perjantaina, helmikuuta 06, 2009


Pojan muisti syntyy isoäidin hautajaisissa.
Aikuinen suru painaa kuin sandaaliin eksynyt kiven siru.
Siru on murheista paras ja maistuu kalliolle.
Sorakuopalla mies painaa kaasua, istuu edelleen isänsä sylissä.

6 kommenttia:

Uuna kirjoitti...

Hieno runo, etenkin ensimmäinen ja viimeinen säe kertovat paljon.

Mudzahir kirjoitti...

Samaa mieltä kuin Uuna, hyvä runo. Sitä paitsi lyhyt, mitä ei voi sanoa omastani, jossa sattumoisin on myös poika hautajaisissa.

Crane kirjoitti...

Voi kuvitella, mitä alun ja lopun väliin mahtuu! Hieno runo!

Tuima kirjoitti...

Pidän kovasti runosti (taas). Viimeinen säe on niin moneen suuntaan tulkittavissa oleva, että sitää jää miettimään.

Anonyymi kirjoitti...

Siis runosti = runostasi :)

Sirpa Kyy kirjoitti...

voi kiitos kiitos.

ja kuvasta, joka jäi hiertämään kenkää, kiitos elegialle.