Sisälläni kristallipallo
Tahtoa on ja särkyä

Sirpaleet vatsassa tuovat onnea

Sormet kupertuvat pyöreän muiston ympärille,
kämmenkuppi vuotaa ruumista, lämpöä
Kupla pakenee sormia
Kylpykuulat kierivät nilkoissa

Olon nimi on siili
Käpertyä kerälle radan varteen, pitää päästä
kiinni kiertolaisesta karkulaisesta

Planeetat ovat pieniä kun mittakaava on yhden suhde onneen
Voi pyhät Ympyrät!
niin pieniä että on vaarallista laskea,

laskea irti

Pyöräytän sukanpohjaan tarttuneesta muovailuvahasta Oon
Olen yhtä kysymystä
Korvamerkittyä paperia

sijaistoimintoja

jalkapohjat
maistavat
maata

kannat
hyväksyvät
huomista

pullon
kaulan
upotuskuohujen

kynsinauhojen
voitto
veri

makea
suola
janottaa

tupakaksi
mitattu
tauko

elämästä
joko raa
joko vi

tuttaa
vauvalle
tuttia

isoa
isoan
paluu

Kuka vaihtaisi nämä mullat?

Huomenta. Minun nimeni on Maarit Rask. Asun Tampereella ja olen kasvanut komeaan kahdenkymmenenkahdeksan vuoden ikään. Vietän tätä nykyä ansaittuja eläkepäiviä kirjastovirkailijan toimesta. Vapaata aikaani intoan moottoriurheilun parissa. Harrastan myös telinevoimistelua, syvänmerensukellusta (samoin kuin "sisareni" Elina Rask), liitolentoa ja puukkohippaa. Minulla on neljä pitkää ja luonnostaan kaartuvaa lasta. Hiukseni ovat indigonsiniset ja silmäni kulutetun denimin väriset. Mitä enemmän koneita, sitä paremmin mieleni jaksaa. Rakastankin erityisesti koneellista musiikkia, ihmisääntä en siedä lainkaan. Lempiartistini on kuitenkin Katri Helena. Enkös olekin maailmanlaajuinen?

* * *

(Tällainen meemitys eli sijaistoiminto tämän aamun ratoksi, koska tusina naista väkevämpiä vihertäjiä odottaisi pääsyä uusiin multiin. Sarjassamme asioita, joita olen siirtänyt kevätauringosta asti...)

Tämä siis Elina Raskin deitti-ilmoituksen esimerkkiä noudattaen. Kekä ei ole vielä itseään avannut, niin tässäpä kysymykset:

* Nimesi (2. nimesi ja lähimmän naapurisi sukunimi)
* Asuinpaikkasi (kaupunki, jossa viimeksi kävit junalla)
* Ikäsi (lisää oikeaan ikääsi lohjenneiden sormikynsiesi lukumäärä)
* Ammattisi (naiskäyttäjä kirjoittaa äitinsä ammatin, mieskäyttäjä isänsä)
* Harrastuksesi (harrastukset, joita et ikinä voisi harrastaa/sietää)
* Lapsiesi lukumäärä (montako hiusta lähtee päästäsi, kun vedät)
* Hiustenvärisi (tämän hetkinen paidanväri)
* Silmienvärisi (tämän hetkinen housujen väri)
* Musiikkimakusi (genre, jota et siedä)
* Lempiartistisi (tyyppi, kenen biisin kuuntelit viimeksi)
* Itseäsi parhaiten kuvaava adjektiivi (se adjektiivi, mikä lukee ensimmäisenä, kun kirjoitat googleen 2. nimesi ja "adjektiivi")

Onnellisissa ihmisissä on jotain epäilyttävää
Ikään kuin emme eläisi samassa maailmassa,
hengittäisi samoja kuplia
tukehtuisi samaan ilmaan
Eivätkö näe mustia lintuja,
altavalaistuja siipeilijöitä,
varjojen levotonta leijailua unituulessa
Eivätkö kuule hikistä naurua,
hapanimelää kutsuhuutoa
Eivätkö tunne!
Miten kynnet hiuksia, nokat korvia,
palasiksi repiviä hyväilyjä

Varjele minua heräämästä tällaiseen onneen

Unta kuin leipää.
Sillä ei voi tyydyttää janoaan.

yhtenä aamuna
ihoni oli sileä
kannat eheytyneet
ja juoksin
arkin päästä päähän

hien anatomia

Kahden tyydyttyneen hiilen välissä happisilta,
nuotiossa atomistin mentävä käsi
ja kirjoitus
eetterin terapeuttisesta leveydestä

