hiljaa,
aika kuine itkijänain,
aika itkijä syys.
Kaikmi nukkuu
ei olek,
ei ken,
muon aikami kuukakku.
Liihon telen, patjoin olevaik yksin.
Liihon rauhoi, rintarullaa,
patjoin emägi imijän.
Kaksvain lindua,
kaksvain kauhoin vaikes yhtäsoin,
soison simpukka kusoin,
piimäpiiris semi naulain syvä.
Valkoin varmoin,
varmi valgee vaade.
Sinen join, puun paidoin,
kirjoin piim pimeän.

Pakkasaamujen hyvä on nähdä
hengen karku
matka ja itsestään
selvät maa-tait.

Vahvat, vahvemmat, keuhkot.
Pöytä on katettu, tartu ääneen.

Etsin asentoa, avoin kukka,
ruukussa löysin rantein, kumipallosi sun.
                                              en anna annan en
Vaikka sinitaivas ja jää
hän peittynyt on maa,
                                                          en anna annan en
en taipunut mä Zorron alle,
en hymniin, hymiöön.

Ilman sanoitusta                    en anna annan en
esitettynä oodin ilmeet                            en anna annan en

on vapaus sanan
pompot taa.

Talvikuu

En ole kevät kesä syysihminen en ole talvi
ihminen olen syys olen talvi.
On kasvoja, jotka pitävät kaiken
ulkona ja vuoden ja ajat.
On kasvoja, jotka nukkuvat kaiken
ulkona ja vuoden ja ajat.
Ehkä olen käärme karhu siili-
ihminen ja pitkät syys
väriset illat.

Lapsi grillaa tikunnokassa pihan punaisinta.
Se on lehti, kysyn mikä lehti on.
Villiviinistä aika, köynnökset kuolevat
ennen kuin koti on keski-ikäinen,
ennen kuin lapsen mentävä maljakko on pyrstöä täynnä,
ennen kuin kaikki maailman pyrstöt on liimattu.
Se on haikala, maista äiti, se on kasvishai.
Niin helppoa olisi kysyä pelkäättekö te
taivaita aurovat linnut korkeita paikkoja,
ovatko teidänkin päivänne luetut merihevosen pyrstösulista.

Eräskin tutkimus

Ei, ei kiitos mitään hermostoihin vaikuttavaa
Eepos päätyy aurinkoiseen keskipäivän idylliin
Keskustelemme apteekkarin kanssa yskänlääkkeistä
Sosiaalineuvos on tullut kyläilemään pojanpoikansa kanssa
Olen kääntänyt lapselle selän
Vankan talon isäntä puhuu kuin proletaari
Lapsi tuo minulle puoli tusinaa vuoronumeroa
Päivä on tehnyt kierroksensa
Vuotavan lähdevesiautomaatin, märät rukkaset
Elämä taitaa tehdä meille kaikille pelkkää vääryyttä
Kivan näköisiä intiimituotteitta, nikotiinipurkkaa
Laajamittaisia yhteenvetoja, esimerkkeinä lähellä
Beetakaroteenia ja jotain öljyä sydämelle

Lumbago III

Pitäisi sulkea kone, suu, se on jokin tauti,
jos silmät eivät pysy auki.
Selkä koskee likaa, vaikka kuurasin juuret,
luistelin harjoilla, hartioilla.
Yöllä ikkuna kasvoi kukkaa,
nuken sisältä nousi nuken sisältä nukke,
nyt selkä palaa väärällä kaarella.
Se on maailman vahvin tyttö,
se on maatuska.

Lumbago II

Olen harjoitellut parran
ajamista hedelmillä.
Olen heilunut viittana ja kasvanut piippaa.
Mihin kulki se katu, tyttö peurapuvussa.
Kuka piirsi suden kohtuun karikatyyrin.

Lumbago

Olen imenyt kiven, yleisnimen, graniitin.
Vuotanut selkää, rankaa, lasta.
Olen imettänyt polttaa, polttaa lähenee,
laskenut kampoja alle.
Maannut uuden lattian,
vaikka edellinen on vielä kuuma.
Unohtanut hotellista hotellin,
varjosta varjon, auringosta sulakkeet.
Silti sama kampa, sama selkä.
Samat rinnat, kaupungit.

Linnun vatsassa II

Yksitoista korkeutta alla
että köpsähdin maan
kiiltokuvan ikkunaksi.

Linnun vatsassa

Siivellä itää puu. Mitä kuu.
Katsos pitkää aikaa.

Tuulen, mylly jauhaa luuta.
Vuoristo kuin katsoisi ihoa suurennuslasin läpi,
metsä palaa,

palaako metsä.
Miksi metsä palaa.

Alavilla mailla ylilatautumisen vaara,
kuule linnun huohotus,
siipeilevien evien lumikukkasokeus.

Ikkuna verestöi silmän horisontiksi,
tyhjä syliääni värjää punaiseksi pyyhkeen.
Näin korkealle lensit minut vuotamaan.

Lapset ovat eläviä liikennemerkkejä, mitä sanot käsistäni.
Jos parkkipaikalla astelikin kaksi norsua kärsäkkäin,
miksi olisin hämmästynyt. Ei vasta syntynytkään
ihmettele että ihmiset ovat jättimäisiä katkarapuja,
tuntevia sarvia, kolaroivia sydänääniä.

Pyörimisliike on nostanut pöytää kaksikymmentä senttiä. Lusikkaan pistäytyy reikä ellet seuraa sen liikettä. Lapsen arvoitus on kuutio ei ole. Jokotaitainyt.

Ikinuora

Lehdet ryhmittyneet keitaiksi,
kastan pensselin pronssiin, väritän ihon patsaaksi.
Joka toinen oksa ei kestä unelmien painoa,
joka toinen ei uskalla luvata
(lue vihreät lehdet).
Mutta se on vain unelma,
että maalialasti nousisin liikenteenjakajalle,
ei sielläkään olisi minähiljaista,
eikä keskiviivamaalari näe missä ikkuna avautuu sormiväreille.
Pieneksi käyneet lelut muuttavat kylpyammeeseen.
Vaahto kätkee vuosien ajan,
kynsien alla kesä kerii mustaa.

Jossain kuun korvessa kotiloinen,
hiljaisuuden meren kulkurikala.

Hitaasti matelevat rauniot,
nikamien ilotuli tuskaa.

Välitilaa ei ole, paitsi ehkä vierashuone
ja meren pinnalla kelluva öljy.
Huoneen ikkunassa heijastavat kalterit,
pitkällä putkella valotettu kuva ei ole.
Kuohua kuin sänky,
peittoa myöten pultattu lattiaan.
Merta ei tarvitse vääntää rautalangasta.
Keho tietää mitä se on vailla,
kohdut punastuvat tyhjyyttään.
Kellua tekemättä mitään,
kellua huomion kipeys,
kuunnella halkeilevia pintoja,
ihoa tekemisen puutteessa.
Toiset nuoleskelevat ruuveja,
toiset kalkittua seinää.