Poislähteneen hevosen kuva on kevyt,
en ikinä sukinut sinua,
en ikinä ratsastanut sinua,
mutta lauloin hoi
hummani hei ja laukkaa ratsu reima,
kerran viikossa äiti pyyhki nihkeällä liinalla pölyt
ja hilehuurretun posliinitamman kavioihin puhkesi lähde.
Minulla oli nuha, sinä olit sarvesta säikky,
sinä tahdoit vain siivet,
koirien nimet olivat Usko, Toivo ja Rakkaus,
mutta sinua ne tahtoivat kaikki,
pikkusiskon kastevesi haihtui pullossa vuosien kasvaessa umpeen,
huomenna mentiin korkeasaareen ja kiikaroitiin taivaalta neliö,
kävin istumassa poliisihevosen selässä ja näin kaksi
metriä korkeammalta:
ne pussasivat ja haisivat juhannusvieraalle.
Miksi Medusan hiukset olivat käärmeet olivat palmikot olivat rastat
(luudan ja hevosen tuliharja puhdistaa sen korkeuden),
äidin katse kivetti varmemmin kuin kamera.
. . .
runotoille ja
Juhani ahvenjärvi. Kahvin hyvyydestä. Sanasato 1997.
perjantaina, maaliskuuta 13, 2009
Hevostytölle II, viat/tomuus
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
3 kommenttia:
Pidän tästä erittäin paljon. Siinä on lapsuus, kieli ja ilmaisu. osaat upottaa laululainat osaksi teksiäsi niin, että että kuuluvat sinne, eivät ole vain viitteitä vaan myös vievät tarinaa eteenpäin. Erityisesti loppu alkaen Medusan hiuksista on komeaa luettavaa.
Kannatan edellistä puhujaa. Sirpan (jos saa kutsua sinua etunimellä, itse olen Juha) ilmaisu on tavattoman tiivistä, voisi sanoa että informaatio on tiheään pakattua. Aika monesta runon rivistä voisi kirjoittaa pitkät mielleyhtymäketjut. Itselleni jäivät tosin aukeamatta allaolevat rivit :
"Minulla oli nuha, sinä olit sarvesta säikky,
sinä tahdoit vain siivet,
koirien nimet olivat Usko, Toivo ja Rakkaus,
mutta sinua ne tahtoivat kaikki".
..äidin katse kivetti varmemmin kuin kamera" -lopetus pysähdytti ja kivetti vauhdikkaan matkan todella tehokkaasti!
Lähetä kommentti