Käännämme selkää, sataa

Tuhkaa kuin sormisuoloja

tupajumitin

kaunis ja hiljainen ajatuksen voi

leivällä kodin kaiku

keltaisessa kahvi, vihreässä poreileva aamu

tänään lehdet eivät varise

uutiset maailmanlopusta hypytetään hattuhyllylle jo kynnykseltä

verhot auki

annan valon kasvaa sisään

päivää

arvoitus

Niin lähellä ja vieläkin kauenpana. Mikä se on?

sadonkorjuuaika

Ikonin paikalla lapsen maalaama pöllö

Kotini on alttarini

Alttarini on ruumiini

Ruumiini on eläin

Kun synnytin alkoi myrsky

Nenäni pitenee päivä päivältä

Mikä ei putoa, se leijailee

Minä sadan jo

En näe nenääni pidemmälle

Sulkieni sato korjataan huomenna

Liima löytyy ylähyllyltä

Lintuna olisin ollut hänen

. . .

(Runotorstain innoitusteksti tässä.)

Kirjallinen meemi

Marko kutsui, Karrilta löysin suomennetut kysymykset.


1. Yksi kirja, joka muutti elämääsi:

Anni Blomgvistin Myrskyluoto- sarja lukioangstin purkajana ja kahdeksanvuotiaana löydetyt Anni Polvan Tiina- kirjat jakavat ykkössijan. Jos pitää yksi/yhdet nimetä, niin molemmista sarjoista ensimmäiset. (Myöhemmin Atwoodin Orjattaresi ja Beauvoirin Toinen sukupuoli ja...)

2. Yksi kirja, jonka olet lukenut useammin kuin kerran:

Tuntematon sotilas, ainakin joka ja toinen vuosi.

3. Yksi kirja, jonka tahtoisit mukaasi autiolle saarelle:

Muumeja, niin paljon kuin yksiin kansiin nidottuna sidottuna löytyy!

4. Yksi kirja, joka teki sinusta hupakon:

Douglas Adamsin Linnunrata- "trilogia".

5. Yksi kirja, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin:

Lindgrenin Veljeni Leijonamieli, eikä siitä ole kauhian kauan.

6. Yksi kirja, jonka toivoisit tulleen kirjoitetuksi:

Päättäjien ja kadunmiesten yhdessä kirjoittama sana kerrallaan- runojatkumo.

7. Yksi kirja, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan kirjoitettu:

Monetkin lasta aliarvioidat kuvakirjat ovat iiiihan turhia!

8. Yksi kirja, jota luet paraikaa:

F. Scott Fitzgeraldin Etelän viimeinen kaunotar, Maarit Verrosen Pimeästä maasta ja Johanna Sinisalon Sankarit.

9. Yksi kirja, jonka olet aikonut lukea:

Marko Tapion Aapo Heiskasen viikatetanssi ja Eeva Kilven Tamara odottavat lukemista. (Voi sinua siunaava ja piinaava "Yksi".)

10. Nyt haasta viisi bloggaajaa:

Annamanna, Kati, Hestia, Matkalla sekä Suvi-sisko siellä irkin päiväkirjassa.

Hanki kuin upotusunta
Jää väittää että voit hyvin
palata

Painan kiskoihin kieleni kiellon
etten lähtisi,
kiellon etten seuraisi

Pisarat hartioilla alijäähtynyttä ikävää,
kuka minua nyt hyväilee,
kun aalto on jäätynyt kuin juuri

Rautatiesilta myy lippuja hyppääville
Hangella hyytyvät monet siivet
Enkeleihin kukaan usko,

ehkä Lemminkäisten äidit keväällä,
jos haravoinniltaan ehtivät
Pakkanenko sen päättää

kestääkö vai ei, miten on
Siltavahti ei vastaa, kun kysyn
miksi joki ei minusta sulaisi

Meno-paluu unelmaan
tai Tuonelaan
Lipussa lukee koti

. . .

