torstaina, helmikuuta 08, 2007

Rukous

Miten niin en ymmärrä, miten niin
olen vain kuuntelevinani,
ei vielä ole sen aika.
Vielä lapsi lausuu rukousta
siunaa pappi ruokamme,
raskas pieni jeesus.
Miten hän uppoaa hankeen, vaikka äidin meren
vihreät kengät kantavat kuin tie olisi vettä vain.
Siunaa pappa ruokamme, hän huokaa,
että anna kaikille eläimille huopatossut
ja lämmintä kaakaota linnuille.
Ettei maa teitä oksentaisi,
metsää söisi, suuhunsa susien teitä.
Siunaa peppi ruokamme, kuiskaa vielä,
anna isän ja äidin
maata pöydällä, syödä kengät jalassa.
Ettei maa teitä oksentaisi,
ettei veisi metsää löytää syliin ja takaisin.
Sillä ne ovet hän jättää metsälle,
joiden ovenpielet ovat mustikkamaidolla merkityt,
niiden ovien eteen aukeaa pimeä metsä tai
sylin korkuinen hanki,
niistä ovista ei tarvitse poistua.
Ja jos pelkäät pimeää, mene vieläkin pimeämpään,
sillä siinä pimeässä missä et näe, ei sinuakaan nähdä.
Ja luethan kuin lukisit tämän väärin
niin kuin isä iltaisin,
että taivaalta putoava terho on kävyistä urvuista omenoihin,
ja kuningas korvistaan alaston.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pappi, pappa, peppi, huomasin. Raskas Jeesus, huomasin.
Huomasinkohan mitänä?

Anonyymi kirjoitti...

kaunis, levollinen ja sopivan utuinen, tykkäsin kovasti.

oivalluksena erityisesti tämä lämmitti:
"Ja jos pelkäät pimeää, mene vieläkin pimeämpään,
sillä siinä pimeässä missä et näe, ei sinuakaan nähdä."

Sirpa kirjoitti...

hienosti bongattu, ei kun kosteikkoon kiikaroimaan muita siivekkäitä :)

kiitos myös h.

Anonyymi kirjoitti...

ihanaa sirp. en ole ehtinyt blogeihin, en omaanikaan, mutta täällä on,