Sunnuntaina äiti käy lauantaita lyhyemmäksi,
kun korvasi kipuavat seiniksi, lattiaksi, katoksi.
Jää auringonkukkapeltokin pieneksi,
kun lainaat kirahvilta jalat,
linnulta siivet,
ja delfiiniltä merien salat.
Kerro minulle mitä kuulet, näet, kosketat,
niin minä kerron sinulle missä alkaa metsä.
Kerrotaan se niille yhdessä,
käsi meidän pienimmässä kädessä.
. . .
Mietiskelen mikä on keski-ikäisten lasten runomitta. Niiden, jotka kymmenvuotiaina ovat kasvamassa loruista ulos. Tai joiden kaksitoistavuotiaina toivoisi vielä olevan lapsia. Tai meidän, jotka kolmekymppisinä olemme melkein unohtamassa. (Kertokaa minulle lukuvinkkejä lorutuksen ja teinityttö-skifipoika -runouden välimaastosta. Onko katkosta olemassa, mitä sanovat sanataideopettajat. Vai onko hyppy kuitenkin tuota liudempi, tai vieläkin jyrkempi.)
maanantaina, kesäkuuta 29, 2009
Iso ja vähän isompi (pieni ja vähän pienempi)
Silta
Poppeli näkee unta kanssasi, valkeaa kuin lumi
keskellä kesää kurottuu meresi yli.
Vanupalloinen silta, raskas kulkea. Joojoo,
tämä on silta, älä häiritse nyt äitisi ajatusta,
vaikka puhalluskone olisi tehokas kuin kukka,
ja appelsiinintaimi taipuu tuulessa,
vaikka sää kuinka vaihtelisi,
mutta älä vain laita sinne sormiasi hiuksiasi kieltäsi,
vaikka vatsasi olisi täynnä ennen kuin kuppi on tyhjä,
kun höytyvä rapisee jalkojen alla eri tavoin kuin voikukka.
Joojoo, syöt nyt sen viilin.
Kun äitisi istuu koneella silmät poppelissa.
Kun äitisi ajatus siementää merta.
. . .
lauantaina, kesäkuuta 27, 2009
(Kotiseuturuno: Hämeenkyrö: luonnos)
Frans Emil kirjoittaa ihoon, auringon sapeli
soittaa kansallismaisemaa.
Mansikkapellot, järvi, jugendmännyt ja paarmat.
Isä tappaa. Riittää kun sanot, taas se kiertää minua.
Kyrönsarventiellä kaatuu aamun ensimmäinen juoppo.
Vuonna kahdeksantoista kaaduttiin Tampereen tiellä,
kaksikymmentäkahdeksan katkesivat sähköt,
neljäkymmentätaijotain käpykaartilainen ruokittiin huussin alle,
kunnes nimismies sitoi kaartilaisen hevosen perään.
Vuonna yhdeksänkymmentä juostiin hevosten perässä Tuokkolassa.
Yhdeksänkymmentäkolme muistavat vielä vanhaikodissa
kenestä se kirjoitti, ja veli veljeä vastaan.
Ja ihosta tulee muisti ja se kestää vuosia,
kunnes vuonna kaksituhattayhdeksän lämmitätte saunan, on
uusia pottuja, torilla, lokkeja, sisämaassa
syötte paremmin kuin kotona,
rannikolla ihmiset näkevät nälkää,
kulkevat kadulla puolialasti, luut voimaa loistaen
muistat syntymäpäivää Saavutuksessa,
ja se kestää vuosia:
Mannista usein katsonut oon Tynnyrisaaren aallokkohon.
Mitä vuosikymmentä kirjoitat.
Mitä umpeen kasvanut järvi.
sunnuntaina, kesäkuuta 21, 2009
Hernepatja
Vanha arpi kutisee, muistot pirskahtelevat, kysymykset:
miten kuvailisitte kokemienne epämiellyttävien oireiden yleistä tasoa
kaikilla niillä alueilla, joilla teillä on kosketus- tai painearkuutta.
Laastari olkavarressa kysyy lupaa sulaa, sulautua ihoon.
Saatteko sukkahousut jalkaan ilman apuvälineitä.
Nousetteko selinmakuulta lattialta ilman apua.
Kuinka pitkään takerrutte sänkyyn herättyänne.
On kasvavan lapsen itku tuntia nukahtamisen jälkeen, öinen kauhunhetki,
johon on herättävä kokonaan että uni saisi jatkua
kuin väärin ponnistettu hyppy, narulla halkaistu ilma,
ihonkappaleista, iktyoosista rakennettu peilipallo,
seisominen kymmenen minuuttia tuntematta epämukavuutta.
