perjantaina, kesäkuuta 23, 2006

Tuokaa minulle naispatsaita kaikilta maailman ääriltä
Antakaa sormieni hyväillen syödä ääret viivoiksi ajatukset
eben- puuta laavakiveä valkoista marmoria
Puolet polvistuneena rukoukseen
puolet seisten
puolet taipuneena siltaan, ah

Olen saanut naispatsaita maailman puolelta ääreltä
Sieltä missä kivi on pudonnut ja kadottanut kätensä
sieltä missä nilkat ovat peitetyt otsat
sieltä missä en itse ole
Ollut olen ollut

torsona kokonaisin
Yksi yhdestä veistetystä kuin nainen itse

2 kommenttia:

Tui kirjoitti...

En tiedä mikä, mutta jokin tässä runossa on on todella komeaa. Ehkä ajatus maailman eri kulmien naispatsasista ja mitä ne naiseudesta paljastavat. Pidin.

sirpa kirjoitti...

kiitos tui. mukava lukea ajatustasi, jonka runo herätti.