Kun ihmiskunta palaa linnuksi,
palatakseen leikkimään,
hän riisuu punahehkuisen hiilihilkan ohimoiltaan,
lakkaa menemästä Hukkaan.

Missä sinä olet

Kulissit on rakennettu kaatuviksi,
maatuviksi aivot.
Mahtailevat seinät ja sermit,
kallojen luut. Raps.

Avaruuden horinsontin takana on toinen.
Niin kuin merikin pakenee,
ei katsetta voi loputtomaan seurata.
Jossain on ymmärrykselle este,

sitä meri hioo.
Se on sermi joka ei murra aaltoa, ei ajatusta,
vain silmää. Tekevää. Hämäystä.

On viiva joka on aina
silmänkorkeudella.
Missä sinä olet?

Avaruuden meri jatkuu, vaikka ihminen ei
kristallikupuun asti Baabeliaan rakentaisi,
polttaisi kaikkea savea tiileksi.
Missä sinä olet missä horisontti hioutuu sileäksi,

sen äärellä minä nojaan kaatuvaan.
Torni on kulissi siellä meitä on liian monta.
Tuhannet otsat hyväilevät ohimoita,
kallojen aallot, niin kovaksi pehmenneet.

Hylättyjä lauseita

Olen siivonnut eli kirjoittanut. Puhtaaksi, paljaaksi ja temaattisesti yhtenäiseksi. Sydän pakahtuen, niinkuin omista lapsistani luopuen, olen heittänyt lauseita "banaanilaatikkoon". Mitä olen saanut sillä aikaiseksi. Monotonisuutta ja kummallisen köntin hellanääreen keskittyvä minäminä- runoelmaa, joka kaipaa terästystä. Hajonta ja leviäminen on hurjaa ja kuitenkin seuraavaksi olisi ryhdyttävä etsimään moniäänisyyttä, annettava tilaa hengittää, tilaa näkökulmille. Kova päänsisäinen dialogi menossa myös kysymyksestä, kumpi on tärkeämpää, nyt, opiskella sitä teoriassa vai tehdä sitä käytännössä. Tukisivat toisiansa, mutta ajasta ja selästä on pulaa.

Lähtemättä vallitus- linjalle sylkäisen yhden kivun ulos. On lauseita, jotka ovat väärässä. Paikassa. Hylättyjä lauseita, jotka eivät anna rauhaa:

Kastanjettini nalkuttavat, sinä väität, mutta sormeni eivät tanssi sinulle.

Mekko marisee toogana, varpaat varisevat lattiolle.

Nälkäsi ei ole noussut merestä, kuten hän, jota tulit vatsaanottamaan.

Odottaessa isä muovailee alastonpatsaita ja muodonmuutos kasvaa vaha-animaatioksi.

Jos minä suutun sinä toistat, kaiut sanoja, tanssin askeleita.

Verhoista solmitulla köydellä marginaaliin.

Mitä painan kädelläsi nyt, fyysistä vai merkitsevää.

Kalaparvet kuin neulaparvet, nuolevat jalkoihin kysymyksen.

Painakaa siitä villaisella teesi naulattavaksi naisväenopiston oveen.

(Noin. Nyt lauseet on päästetty vapaaksi. Nyt olen saava rauhan ja voin jatkaa.)

Hiekkalaatikon reunalla muisto palaa
vihan yli kuin pihan, tajunnan
virtaavat askeleet.

Takapihalla keinut heiluvat tyhjää
ajatukset kasvavat, juuri-
mukulat. Maasta palanneet.

Lapsuus on se minkä edestään löytää
ja sora harteilla näkymättömyysviitta.
Meitä on monta hiljaista, hiekkaisen

linnan rakentajaa. Pahoista ja hyvistä
kakuista. Ja hiuksista
punon köyttä kuin jo olisin. Maan alla.



(toistava versio, lämmitetty ajatusjatko)

Muuttokuorma

Jakauduin ja pakkasin kynän, ilman kumia, aineettomaan matkalaukkuun. Sivupersoonani lähti ja pääpersoonani jäi (tai toisinpäin) taittamaan matkaansa tällä nuoralla. Näpertämään sanoilla tässä pajassa. Asuttamaan tätä nurkkaa Blogistaniassa. Etsivä löytää sen toisen, koska toiseus on vahva. Vahvempi kuin sormi ja ovelampi kuin koukku. Toinen ahdistui tänne jäävästä kumittajasta, uudella nuorallaan, uudessa nurkassaan, hän on verevämpi, luulen. Tämä äänteillä nikkaroiva puutyöpaja on minulle paras. Hän tarvitsee tulista sulatusuunia ja lasin puhalluspajaa.

