torstaina, elokuuta 17, 2006

Onnellisissa ihmisissä on jotain epäilyttävää
Ikään kuin emme eläisi samassa maailmassa,
hengittäisi samoja kuplia
tukehtuisi samaan ilmaan
Eivätkö näe mustia lintuja,
altavalaistuja siipeilijöitä,
varjojen levotonta leijailua unituulessa
Eivätkö kuule hikistä naurua,
hapanimelää kutsuhuutoa
Eivätkö tunne!
Miten kynnet hiuksia, nokat korvia,
palasiksi repiviä hyväilyjä

Varjele minua heräämästä tällaiseen onneen

17 kommenttia:

Tui kirjoitti...

"Onnellisissa ihmisissä on jotain epäilyttävää" - vai pelottavaa? Runon puhuja tuntuu ajattelevan, että onnelliset ihmiset näkevät vain toisen todellisuuden. Hieman samasta kirjoittaa Mediaope, kun hän runossaan vertaa oneellisuutta turtana olemiseen. Vahvoja kuvia on runossasi jälleen, hyvä teksti!

Sami kirjoitti...

:) Niin muuten, onnihan on nykyään melko suosittua kauppatavaraa. "Onnella on osoite", ja Onni muuttaa koko ajan.

SusuPetal kirjoitti...

Oliko tämä sarkasmia?

Jotkut pitävät onnellisia ihmisiä tyhminä, turtina, ikään kuin ahdistus olisi merkki ajattelusta.

Ei kai:)

sirpa kirjoitti...

Niin tui, ehkäpä se epäilyttävyys voisi tässäkin yhteydessä olla pelkoa "tuntematonta" kohtaan.. :)

ja sami, niin juuri, kumpi puoli, siis onnen kaupustelija vai sen ostaja, on se hassumpi puolisko.

ja tuo mitä susupetal sanoit, kuinka onnellisen oloisinn ihmisiin liitetään tietty tyhjäpäisyyden leima. toivottavasti siis sarkasmia. vaikka toisaalta, silloin kun itseä ketuttaa ja korventaa ja kovaa, niin onnellisen maailman ymmärtämättömyys omaa elämäntuskaa kohtaan tuntuu, hieman, rienaavalta...

SusuPetal kirjoitti...

Totta, onnellisen maailman ymmärtämättömyys tuntuu rienaavalta, mutta useimmiten sen onnen tarkoitus ei ole loukata, ei varta vasten.
Kai?
Mielummin onnea kuin välinpitämättömyyttä. Välinpitämättömyys ja kyynisyys ovat pahempia elämän rienaajia.

Kirsti kirjoitti...

Minulle tuli tästä mieleen se mitä Markku Ojanen sanoo onnellisista ihmisistä. Että onnellisuuteen vaaditaan pieni annos itsepetosta. Onnelliset ihmiset eivät välttämättä näe altavalaistuja siipeilijöitä eivätkä huomaa muutakaan yhtä terävästi kun muut.

SusuPetal kirjoitti...

Tuo on totta, mitä Kirsti kirjoitti. Ihan omakohtaisesti koettuna oman henkilökohtaisen onnen vanavedessä tapahtuva ydinreaktiovuoto on pientä, sitä tuskin noteeraa.
Itsepetosta, ehkä niin, tai sitä, että eri asiat painottuvat eri tavalla, arvottuvat uudestaan, hetkeksi tai pidempään.
Voi olla kyse vilpittömyydestäkin, ei petoksesta.

sirpa kirjoitti...

mitä kirsti ja susupetal sanoitte, niin noin se luultavasti juuri menee, onnen varjot jäävät huomaamatta. kyse ei varmastikaan ole/ voi olla (itse)petoksesta, vaan siitä, että onni on vaikeampi hahmottaa olotilana kuin ahditus ja muu murhemieli. onnellisena ikään kuin vain on, tyytyy olevaan, ei haikaile ja urputa, eikä myöskään näe ympäristöä kaikkine virheineen ja epäkohtineen niin tarkasti.

emmi kirjoitti...

tämä oli ihan tajuttoman mahtava, sen enempää en osaa sanoa,

theokratie kirjoitti...

Palasiksi repiviä hyväilyjä. Jesh. Sexyä eksistentialismia.

Vasarana kirjoitti...

