Hanki kuin upotusunta
Jää väittää että voit hyvin
palata
Painan kiskoihin kieleni kiellon
etten lähtisi,
kiellon etten seuraisi
Pisarat hartioilla alijäähtynyttä ikävää,
kuka minua nyt hyväilee,
kun aalto on jäätynyt kuin juuri
Rautatiesilta myy lippuja hyppääville
Hangella hyytyvät monet siivet
Enkeleihin kukaan usko,
ehkä Lemminkäisten äidit keväällä,
jos haravoinniltaan ehtivät
Pakkanenko sen päättää
kestääkö vai ei, miten on
Siltavahti ei vastaa, kun kysyn
miksi joki ei minusta sulaisi
Meno-paluu unelmaan
tai Tuonelaan
Lipussa lukee koti
(runotorstain pakottamatta pakottamana)
7 kommenttia:
Surullinen runo, ei pelkästään tuon kaipauksen takia, vaan tuo vuodenaika -kielen kiinnittävää pakkasta ja jäistä tihkua.
Kielen painaminen kylmään kiskoon on yhtä aikaa väkivaltainen ja lapsenomainen itsesäätelymenetelmä. Raju runo.
Hyvin kaunis, surumielinen ja arka, merkityksessä arka kosketukselle. Joissain kohdin rytmi liukui luontevasti kuin painovoimasta. Jäätyneestä aallosta tulee mieleen, kuinka ollakaan, Hokusain kuuluisa Suuri aalto. Löytyy täältä: www.csse.monash.edu.au/~jwb/ukiyoe/fujibig.gif
susupetal. ehkä "jäinen kieli" on surullista juuri tämän hetkisen lämmön kontrastina, sisältäen aavistuksen siitä, että kesä alkaa jossain vaiheessa kääntyä syksyksi.
theokratie. niin on. siitä ei omin avuin pääse irti ellei riskeeraa "kieltään". (tosin muistan vittulanjängän alkua siellä vuoren kylmä huipulla.. tytölle tuollainen irtipääsy voisi olla vaikeampaa) no joo.
jännää miten sama "raju" teksti on, kuten karri kauniisti kirjoitit "kosketukselle arka". tuota taidan joutua hieman pureskelemaan.
jäätynyt aalto. mikä mahdollisuus lumi(jää) lautailijoille, tuollaisena hokusain mallisena. itse näen jäätyneen aallon kiduttavan aakeana ja laakeana, silmää satuttavan sileänä, kaaduttavan liukkaana..
Tuli aika voimakkaita muistoja, siis myös voimakkaita tunteita. Kaunista.
Helteen keskelle talvisen surullinen runo. Mitä jäätynyt joki kuvastaa, miksi sillan alla oleva vesi jäätyneenäkin saa osoitteekseen koti? Runo herättää paljon ajatuksia eikä aukene muutamalla lukukerralla. Hieno teksti.
Ihoni regoi jos kohtaan jotain järkyttävää,koskettavaa tai kaunista.Tämä runo piti itsessään monia syitä nostaa olla kynitty kana.
Surullista ja kaunista,talvi sopii tähän. Lohduton yksin jäätymisen tunnelma.Pakkomielteen ja riippuuvuuden kanssa kituminen,kuin tauti. Ulkopuolelta tulevan lämmönlähteen tarve joka ylittää sen tunteettomuuden ja kylmyyden jota nitistää sen viileyden jota yrittää varjella,ettei sattuisi. Kuin olisin ollut tuossa joskus, liian kauan sitten.
Lähetä kommentti