Kaikki pallot ovat ilmaa täynnä,
lapsi kuvittelee kovaan ääneen
kunnes maha potkaisee sitä.
Pettymys, mikä maali.
Jalka jäytää pöytää
käytä käytävää
vaikka oletkin
runolilja,
lapsi ja runoilija.
Nokkamukin motkotus on äidin
lentävä lause
ikkunasta ilman kkarella hangen alle
napaan sormi nenässä lämmitetty
siemeniin asti. Nurmen nauru
siitä tulee,
sulle molariksi, varamieheksi,
vanavedeksi kaveri,
mahan päälle majan rakentaja.
Doppleri rummuttaa sydämen rytmiä
lapsen tanssijalat tapailevat,
toinen potkii toistaan.
Nahkakuula heltyy venttiili venyy,
nenä melkein maaliin ja äiti
pompoteltu solmupallo
naurahtaa sanansa auki.

Kirjasto upposi, vei laivan mukanaan.
Säilykepurkit levisivät. Aakkoset
hedelmöittivät lopulta levää.
Kirjat sulivat syliin kuin neito.

Annetaan veden purra pehmeäksi sitten ongitaan
kirjalla koko satu, martinilla marinoitu
merenneito. Taputellaan raameihin,
kuivataan kuin paperi
massasta, valitaan painavin

kirja sanaksi, sana kutsuksi, kutsu lauseeksi laske
kirjastosi vesille. Jos mielit saada saalista,
sijoita senttisi kalamatoihin. Säilö
kivesi sisälle sydän. Syötiksi
neitsytöljy ja kielelle kallein oliivi.
Meren pohjassa muistat,
maistut mahdolliseksi.

Kirjaston katosta roikkuu maalattuja kankaita,
turkoosia, vihreää, meren vihaista sinistä, lempeää.
Tykytän syvää
hyvää. Tekevää sanaa.
Hyväksi kietovaa kotiloitumaa.

Tämän jälkeen palaan simpukan sisäksi. Kotiin.
Tämän jälkeen sana ei palaa menneestä vaan tulevasta.

Kankaat versovat ylemmäs. Merta,
verta, kohiseva kasvutarina.
Hyllymetreittäin kahlattavia kaisloja, levää kuin rakkoja
kantapäissä, meriheinää
märehdittäväksi puoli valtakuntaa.

Sanat helmiäistä. Joku sanojen takana on
se kissakala, joka kehrää
sirpaleesta ehjää. Helmeä.

Kapiot

Aamulla ripustan verisen lakanan parvekkeelle,
katsokaa. Päivällä ompelen uuden.
Veri sisällä tahtoo

sormia, saumoja, sormustimia
ja sen jätän nähtäväksi kuin neulatyynyn suoran niskan
villat. Karstatuista häpykarvoista

sulhaselle huopahattu.
Värttinän piston pituinen päiväuni.
Illalla olen taas neitsyt.

Hiukset tuoksuvat tervalle,
lantio laulaa kuin hyttysille.
Kisällittäret kaikuvat eetterissä, haistan
mitä levy soittaa seuraavaksi. Muistoja,

miten aamu saapui kysymyksen arkana.
Sanat seurasivat tulevaa.
Kahden tyydyttyneen hiilen välissä happisilta,
nuotiossa atomistin mentävä käsi

ja kirjoitus.
Nuku nuku nurmiristi,
tanssin tuoksusi kauaksi kunnes kolahtaa.
Laulava sanomalehti.

Miniatyyriminä istuu kämmenelläsi.
Etkö säilöisi lasipurkkiin etikalla, porkkanan lorauksella
hunajaa, se on minuus,

joka tahtoo tulla katseltavaksi,
tahtoo tulla maisteltavaksi.
Matkalla marinoitavaksi.

