Se joka syntyi eilen on tänään kuusivuotias.
Kaupunkiin on muuttanut sanahirviö kuin rakkaus.
Olenko jo kertonut näyttelevistä ikkunoista?
Miten savu seuraa viisaita.
Miten hiekkalaatikolla palavat muistot.
Miten me eksyisimme ilman nukkeja, ilman muovia,
kuuta, ämpäriä, kukkapenkkiä, seinää
kapuavaa villiviiniä.
Tämä on unta kuin leipää, ei sillä voi tyydyttää janoaan.
Miksi naapurin lapset kasvavat niin nopeasti.
Miten maa uskoo rakkaimpansa minun käsiini.
Milloin nämä sanat nousevat viikolle neljäkymmentäkaksi.
Maitokuume syöpyy muistiin kuin rikos.
Tämä kirja kuuluisi joka kodin lääkekaappiin,
testamentin ja tuntemattoman välissä on epiduraalineulalle tila.
On synnyttävä uudelleen joka aamu,
että muistaisin, miten luolapuutarha valuu rinnoille.
Miten kirjasto uppoaa ja vie laivan mukanaan,
säilykepurkit leviävät kuin aakkoset.
Miten meri kysyy minut kylläiseksi ja neito maistuu mahdolliseksi.
Lukemattomat ovat meren kohtua kysyvät puremat.
Siinä lelukaupassa ei ollut lainkaan lapsia.
Illalla esitän verhoa
avattavaksi, että näkyisin,
miten poppelit tuulessa, uudessa, uudelleen.
Miten aamu saapui kysymyksenarkana.
Se joka syntyi eilen on tänään kolmekymmentäyksivuotias.
. . .
v. 2005/2006, h?
maanantaina, kesäkuuta 15, 2009
Marinoitu merenneito
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
:)
h.
mää tykkään, tuntuu että jokainen säe/virke on hurjan latautunut, se on ainakin näille tuoreimmille postauksillesi leimallista (vanhempiin en oo vielä tutustunut)! kaikki tihkuu kauneutta ja mahdollisia merkityksiä.
niimpä h. tunnistit, lienet.
ja kiitos erkka. tämä oli tosiaan vanhasta kaurasta koottu eli elvytetty runoa kuin leipää.
Mielihyvällä luen tätä toisen juhannuspäivän aamuna kun aurinko vihdoin pilven raosta alkaa lämmittää, sekin, kuten tämä - leipä on mukava asia.
Lähetä kommentti