(runotorstain pakottamatta pakottamana)

kävelymusiikkia II

Sinä synnytät tämän kaupungin
Taot neitsytveresi raudan, kohtusi
vuodat kaarimaljoihin, pissit ihan pihalla
purkkeihin, lypsät mätisi ja maitosi
Ruokit tätä kaupunkia, oksennat
kuin lintuäiti huutaviin suihin, viemäreihin
kudot hiuksistasi verkkoja kaupungin aukkopaikkoihin
ettet hukkuisi. Sen määriin
olet kasvanut jälkesi
kunnes kaupunki seuraa sinut ohitsesi
Sinä olet kadulla
et kuvassa. Katso
ja kulissi kaatuu

kävelymusiikkia I

Sinä astut tämän kaupungin
Astut läpi
niin näkyvästi
että polku pulppuaa anturoillesi verta
Sisustat tämän kaupungin sirpaleillasi
Niin kovasti pehmeä
Niin suuresti pieni
Sinä olet nainut tämän kaupungin
että sen häpyliitokset natisevat kuin hetkeä ennen
laskettua aikaa
Kuvan takana kaupunki on kasvanut irti
seiniksi sinä
seinien läpi

ajopuu vai koskivene

Vesi valvoo että pyöritän ratasta
Laskija on iso kuin veli
Minulla ei ole korppia eikä poikaa juoksupyörässä
Harakka harmaa käy variksesta
Vedeksi viisain vanhista
Astun jalallani kuumaa palloa kumiveneeksi

Sormet painautuvat sisään ja kääntävät virtanapin hyvälle
Sormet löytyvät avaimeksi monopoliseteliarkun kanteen
Sormet istuttavat maahan lapinkultakorkin,
poimivat syksyllä valkokultaisia kuulaita
Sormet voivat liimautua pienoismalliin varamoottoriksi
ja veistää pajusta hihittävän huilun
Sormet on parasta pitää puhtaina nuolemalla ja
pistää jokaiseen reikään mikä seinästä löytyy
Sormet pystyttävät tulen, sytyttävät roihun,
sulavat hiilloksessa yhteen

(Leikin siis olen. Runotorstaille.)

riemua suurta, puunjuurta

(Sana kerrallaan eli runoja kera Lumettaren. Ääneksi. Mutusteltavaksi. Ilta oli kaunis ja hellä. Valkoinen hyvää. Tekevää. Aamu liian. Aikainen kuin aamuvirkku kolmevuotias.)

. . .

oksilla linnut nukkunein siivin
nokakkain, rinnakkain, siivikkäin
ahnein oksin
rakastavat nahkaa
sulkia, pöyheitä hyyppiä
talisia toiveita
töyhtöjä ylellisiä
muistoja solisevista metsistä
vuodenajoista ilman pilvistä pesää
tekevi kesää
kujerrus soittavi riemua suurta, puunjuurta
syödä kelloa, aikaa,
lyödä kellotonta, ilakoida
kosketus sointia, sydämen syvää
sanomatonta sanottua
oksasivelyä, osatonta makua
tammenterhon sydänpuu valuu
suuhuni vettä
jano

. . .

Eilen söin puolukan suuresta metsästä
pyydystämälläni metsäsialla höysettynä.

Kolmesti kielsin.
Kolmesti rakastin.

Voi sinua, kallis armahani. Possuni.
Kultaiseni. Kimpale elämää
voilla vohveleilla vaahdolla peitelty paistikas
syön punaisen sisimpäsi.

Anna palaa.
Anna elää.

Kuolen silmieni sisällä
en näe puolukanvarsia sinussa
sillä metsä ahmii minut.
Minä suolaan sinut.
Sinä maksmilioit hänet.
Hän minimoi minut.
Miksi hän ei rakasta.
Miksi hän ei tunnusta.

Hän elämöi vihreää. Mies
kuin heinähästä veistetty
eleli. Sisareni suunnattomuuden tytär
viilsi sieluuni syrjään sireenin,
tuoksu soittaa mereä.
Metsälle mereen
merin meriten.
Merille.

Pimeä laulaa sydäntä sinussa
kipuni kaihoaa pimeää hänessä
hänen kaulansa tuoksuu marjoille
tuntureille tahdon rakastelemaan
yksin. Tahdonko?

. . .

Kukkula mahallasi katoaa,
vai nukahdinko eilen ennen sinua?
Uutiset satavat mutta minä laulan virttä
hienontunutta lunta säikeinä ruudulla,
verkkokalvoilla verikosto,
bloody mary ilman vartta tai selleriä.
Varsin puolikkain mutta kokonaisin
aattein varsittu uskallus,
tiedän rosmariininkin lampaan viululla
unelmoivan polkkaporsaasta.
Sokeri palaa liekittä
minä palan
liekillä, joka harmonisoituu etikassa,
sekoita. Ja nauti.

jos tietäisit montako Kuuta
olen Käpertynyt turkkiisi
saadakseni Hyvää
unta

Puolinainen vai susi

Nainen on naiselle susi, tai mies,
mutta mies on naiselle ihmissusi.