Istuminen puoli tuntia tuntematta epämukavauutta.
Nukahtaminen ilman epämukavuutta.
On herneistä rakennettu selkäranka, herneenpaloista iho.
On kasvukipuinen maa, päivisin makaat patjalla, katselet kun muut lapset.
Öisin kutiset sängyssä, kuuntelet hiljaisuutta joka istuu rintasi päällä.
Älä raavi laita rasvaa, rakasta lastasi kuin rajojasi.
Miten kuvailisitte kokemanne turvotuksen yleistä tasoa.
Milloin lakkasitte heräämästä lapseen selkänne alla.
Milloin ajattelitte lopettaa korvaushoidon.
Muistatteko milloin aloitte arpeutua.
Milloin muistaminen alkoi tuntua kipuna selässä.
keskiviikkona, kesäkuuta 17, 2009
Marja ja kuu
Marjalla on pitkä matka kuuhun.
Marja ei tahdo saada unta.
Unipuussa kumisee patarumpu,
kapulat se laittaa suuhun.
Padam padam latvassa
lintu sieman vatsassaan ja
marjalla on pari senttiä kuuhun.
Kohtaaminen
Tunnustelee kartoittaa
kiemurtavat kertovat soljuvat
huilivat soittavat kuulevat
Tahtooko lävistääkö
kuuletko
koskettaa
Löysi öljysi silittää
olet värisevät hedelmöivät päättymättömät
Olet kahlaat palelet
siirrät piirrät pysähdyt
tuntee on ottavat haluavat
kiipeävät laskeutuvat laulavat
Olet näkevät liikkuu katketa
kuulevat on tahtoa palella
Määrätäänkö tunkeilla kysyvät
Ei satu
kostuvat leikkaavat
maanantaina, kesäkuuta 15, 2009
Marinoitu merenneito
Se joka syntyi eilen on tänään kuusivuotias.
Kaupunkiin on muuttanut sanahirviö kuin rakkaus.
Olenko jo kertonut näyttelevistä ikkunoista?
Miten savu seuraa viisaita.
Miten hiekkalaatikolla palavat muistot.
Miten me eksyisimme ilman nukkeja, ilman muovia,
kuuta, ämpäriä, kukkapenkkiä, seinää
kapuavaa villiviiniä.
Tämä on unta kuin leipää, ei sillä voi tyydyttää janoaan.
Miksi naapurin lapset kasvavat niin nopeasti.
Miten maa uskoo rakkaimpansa minun käsiini.
Milloin nämä sanat nousevat viikolle neljäkymmentäkaksi.
Maitokuume syöpyy muistiin kuin rikos.
Tämä kirja kuuluisi joka kodin lääkekaappiin,
testamentin ja tuntemattoman välissä on epiduraalineulalle tila.
On synnyttävä uudelleen joka aamu,
että muistaisin, miten luolapuutarha valuu rinnoille.
Miten kirjasto uppoaa ja vie laivan mukanaan,
säilykepurkit leviävät kuin aakkoset.
Miten meri kysyy minut kylläiseksi ja neito maistuu mahdolliseksi.
Lukemattomat ovat meren kohtua kysyvät puremat.
Siinä lelukaupassa ei ollut lainkaan lapsia.
Illalla esitän verhoa
avattavaksi, että näkyisin,
miten poppelit tuulessa, uudessa, uudelleen.
Miten aamu saapui kysymyksenarkana.
Se joka syntyi eilen on tänään kolmekymmentäyksivuotias.
. . .
v. 2005/2006, h?
tiistaina, kesäkuuta 09, 2009
Puhallus vesilasiin upotettuun nokkahuiluun
Mutta jokaista joka sinua yksin
kylmää, kätesi kuin kohtauksen edellä, tukahdutettuna.
Jokaista, joka olisi lyönti, mutta ei ihan kohdallaan,
ja nyt puhutaan vain sydämestä,
Vain jokaista, joka sinuun rakentaa vuoteensa, puhaltaa pipiin,
nostaa merta vuotavan astian huulilleen.
Ja jokaista, joka lukee kesken jäänyttä kirjaasi.
perjantaina, toukokuuta 29, 2009
Että hän muistaisi saman ja voittaisi joka toinen kerta
Osaat leikkiä, pariutua ja viikata lakanoita,
lauantaina paistat pannukakun, kuten äitisi sinulle opetti, ja punastut
liikennevaloissa, pilkot sipulin niin pieneksi ettei sitä huomaa.
Osaat ruutuhyppelyn ja upotetut laivat ja saariston.
