perjantaina, huhtikuuta 10, 2009


Kangas pistelee iholla, nyt heti on väliverho.
Odotus painaa sinermän ihoon ja tulppaanit sementtiin.
Pesimisaikaan lasten täytyy varoa vihaisia lintuja.
Kaksitoista lasta aterioivat yläkerrassa,
kiltit saavat jälkiruoaksi suklaamunan,
mutta odotus ei päättynyt koskaan.
Katumus ei päättynyt eikä parannus puhdistanut.
Kun minä olin pieni kiiraa ajettiin hyppimällä polvisukissa narua.
Myöhemmin Maria kertoo vaarien taivaasta ja munivista kukoista,
mutta odotus ei päättynyt koskaan,
eikä pitkänä perjantaina saanut kutsua kavereita kylään.
Kangas pistelee iholla kuin ennen vanhaan.
Linnut ovat ilotulitus rautatieaseman takana.

4 kommenttia:

Tuima kirjoitti...

Pistelevä kangas tuo mieleen katumuksen, jonkinlaisen kilvoitteluasun, jonka merkityksenä on juuri pistelyllä muistuttaa kaduttavista asioista tjs. Jotenkin runojasi ei oikein voi lähteä analysoimaan, pitää vain antaa kielen ja assosiaatioden kieputella.

jl kirjoitti...

Mielenkiintoinen runo, ajatuksia herättävä.

Mudzahir kirjoitti...

Voimakas runo, kuin liikavahvaa kahvia joisi. Samaa mieltä kuin Tuima ettei tee mieli ruveta analysoimaan mutta sen kuvat ovat vaikuttavia. Olen huomannut että vielä viikkojen päästä saatan muistaa runoistasi välähdyksiä nimenomaan kuvina, en sanoina : vaikka se jossa sahattiin joella jäätä eikä tyttö tullut illalla kotiin. (Menikö oikein? En tarkistanut.)

arleena kirjoitti...

Pääsiäisen sanoma kulki sanojesi sisällä.
Ruoskan iskut iholla, esirippu, viimeinen ateria, linnut.....

Katumus ei päättynyt eikä parannus puhdistanut