Tunnen laukkuhyllyn kuin näköalan
suoraan lasin läpi lasin.
Linja-auto jää katsomaan perääsi kuin sinä

olisit se, joka vaihtaa maisemaa.
Kaikki vilkuttavat eikä kukaan
nosta kättä. Sanoja kaasupolkimelta.

Mitä painan kädelläsi nyt,
fyysistä vai merkitsevää.
Jarruvalo iskee silmää.

Liimasta

Veli Huilu keksi liiman. Ikkunaa nuolemalla saa legopalikat jäämään kiinni lasin pintaan. Ikiaikainen tapa, jolla suuret keksinnöt ovat syntyneet, vahingossa. Huushollimme ikkunat nousevat kattoa kohti suhteellisen läheltä lattian rajaa. Nuolemispinta-alaa on siis paljon. Ja paljon pestävää. Kuolan lisäksi ikkunoitamme kaunistaa ajoittain n. metrin korkeudelle ulottuva rasva-kerros. En tiedä onko ikkunan rasvauksessa kyse kehittyvästä itseilmauksesa, tulevan taidemaalarin ensimmäisistä tilataideteoksista, vai hyväntahtoisuudesta helpottaa ikkunalasin kuivaa olotilaa (atooppinen perhe kun ollaan). Kaikkea pitää kokeilla- ajatus osunee lähimmäksi todellista. Mistä sen tietää, miten äiti reagoi, tai ikkuna, tai ihovoide, ellei kokeile.

Pikkulapsiaika on niin täynnä erivärisiä, -hajuisia, -makuisia ja -koosteisia liimoja, tahmoja, mössöjä, muusseja, soseita ja töhkiä, että huomaan tiettyjen sovinnaisuussääntöjen kirjoittaessani unohtuvan. Sääntöjen katoamista edesauttaa pottailun opetteluun liittyvä "hyvä pisu - ai kun hieno kakka!"- kiittely. Kuitenkaan esimerkiksi juuri tuota sanaa "kakka" ei sopisi viljellä liiaksi. Lukija vaivaantuu, jos eritteet tulevat liian lähelle hänen suutaan. Lukuelämys tapahtuu siis jossain määrin suussa, jos ei muuten niin kuolaantuvan kielen kautta, niin hyvässä maussa kuin pahemmassakin. Suljettujen huulien takana kieli tapailee sanoja kilvan ajatusten karkuun hapuilun kanssa.

Yleensä alta kahdeksankymmensenttinen ihmislapsi pistää kaiken suuhunsa. Meidän alta metrin mittainen isoveli Huilumme tutkii vieläkin maailmaa suullaan. On kuulemma yhteydessä puheen kehitykseen, tämä oraalinen vaihe, sain kuulla kun ilmaisin terveystarkastuksessa huoleni pojan yksisanaisesta itseilmaisusta. Nyttemmin maistelu- vaihe on aikaihmisen näkökulmastani helpottanut ja Veli Huilu on kaksi-kolmi-sanaisilla kielikukkasilla kirvoittanut minulta monet hersyvät naurut. Lapsi on runoilija!

Mitä pojan suuhun on sitten eksynyt. Kaikki mahdollinen kivistä ja kukkasista koirankakkaan. Terve lapsi nuolee kengänpohjat kerran päivässä, kirjoitti A-L Härkönen kolumnissaan jo vuosia takaperin. Mutta silti ja sitä kautta... ymmärrän miten (alapää)eritteiden jatkuva viljely tekstissä ahdistaa lukijaa huussin pimittävimpään nurkkaan. Onneksi en ole "kielimieheni" kanssa yksin. Pojan tarhakaveri nuoli muutaman päivän sisään itsensä kahteen otteeseen kiinni pakkaskylmään rautaan.

Sanaa paska saa käyttää, kakkaa ei. Paska antaa pontta, kakki syö sen pois. Spermakin sopii, mutta on sillä rajalla. Ainakaan sen liima-ominaisuuksista ei sovi kirjoittaa. Ainakaan tähän interiööriin sperma-aiheisto ei maistu istuvan. Siitä huolimatta, että liima on pistänyt sanani vuotamaan.

