torstaina, syyskuuta 20, 2007

Kuuntele kivinen viulu, heikot solisevat luut.
Kuuntele kaulakuopan kiven mentävä pesä. Hän pelkää
soida taukoja. Juoksee tuskan hengittämättä
sudenkuopat ja hiidenkirnut, kallion esihistorialliset vaginat.

Miten kivisten kasvojen alle miten pieni kun haudattiin.
Miten syvään routaan täysikasvoinen siirtolohkare vastaa,

resonoi tulen aikaan ennen pelkoa aikaan ennen kuin
privaattikonsertti puettiin korsettiin

2 kommenttia:

HeidiR kirjoitti...

Arvoituksellinen runo.

Pidin tästä kohdasta:

"Miten kivisten kasvojen alle miten pieni kun haudattiin."

Kiehtova säe.

helanes kirjoitti...

Musiikissa tauot ovat yhtä tärkeitä kuin soinnut. Tauottamusiikki kauppapaikoissa edelleen kamalaa.
Tämä nyt vain oli mielleyhtymä, ajasta on kysymys niin runossasi kuin musiikissa.