keskiviikkona, marraskuuta 01, 2006

Alla breve

Pukeudun nuotiksi soittaa minut.
Hän osoittaa aksentin paikkaa, lyö avokämmenellä tahtia
pöytään polveen, polveen poskeen.
Norsunluu särähtää, soitin pakenee seinään,
irvistän onnesta osumasta.
Toinen toisensa käden jatke
toinen toisenkin kerran, kunnes olen mahdoton
soittaa ilman kaikua, ilman taukoa.
Saan rytmihäiriöitä, näen pyramideja,
muureja ja kiveen louhittujaa konserttisaleja.
Näen pakanoiden rakentamia kirkkoja

joiden urut kasvavat taivaaseen,
kasvavat ja sortuvat, sortuvat ja kasvavat
sammalta kuin vuosi tuhat sanaa.

3 kommenttia:

Mikael kirjoitti...

Tää on hyvä. :)

sirpa kirjoitti...

kiitos.

sirpa kirjoitti...

mutta miksi :)

onhan siinä tarttumapintaa, mutta kiinnostaisi kirjoittajaa, että...