Ketä tässä kustaan silmään? Onko ihminen piilopissijä vai ei? Tässä yhteydessä olisi luontevaa muistuttaa naisihmisten kateudesta pystypissijöitä kohtaan. En jaksaisi ja kuitenkin. Isojen miesten eritteet ovat kirjoittamiskelpoisia, naisten tai lasten ei. Rokatessa, rapatessa ja sänkymambossa roiskuu, mutta esim. kestovaippailu-tarinointi pistää suussa maistumaan ilkeälle. En minäkään toisten perheiden kakkajutuista ja masun toiminnoista jaksa loputtomaksi kiinnostua. Omien lasten kanssa minulla sen sijaan on ikään kuin yhteinen suolisto. Lapsen vetinen ripuli pistää omankin masun rylläämään, jo sitäkin kautta että meillä on yhteiset sormet, poikien sormet minun suussani ja toisinpäin. Omien lasten masut ovat kuin ovatkin minun!

Lapsuusajoilta minulle on jäänyt kauhu pikaliimoja kohtaan. Mitä nopeampaa yhteenliitosta tuubi lupaa sitä tuskempi hiki otsalleni nousee. Muistaako kukaan muu (kaupunki)legendaa liimalla itsemurhaa yrittäneistä? ts. hengitystiet ja kurkku pikaliimaa täyteen ja ainoa mahdollisuus selviytyä on viiltä poski auki ja ryystää ilmaa sitä kautta. Yritän muistaa, että ei liima kurkkuuni joudu, ellen sitä itse sinne ruuttaa. Entä sitten perunaliima. Toimiiko se oikeasti, vai kuuluuko se kategiriaan muutaman minuutin liima. Minä luotan erikeepperiin, samalla vimmalla kuin mustikkaan ja maitohappobakteereihin kakan koostumuksen säätelijänä.

Hennonko siis hajottaa legojen ja kuolan liiton, tuon taideteoksen lastenhuoneen ikkunassa. Kuolaliima kiteyttää sen mitä olin aikeissa sanoa eli liimasi tämän kirjoituksen sanat yhteen. Millaisiin konteksteihin olen mahtanut itseni liimata? Ainakin freudilaiseen oraalisuus, analisuus jne.- vaiheiluun olen saattanut liimapuikkoni sohaista. Tästä lähtien en kirjoita kakka, kirjoitan liima.

Askelten kaaos kantaa minut vaivatta
vihan yli kuin pihan, tajunnan
virtaavat askeleet.

Joukkoilevan osaston pamppujen pomppu-
linnassa kaaos, askeleet kasvavat väliä.
Punon hiuksista köyttä kuin olisin maan alla.

Takapihalla keinut heiluvat tyhjää
ajatukset kasvavat, juuri-
mukulat. Maasta palanneet.

Lapsuus on se minkä edestään löytää
ja multa harteilla, näkymättömyysviitta
kasvaa harmaata. Heinää.

Löydöksiä

Antoisa uni, koska muistin sen herättyäni. Tunnelma kirjoittautui selkäytimeen odottamaan iltaa.

Kanssaopiskelevat humanistit kirjoittivat hehkuvaa ja herkullista insinööriproosaa. Nauroin kyyneleet silmiin.

Mitä yhteistä on eeppisellä kriisillä ja epikriisillä? Annan itselleni tehtävän kirjoittaa sen auki. Häiriöstä ja tilasta on hyvä aloittaa, tai lopettaa.

Proosaruno on ikkuna, eikä se tarkoita vain reunojen tasausta. Runoilija puhuu tietyn maiseman.

Edellistä merkillistävä ja esimerkillistävä: (runoilija) Kristiina Lähde on todellinen lähde.

Ekfrasis. Verbaalinen esitys visuaalisesta esityksestä. Tahdon kirjoittaa runon "kädestä", ennen kuin "käsi" sulautuu rullallaan vaatehuoneen lattiaan.

Löydetty myös homonyymi: romuttunut. Mennä romuksi vai kasvaa romua. Ajatuslennot romuttuneesta kulttuurimaisemasta unelman kautta kaupunkikuvan taakse romukaupan pihapiiriin. Hyödynnän kunhan ehdin.

Loppupäivän voin kulkea sivuilla ja niiden sivulla etsimättä, jos vain osaisin.

Palapelin muodostusta

Ensimmäinen särö

Tieto rakentuu sirpaleista.

