torstaina, maaliskuuta 29, 2007

Minähiljaisuus

Kevään varhaiset teinit kiroilevat talon takana. Talo kasvaa sammalta joka kiven. Joka kiven takana varhaiset odottavat iltaa. Mitä ukko. Mitä ilta. Odotus sammuu joka kiven. Hengitä tässä, kevät. Oksilla höyhenet ja suikaloitu kreppipaperi. Sormiin tarttunut liima ei lähde pesussa. Noita-akka merirosvohatussa, vappu tai pääsiäinen, mutta kiitos että minut. Jossain on joku, joka jaksaa. Taittaa neliön tulppaaniksi. Kuunnella

hengitänkö. Nostanko sormen huuliin vai nenän nenää vasten. Kuiskaus, supistuminen. Otan hetken, hetken ennen hoota. Tieto, Esplanadi, negaatio. Nauru ja harvennetut siivet, isi vet. Aika on guru. Olen nähnyt miten olen. Sanana kaunein. Minä, hiljaisuus.

5 kommenttia:

helanes kirjoitti...

"Hiljaisuus minun himoni..."

elvenroot kirjoitti...

Pidin kovasti. Pysähdyin. Ajattelin. Jotain. Luin uudestaan ja vielä. En silti ihan saa kiinni ajatuksesta. Kiitos tästä.

Oh-show-tah hoi-ne-ne kirjoitti...

Kaunis on hiljaisuus sananan ja asiana wielä kauniinpi.
Sitä niin moni tavoittelee ja kuitenkaan ei sitten selviydy siitä kun se astuu päälle.

sirpa kirjoitti...

Kiitos ajatuksistanne. Himottava, pysähdyttävä, kaunis, ahdistavakin. Ansa molemmin päin, ellei sitä siedä tai ellei siedä muuta kuin sitä, hiljaisuutta. Minähiljaisuus on tavoittelemisen arvoinen arvoitus.

sirpa kirjoitti...

Myös edellytys. Se minähiljaisuus. Josta sanasta en niinkään tiedä, että onko se, sana(na).