Voidakseen auringon noustessa palata ihmishahmoonsa on ihmissuden yön aikana surmattava, ja juotava saaliinsa veri.

Rakkaat ja vihattavat susisisaret, miettikää moniko meistä jo kärsii verenvähyydestä. Miettikää kalvakoita, väsyneitä naishahmoja. Eläviä kuolleita, jotka valvovat rääkyleiden ja muiden lapsukaisten vuoteiden vierellä öisin. Koska heidän vereensä on istutettu äidin vaisto. Koska he heräävät rääkyleiden inahdukseen ennen inahdusta, eivätkä voi nukahtaa ennen poikasten levollista tuhinaa. Entäpä öiset baarimetsät, peilipalloineen kuin tekokuutamoineen, joissa susisisaret jopa kisaavat ihmissusien huomiosta. Siksi nainen on naiselle susi. Mitä YH:t sitten ovat. Susista pahimpia, vai metsästä karkotettuja Puolinaisia.

Nainen voi olla naiselle myös mies, ilman kuutamoöistä suden turkkia. Nämä miehen ovat tosimiehiä.

Mikä nainen sitten on miehelle? "Saalistettava" vai "saalis", jotka saavat tässä kontekstissa hienoisesti erilaiset merkityssisällöt. Saalistettavaksi asettaudutaan, tietoisesti tai kulttuurin tuotteistamana, saaliiksi joudutaan.

Myös nainen voi olla ihmissusi, jos antaa viettiensä kuljettaa. Mutta mies ei voi olla susi. Hyväveli- järjestelmä näyttäisi estävän sen. Ellei miehestä ole ihmissudeksi hänestä tulee kettu. Ja silti minä pyydän

tulkaa ja purkaa.
Purkakaa tai antakaa.
Minun täyttää verellänne tämä maa
ja taivaan alusastiat.

Elinkauppa

Maksan karvaiset nojatuolit
Suoniverkosto solmittu riippumatoksi
Selkänikamista kynttilänjalat
Aivoista kiipeilevät tapetit seinille

Elin. Kaupassa

Lamputettuna munuaisten viipyilevä valo



(Runotorstain aiheena rumuus.)

Huuto

Lapsi kirkuu korvan halki juuren. Pyöritän sanaa ja siltaa ja aasia. En ymmärrä häntääkään nyt. Yhtäkään. En päätä. Lantion luiden välille viritetyn nahkan syke on rummun. Raivo syö pään ja aiheuttaa syöpää. Kuulun riskiryhmään. En ymmärrä sanaa. Se mitään, sano. Sana? Huutaa vain kuin lapsi, että on niin pieni. Ja tahtoinen. Sinä minut teit, hän itkee syyttävästi. Lapsi äidille, äiti lapselle, sana sanojalle. Kuin hirviö kasvatit hirviön kuin taulun. Vääntynyt naama, tärisevät kehykset, joista hän astuu esiin kuin suu. Poskille kipuavat sormet tai sanat tai varpaat, tai punaiset, jäätynellä liekillä palaavat. Tausta aaltoilee äänenä. Hiljaisuudessa kaikki. Haudattuna. Huutoon. Siltaan. Rumpuun. Lapselta lapselle, äidille äidiltä. Minulla on sanottavaa. Minulla on rytmi ja nahka, kangas. Juurilleni sananen kasvulle. Päivän. Sana lapselle. Se on huuto. Yritän pitää sen sisälläni kuin lapsen. Kummassakaan en onnistu. Pesen suun, saippualla kankaan. Nostan, lasken, nousun, laskun. Pingotan ja viritän. Päivä päivästä, kuva kuvasta. Huuto huudosta, se siitä. Kohta hän tapaa jonkun, ja lisää yhden kirjaimen, sen, pituinen, se.

Jokin huutaa korvan

juuressa lämpiää multa, veri

sikiää kivun astua kalvojen läpi ruukun

Sirpaleiden siinnyt sininen lapsi

Kasvanut korvassa kuin sienessä

Ääni, kaiku, kippura

Pienet kiljuvat sormet

vetävät verta perässään

Virtaa minusta, vastaus

on kuukautisside lapsen kyynärpäässä

Äiti, nyt ei enää satu

iho on ilo ja puut ja heinät

nautinto nuolla verille kynnet

sielusta elämä ja aurinko

raapia kutina, kylmän

on kaipuu