Mutta osaatko ahaa!, muistipelissä unohtaa mitä muistat.
tiistaina, toukokuuta 26, 2009
Paridae II
tsiitsii
tilililili
Sillä on katsottuna pieni pönttö tai puunkolo.
Sillä on katsottuna pieni mökki tai kaksilo.
Sillä on katsottuna kolmehuonetta autopaikalla.
Sillä on katsottuna kulmatornikamariomakotiparitalo.
Kultaiset kutsuvihellykset tsiitjyy paljastavat heidät kuusenlatvoista.
Tsiitjyy laulaako hauki tai taimen,
tsää tsää, ne hermostuksissaan
puhkeavat inttävään varoitukseen välttääkseen kynsiä.
titityyris
titityyli
Meluisassa kaupunkiympäristössä helkytys on lyhentynyt tehokkaammin
kantavaksi kaksitavuiseksi säkeeksi:
tityy
tyyti
tiistaina, toukokuuta 19, 2009
maanantaina, toukokuuta 11, 2009
Jyrkäänne
sisäänhengityskallio
hengityksen pidättäminen rannalla katettu pöytävuori
laulaa ilmaa pidätellen synnytystuskissa kevät
runsas ilman vuotaminen äännön aikana on kolmisäikeinen lämmin lanka
uloshengityslintu
sisäänhengityskallio
äänihuulten poksahtaminen auki kalvojen läpi ruukun
laulaminen ilmaa pidätellen olet myös viimeinen
uloshengityslintu
sisäänhengityskallio
rento vibratopurkaus jäätikön alla
torstaina, toukokuuta 07, 2009
Kaksoisolento
Olet kaukana kotoa, kehit yhä kauempana kunnes kimallat ilmaa,
ääriviivasi kultaa hiuksissa permanentti-
tussilla rajatut silmät, joita tunnustat.
Ja lapsesi pukeutuvat ilmapalloon.
Ja lapsesi pukeutuvat huuliin.
Lapsesi pukeutuvat perintötekijöihin
ja lapsesi pukeutuvat vain siihen mihin muutkin pukeutuvat.
Ja syövät vain marsipaania.
Ne syövät sinut.
Ja sinun lapsesi ovat räjähdys,
mantelishokkireaktori.
Ja kehit yhä kauempana, muuttamatta, muuttumatta. Ja sinua haukkoo henki,
kun valvot yötä joka sinua valvoo. Voit kertoa sen minulle,
sinulla on siihen monivuotiset syyt,
äitienpäiväkakku, ruumis, juuret,
ostoskassi ja kieli,
joka menee rullalle, vaikka omasi ei.
lauantaina, huhtikuuta 25, 2009
perjantaina, huhtikuuta 10, 2009
Kangas pistelee iholla, nyt heti on väliverho.
Odotus painaa sinermän ihoon ja tulppaanit sementtiin.
Pesimisaikaan lasten täytyy varoa vihaisia lintuja.
Kaksitoista lasta aterioivat yläkerrassa,
kiltit saavat jälkiruoaksi suklaamunan,
mutta odotus ei päättynyt koskaan.
Katumus ei päättynyt eikä parannus puhdistanut.
Kun minä olin pieni kiiraa ajettiin hyppimällä polvisukissa narua.
Myöhemmin Maria kertoo vaarien taivaasta ja munivista kukoista,
mutta odotus ei päättynyt koskaan,
eikä pitkänä perjantaina saanut kutsua kavereita kylään.
Kangas pistelee iholla kuin ennen vanhaan.
Linnut ovat ilotulitus rautatieaseman takana.
tiistaina, huhtikuuta 07, 2009
Rakenne
Asetus (toive: hehkukoon)
Puhuttelu (näky: kun nukut ja poskesi)
Ylevä puhuttelu (toivenäky: oi, vielä kerran)
Kipu (huominen: muuttoauto)
Sopimus (kuoro: muuttolintu)
Kysymys (muisto: kevätjää)
Laskeutuminen (2 näky: mahavaivoista johtuva hymy)
Vastaus (3 näky: laituri)
Lopetus (kuoro: musta lepattava lintu)
Yllättävä kysymys (2 muisto: esikko)
keskiviikkona, huhtikuuta 01, 2009
perjantaina, maaliskuuta 27, 2009
Kukkiva maa II
Auringonlasku. Huhtikuu. Ilta. Viimeinen. Ranta.
Oranssi. Kivi. Pystykuva. Vesi.
Viritän riippumaton veturin kaulaan ja antaudun rantakaunottaren povelle.
Katso meren vaahtoa niin tiedät mistä olet tullut.
