Kaikki pallot ovat ilmaa täynnä,
lapsi kuvittelee kovaan ääneen
kunnes maha potkaisee sitä.
Pettymys, mikä maali.
Jalka jäytää pöytää
käytä käytävää
vaikka oletkin
runolilja,
lapsi ja runoilija.
Nokkamukin motkotus on äidin
lentävä lause
ikkunasta ilman kkarella hangen alle
napaan sormi nenässä lämmitetty
siemeniin asti. Nurmen nauru
siitä tulee,
sulle molariksi, varamieheksi,
vanavedeksi kaveri,
mahan päälle majan rakentaja.
Doppleri rummuttaa sydämen rytmiä
lapsen tanssijalat tapailevat,
toinen potkii toistaan.
Nahkakuula heltyy venttiili venyy,
nenä melkein maaliin ja äiti
pompoteltu solmupallo
naurahtaa sanansa auki.