tiistaina, maaliskuuta 28, 2006

Missä sinä olet

Kulissit on rakennettu kaatuviksi,
maatuviksi aivot.
Mahtailevat seinät ja sermit,
kallojen luut. Raps.

Avaruuden horinsontin takana on toinen.
Niin kuin merikin pakenee,
ei katsetta voi loputtomaan seurata.
Jossain on ymmärrykselle este,

sitä meri hioo.
Se on sermi joka ei murra aaltoa, ei ajatusta,
vain silmää. Tekevää. Hämäystä.

On viiva joka on aina
silmänkorkeudella.
Missä sinä olet?

Avaruuden meri jatkuu, vaikka ihminen ei
kristallikupuun asti Baabeliaan rakentaisi,
polttaisi kaikkea savea tiileksi.
Missä sinä olet missä horisontti hioutuu sileäksi,

sen äärellä minä nojaan kaatuvaan.
Torni on kulissi siellä meitä on liian monta.
Tuhannet otsat hyväilevät ohimoita,
kallojen aallot, niin kovaksi pehmenneet.

4 kommenttia:

anna kirjoitti...

Kallojen aallot menee minun mielessäni psykedelian puolelle ja vahvasti.

sirpa kirjoitti...

Jossain muussakin yhteydessä olen kirjoittanut kallojen aalloista, minulle joku päähänpinttymä. Vertaan ajatusta kaiketi ääneen, ääniaaltoihin. Onko psykedelia hyvä vai paha. Mieltä kiinnostava vai ahdistava. Kallo kuin kaikukoppa, josta ajatus saa fyysistä vahvistusta. Liike palaa edelleen aaltoliikkeeksi...

anna kirjoitti...

Minusta on erittäin hauskaa, jos ne kallojen aallot on ääniaallot eikä LSD-aallot.Minua alka huimata ja oksettaakin silloin tällöin kuin mielen karusellissa tai jossain muussa neo-vempeleessä sinun kielikuvasi välillä. Ei välttämäti negat. juttu ollenkaan. Elämäntuntuista. Hassua mitä kaikkea sanat saavat aikaan!

sirpa kirjoitti...

Eli hyvä juttu!