keskiviikkona, elokuuta 15, 2007

Puhelintolpat ja rappukäytävät etsivät kadonnutta.
Hypännyt kaksi kiiluvaa yöstä,
jäljellä tupakan hengästynyt hehku, väritön punainen
varjo villiintyneillä viiksillä.
Kissa miehen laudalla pitää,
kehrää mustan ruudun valkoiseksi,

                shakkikaveriksikin siittä,
                oli, katti perhana...

         oli musta
       valkoinen
     musta, punainen, valkoinen
korsetti ja suojatie,
korsetti kuin suojatie, ja aamuyö,
suojatie kuin aamuyö,
aamuöisellä suojatiellä mäyrä,
mäyrän suussa kissa, ja Kissa
kissan suussa mäyrä,

shakki ja matti, uskotko
että saduissa aina jotain, tottakin on
niinkuin linnuissa, jotka lentävät
päin vasta pestyjä ikkunoita, lasten iloa,
päästään leikkimään hautajaisia.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Mutta milläs pidät miehen.

Anonyymi kirjoitti...

Saduissa on aina jokin opetus, tarina, kertomus siirrettäväksi.

Sirpa kirjoitti...

Helanes: Milläpä niin. Kyn(s)it hampain, mutta käsi kasvaa karvatukkoa... Hii. Joskus yksinkertaistukset yhdistettynä yliampumiseen (kyllä, yksi toimivista paradokseista, minusta) ovat käyttökelpoisia. Jos puhutaan runon puhujasta, niin olisiko hän jo kaukana.

Genoveeva: On. Tämän tarinan kuulin hiekkalaatikolle eksyneiltä "talon miehiltä" mennä viikolla n. kahdessa eri osassa...