Sulta viedään vapaus ja multa. Hauta. Paikka. Järvi. Harppi.
Kuu. Hukkuu. Insinööri. Nukkuu. Varjot. Vaarat. Vesi.
Kukkiva maa
Huhtikuussa tarjoillaan viimeinen takuulla ainutlaatuinen
mahdollisuus kokea nostalginen ja takuulla unohtumaton ilta.
Aurinko laskee sisään perheenäidin kerrostalokeittiön ikkunasta.
Myrkyllinen jäte valuu maan rinnoista.
Se onnesta välkkyvi vihreenä vielä povella ruskean jyrkänteen.
Laulajat valmistautuvat parhaillaan kukkii koko maa -kiertueeseen.
Huone oli pieni ja lempi kaikui.
Nyt olen kuin kynnetön kissa, nousen ja vaellan koneeni viereen.
(Hakupolut Katri Valan Kaukaisen puutarhan Kukkivasta maasta.)
lauantaina, maaliskuuta 21, 2009
torstaina, maaliskuuta 19, 2009
Ei tullut takkia, tuli liivi. Ei tullut liiviä, tuli hansikkaat.
Antaa tuolle ja antaa tuolle ja tuolle antaa oven.
Kun valaistusta on vähän tarvitaan pitkiä suljinaikoja.
Aurora näkee värttinän jo kaukaa, mutta kompastuu revontuliin.
Tornikamari täyttyy vedestä tulee vesitorni sortuu tulee maisema.
Tuli syömishäiriöinen prinsessa.
Tässä vaiheessa ajattelimme kotiutua ja laskea vuoteet.
Kaikki kahdeksantoistavuotiaat saivat koettaa kruunua, lasikenkää, stringejä.
Tuli tyynysota, tuli itku pitkästä ilosta.
Haltijatar antoi prinsessalle lahjaksi suuren loistavan helmen.
Adalmiina näkee lähteen jo kaukaa, tulee onnellinen loppu.
Ei tullut hansikkaita, tuli kukkaro. Ei tullut omenaa, tuli päärynä.
maanantaina, maaliskuuta 16, 2009
Hevostytölle III
Yritän puhua, mutta minulla ei ole mitään yhteistä.
Yritän kuroa umpeen, mutta ne laukkaavat jo kaukana.
Kynsilakalla saa estettyä pahimmat silmäpaot.
Ikinä en ole ratsastanut, mutta unissani ajan moottoripyörää.
Miksi kirjoitan miehestä, vaikka voisin kirjoittaa Bosnian sodasta.
Ikinä en ole ratsastanut, mutta olen muuttunut parempaan suuntaan.
En ollut näkemässä, kun jarrunesteen väri muuttui tummaksi.
En ollut näkemässä, kun en ollut kotona.
Miksi kirjoitan, vaikka voisin olla rento.
Työnnät käden suuhuni, en näe ulos.
Välillä tuntuu hyvältä, kun joku kysyy miten voit.
Välillä kainalo kiristää liikaa venytellessä.
Elimistö kaipaa jotakin ainetta, mutta en tiedä mitä.
Yöksi haluan villasukat ja päiväksi sukkanauhakäärmeet.
Ne viihtyvät kosteikkoalueilla ja kiipeilevät polvia ylös alas.
perjantaina, maaliskuuta 13, 2009
Hevostytölle II, viat/tomuus
Poislähteneen hevosen kuva on kevyt,
en ikinä sukinut sinua,
en ikinä ratsastanut sinua,
mutta lauloin hoi
hummani hei ja laukkaa ratsu reima,
kerran viikossa äiti pyyhki nihkeällä liinalla pölyt
ja hilehuurretun posliinitamman kavioihin puhkesi lähde.
Minulla oli nuha, sinä olit sarvesta säikky,
sinä tahdoit vain siivet,
koirien nimet olivat Usko, Toivo ja Rakkaus,
mutta sinua ne tahtoivat kaikki,
pikkusiskon kastevesi haihtui pullossa vuosien kasvaessa umpeen,
huomenna mentiin korkeasaareen ja kiikaroitiin taivaalta neliö,
kävin istumassa poliisihevosen selässä ja näin kaksi
metriä korkeammalta:
ne pussasivat ja haisivat juhannusvieraalle.
Miksi Medusan hiukset olivat käärmeet olivat palmikot olivat rastat
(luudan ja hevosen tuliharja puhdistaa sen korkeuden),
äidin katse kivetti varmemmin kuin kamera.
. . .
runotoille ja
Juhani ahvenjärvi. Kahvin hyvyydestä. Sanasato 1997.
