sunnuntaina, lokakuuta 17, 2010

Korkea veisu


Niin kieli muotoutuu polkuihin, joita kuljet kohti minun luotani.
Niin minä olen haaroittunut mereenlasku, linnunjalkadelta, petolinnun kynnet,
vain mahdottomuus rakastaa yhtä kerrallaan,
Anaheim Ducks, Portland Winter Hawks, Atlanta Hawks, Pelicans,
petolinnut parittelevat hyvin tiheästi.
Minä tulin sairaaksi, kun matkustit pois, sairaammaksi kun palasit,
merenpohjassa tapaamme mielikuvituksellisimmat oliot, emme pimeää.
Useimmilla lintulajeilla vain koiras laulaa enkä tiedä mikä olen,
sylini kuun tavoin kaareutuvat malja, mausteviiniä täynnä,
vatsani norsunluinen kilpi, jota peittävät safiirit,
vain harvoilla lajityypillinen laulu pitää opetella.
Kutsut minut hautajaisiisi, siitä on aikaa kun olin pieni tyttö,
pieni kaarevaoksainen piikikäs pensas, jota linnut katselivat kaukaa,
syvänmerenkala ei rutistu kasaan paineen ansiosta.
Ripustan leukaluista ja vesikasveista sidotun seppeleen ovellesi,
hautaan elävältä yöt, ikuisuus, jatkuvuus,
seksuaalisuus ylläpitää mielipuolisuutta ihmisessä,
kun se loppuu, kun ihminen loppuu, kun laulu,
kun ihminen valitsee syliin nukahtamalla itselleen kodin.

1 kommentti:

MARJAISA kirjoitti...

Ai miten upea ja rohkea korkea veisu, kaunis lopetus ah!!