tiistaina, maaliskuuta 21, 2006

Hiekkalaatikon reunalla muisto palaa
vihan yli kuin pihan, tajunnan
virtaavat askeleet.

Takapihalla keinut heiluvat tyhjää
ajatukset kasvavat, juuri-
mukulat. Maasta palanneet.

Lapsuus on se minkä edestään löytää
ja sora harteilla näkymättömyysviitta.
Meitä on monta hiljaista, hiekkaisen

linnan rakentajaa. Pahoista ja hyvistä
kakuista. Ja hiuksista
punon köyttä kuin jo olisin. Maan alla.



(toistava versio, lämmitetty ajatusjatko)

1 kommentti:

Hestia kirjoitti...

Tämä kosketti erityisesti.

Kiitos meilistä. Luottamuksesta. Arvasin että olit tunnistanut ;)