Tuosta alta kuultaa yhdenlainen hulluus, erilainen näkemys maailman katsomiseen. Normaalin katsomistavan kyseenalaistus. Niin... mitä on normaali. Paitsi pintaa vastaan oleva kohtisuora?

Sami kirjoitti...

Minusta ei ole mitään väärää, jos ihminen pyrkii onnellisuuteen, mutta kapinoin sitä tapaa millä siihen tänä päivänä näytetään pyrkivän. Onnesta on tehty kauppatavaraa, kun kyse todellakin, kuten SusuPetal tuolla Runotorstain kommenttikentässä sanoitkin, elämisen asenteesta.
Ja tätähän ei ulkopuoleltaan voi hankkia, siinähän käy just päinvastoin, mitä enemmän ulkoa ohjattua onnea himaansa hinaa, sen vähemmän kokee todellista onnellisuutta.

Itse määrittelen onnen jotenkin itämaiseen tapaan, eli se on mielenrauhaa. Ja mielenrauha liittyy vahvasti elämänasenteeseen.
Tosin en itse osaa elää määritelmäni mukaan. ;)

SIKURI kirjoitti...

Sirpa, sanoit vastauksessasi "onnen varjot jäävät huomaamatta". Tottahan onnellisillakin on vastoinkäymisiä, ja saattavat jopa urputtaa, mutta se ei käy ylivoimaiseksi, kun perus-olotila on onni. Katselen varoskellen ihmisiä, joilla aina "menee loistavasti", ei koskaan ole urputtamista. Kuten sanot, se on epäilyttävää. Onnea vai teeskentelyä?

sirpa kirjoitti...

kiitos emmi ja theo.

ja sitten innostavaksi heittäytyneeseen onnellisuus- keskusteluun. ehkä onni on olemista. vain olemista, niin että henki kulkee helposti, jo ihan konkreettisestikin.

itse ajattelisin sen niin, että jos osaisin elää kuunnellen itseäni, ja kuunnellen oikein, olisin lähellä onnea. taidan olla tuollainen peruspessimisti ja epäilijä oman onneni, sekä muiden onnen suhteen, ettö minulle tämä on siis ideaali ja ihannetila. itsen kuuntelu ja sen mukaan eläminen ei ole helppoa.

toisaalta välillä ja aika usein oma onni ja sen tavoittelu pitää sovittaa läheisimpien ihmisten onneen ja onnen tavoitteluun. tarkoitan kai, että ehkä ihminen "ei ole oman onnensa seppä". mutta kyllähän se itsestä lähtee, siitähän sen täytyy lähteä. toisaalta (ja toisaalta), jos joku saa onnensa (oikeasti) materiaalisesta maailmasta tai vaikkapa palvelua (!) hankkimalla (esim. kampaajalla, aromaterapiassa, hierojalla, yksinlaulutunneilla, psykoterapiassa) niin ymmärrän senkin. ei kaikilla voi olla samat onni-käsitykset ja intressit.

mitä enemmän pyöritän ja pureskelen "onnea" sitä epävarmemmaksi tulen sen suhteen onko sitä olemassa. ja jos on niin onko vain yksilöllinen tai vain kollektiivinen olotila, vai molempia. oletettavasti meidän pitäisi suomikodossa olla onnellinen kansa. kummallista että minäkin tässä urputan... ja kehä kiertyy kappas. rahalla ei onnea saa.

Filosofian uimamaisteri kirjoitti...

Kivoja kuvia sanoilla.

Sigurd kirjoitti...

Aika absurdia, myönnettäköön.

Sitten asiaan; Onnellisuus on epäilyttävää, jopa kyseenalaistavaa, jos vain toinen sitä omistaa. Mykistävää todellakin, kun muuta en osaa kuvata. Sarkasmiako?

sirpa kirjoitti...

uimamaisterille kiitos.

ja sigurd. hiven sarkasmia hiven ihan sydänverta. kyllä onnelliset ihmiset ovat pelottavia, kuten tuossa aiemminkin kommentoin. silloin varsinkin, kun itse on epävarma paikastaan, riippuen toki siitä määritteleekö itseään suhteessa itseen (eiliseen tai huomiseen) vai muihin.

jos joku toinen omistaa toisen onnen, ei onnea liene ole.