lauantaina, syyskuuta 12, 2009


Pyörtyilen ristiin rastiin, kuinka omaperäinen ote maahan.
Virtaavassa vedessä on vaikea päästää ihostaan irti,
ote on pohjakivien satunnainen kosketus kun jalat hädin tuskin yltävät pohjaan.
Toisaalta polttaa hiekka, menee kenkään, onnuttaa. On mutaa.
Pyörtyilen itseni kanssa kuin karhunpojat painivat, puolukat.
Miten niitä perattiin kuin olisi etsitty kultajyviä lemmenjoella on

varpaat tukevanpohjattomassa,
muutama kivi siellä ja tuolla, välimerkkejä peruskallion tarinasta.

Kuvaa minulle jokin elimesi.
Kasvien sukusolut liittyvät tähän monin tavoin.
Kasvien nouseminen merestä maalle.
Kivikunta kasvikunta eläinkunta, pyörryttää,
jääkausi on myöhässä kuin kuukautiset, ihmiskunta henkikunta.
Tähän liittyy jotakin toiveikasta, kuten viikinkien hautausmenot,
kun vesi palaa.
Ja kytevät turvesuot. Lakat ja karpalot.
Odotettu lapsi on sävy jonka aavistaa mustikan punaisessa vihreässä.
Miten mekin kypsyimme eri tahtiin, kunnes opimme kävelemään
samassa rytmissä. (Uni tuli uni tuli)
Kunnes opimme uimaan käsityksin, virvatulet.


Katille.

1 kommentti:

Kati kirjoitti...

Tänks muru.