perjantaina, tammikuuta 13, 2006

Pojasta parsa polveutuu.

Poika naputtaa töppöstä mattoon,
minkä koskettimet kerkiävät ei poika ohita.
Tule katsomaan. Noin
pienenä. Tahdin ensimmäisellä. Katso.
Kuuntele. Kuvittele. Selvästi taipumusta.
Peritty veri soittaa suonia.
Ilmoitettava vauvamuskariin. Viulutunnille heti,
kunhan oppii istumaan. Tai viedään
Fazerille, antaa pojan itse valita, jos tykkää
enemmän sellosta. Vaikka näkeehän tuon
että tuleva saksofonisti siinä jammailee.
Pianokin on perus,
hyvä. Yleissivistystä. Ja Sibelius-
lukioon, akatemiaan, kilpailuihin. Kapelimestariksi.
Ja vaimo. Samanhenkinen tai mediapersoona
ja ympäristöinsinööri. Ja lapset
soittaisivat kuusen latvassa hauenleukaluista kannelta.
Itse oltaisiin vielä nuoria. Tehtäisiin iltatähti
ja otettaisiin lapsen lapset mukaan. Mahtuuhan niitä aurinkoon
tenava-kerhoja. Hyvä nähdä maailmaa heti pienestä.
Ajattele. Elämässä ehtii vaikka mitä.
Hyödylliset harrastukset ovat ihan vanhemmista kiinni.
Ja läksyjen teko.
Pitää olla kiinnostunut. Niin
pysyy poissa kadulta. Kesällä sitten jalkapalloa,
perhekaratea, lapsijoogaa.
Sirkuskouluun pääsee vasta kolmivuotiaana.
Ennenkaikkea perheen yhteiset harrastukset.
Voitaisiin mennä pojan kanssa huomenna käymään yliopistolla,
että pääsee pienestä pitäen kiinni akateemiseen ilmapiiriin,
ei tule sitten yllätyksenä, se vapaus, jos ei
maailmanmuusikon ura aukeakaan. Eihän sitä tiedä,
jos onkin kirurgiainesta tai professori-tyyppiä,
näkeehän sen katseesta, ettei sitä tarvitse lukemaan käskeä.
Kunhan ei nyt humanistiksi ala.
Sellaisilla aloilla ei ole tulevaisuutta.
On se hyvä tehdä lapset nuorina. Jaksaa olla innostunut.
Tehdäänkin heti kolme putkeen. Tai neljä,
onhan niitä tila-autoja,
vaikka ei autoholisteja oltaisikaan. Pojasta tulee
formulakuski. Katso. Kuuntele.
Kuvittele. Huulet pärisevät. Unissaankin ajaa
ja muistaa meitä keskustakolmiolla. Ovat sitten hybridejä
kaikki autot, kattohuoneisto tietysti, ei tarvitse puolustella kellekään
siitä moraalista. Pitäähän lapsiin investoida. Mikrot ja autot.
Kyselen huomenna hintoja carting-radalta.
Sellainen oikea isä-poika- harrastus.
Minä saisin sillä aikaa rauhassa siivota. Se on hyvä
pienestä pitäen opetella pitämään moppia kädessä,
on luontevaa isompanakin eikä pääse miniäkään motkottamaan,
ettei ole opetettu sisäsiistiksi. Vaikka onhan niillä varaa
omaan siivojaan siellä Monacossa, Malmöössä ja Manchesterissa.
Hyväkin olla vähän kauempana, etteivät ole
joka ilta ovella pyytämässä lapsenhoitoapua.
Vuorollaan väsytään, se nyt kuuluu tähän pikkulapsiaikaan,
ja onhan niillä niin kiltit lapsetkin, että
ei mitään valittamista. Kantele, kansantanssi ja kalastus, niin
luonnonläheiset harrastukset. Hyvä tyttö se on äitinsä,
tuntee kaikki kukkivat kaalit ja osaa
keittää parsan piirakaksi ja toisen paiksi.
Pitäisi täyttää se oma kirjoittajakouluhakemus,
ettei pelkästään lapset
nappuloina tätä elämää pelaa.
Uhka ja rohkeus. Ura ja äitiys. Työ ja harrastus
ne yhteen soppii, vai mitä, että
meidän perheen tarinassa yhdeksi bestselleriksi aihetta.
Eikös tästä lapsesta ole jo puhuttu. Että nyt eikä koskaan.
Otetaan vaikka harjoituskappaleen kannalta.
Niinkuin nyt tämä Sibeliuksen kuusi,
tahtoisin esikoiselle näyttää, että kyllä äiti osaa,
ehtivät sormitukset unohtua, poika ei unohtaisi
sitä muistoa, kun äiti kohtuun soitti.
Sellainen soljuva elämänrytmi
tästä sille siirtyisi. Sitä se töppösen naputus kertoo.

2 kommenttia:

Miia kirjoitti...

Kyllä minustakin vielä jotain tulee. Naputan tietokonetta. Tai ainakin haaveilen naputtavani, töpöttäväni edes. Sieluni vuotaa verta ja mieleni on mökäle: en ole kirjoittanut piiitkäään aikaan mitäään. Kärsimystä. Kärs kärs, raukuttaa pääni, kun yritän ajatella runoa. Pakkomielle: näyttö täyteen kärs kärs kärs ja lähetän kustantajalle kera kissankakan.

Anna kirjoitti...

niin TAI EHKÄ KENRAALI?&D