keskiviikkona, syyskuuta 26, 2007

Tuulien palavat huulet
ruohikon verestä liukkaina

2 kommenttia:

Kirjuri kirjoitti...

Pidän lyhyistä, aforismimaisista runoista, joten tämä osui nyt minun makuuni :-)

Tuulen palavuus viitannee sen kiihkeään vauhtiin näin syksyllä, ja lakastuvan ruohon kasteesta se ottaa kosteutta levitettäväkseen? Näin ainakin minä runosi koen, vaikuttavana luontokuvauksena syksyyn siirtymisen haikeassa mielentilassa.

Sirpa kirjoitti...

Kiitos Natalia tulkinnastasi. Syksy, jonkin loppu, toisaalta jonkin alku, ujuu teksteihin vaikkei yrittäisikään.. :)