Toinen särö

Tieto synnyttää sirpaleita.

Kolmas särö

Ihminen ei ole saviruukku.

Ja edelleen kunnes

Sirpale on ehjän idea.
Itsessään kokonainen ja särkyvä.

Hidastus.

Ajatus juoksee kuvan edellä mieletönnä.

Sukkapuikot vai rannerenkaat

Kilinä kutittaa korvantaustaa.
Lännen nopein neuloja laskee silmukoita,
vaiko kynäkädessä kikattavat renkaat.
Tekonäppärä teko kuulostaa hapanimelältä, leukaperillä
sivelty sitruuna synnyttää syliluonnolliset rutistusreaktiot.
Paperi punoutuu naruksi,
selkäpiitä hiipivät ninjataidot,
ajatus kääriytyy kiusasta rusetille,
kaunokirjoitus sallii kaaret.
Poistuminen ei olisi yhtä linjakasta
kuin lassoaminen takaperin.
Kirjoitan pötköä kuin neuloisin äänelle suojapussia.
Sanojen välillä kaari ei ole silta vaan tunneli.

Treenikämppä

Annan seinien syödä minut
Postmoderni sanamagia heijastaa kuun seinälle
Noita lentää kuuta päin
Luudasta puuttuvat airbagit
Kuparipannu helähtää kumahduksen ohi
Kongi resonoi pöydälle katettuja luita
Osteopatia paljastaa katkeavan taikasauvan
Kapelimestari pelästyy värttinäluuksi muuttunutta tahtipuikkoa
Oskesteri veistää viulun kaulasta proteeseja
Kissat ovat vain kissoja paitsi luurankaiset
Vuoratut seinät eivät toista sanaakaan
Sävel ja kuuvalon virittämä jousisto
Huuto sylkäisee sanan ulos
Annan seinien syödä teorian

Tämä kirja kuuluisi joka kodin lääkekaappiin.
Testamentin ja tuntemattoman välissä
on kannettavalle tila.

Pojasta parsa polveutuu.

Poika naputtaa töppöstä mattoon,
minkä koskettimet kerkiävät ei poika ohita.
Tule katsomaan. Noin
pienenä. Tahdin ensimmäisellä. Katso.
Kuuntele. Kuvittele. Selvästi taipumusta.
Peritty veri soittaa suonia.
Ilmoitettava vauvamuskariin. Viulutunnille heti,
kunhan oppii istumaan. Tai viedään
Fazerille, antaa pojan itse valita, jos tykkää
enemmän sellosta. Vaikka näkeehän tuon
että tuleva saksofonisti siinä jammailee.
Pianokin on perus,
hyvä. Yleissivistystä. Ja Sibelius-
lukioon, akatemiaan, kilpailuihin. Kapelimestariksi.
Ja vaimo. Samanhenkinen tai mediapersoona
ja ympäristöinsinööri. Ja lapset
soittaisivat kuusen latvassa hauenleukaluista kannelta.
Itse oltaisiin vielä nuoria. Tehtäisiin iltatähti
ja otettaisiin lapsen lapset mukaan. Mahtuuhan niitä aurinkoon
tenava-kerhoja. Hyvä nähdä maailmaa heti pienestä.
Ajattele. Elämässä ehtii vaikka mitä.
Hyödylliset harrastukset ovat ihan vanhemmista kiinni.
Ja läksyjen teko.
Pitää olla kiinnostunut. Niin
pysyy poissa kadulta. Kesällä sitten jalkapalloa,
perhekaratea, lapsijoogaa.
Sirkuskouluun pääsee vasta kolmivuotiaana.
Ennenkaikkea perheen yhteiset harrastukset.
Voitaisiin mennä pojan kanssa huomenna käymään yliopistolla,
että pääsee pienestä pitäen kiinni akateemiseen ilmapiiriin,
ei tule sitten yllätyksenä, se vapaus, jos ei
maailmanmuusikon ura aukeakaan. Eihän sitä tiedä,
jos onkin kirurgiainesta tai professori-tyyppiä,
näkeehän sen katseesta, ettei sitä tarvitse lukemaan käskeä.
Kunhan ei nyt humanistiksi ala.
Sellaisilla aloilla ei ole tulevaisuutta.
On se hyvä tehdä lapset nuorina. Jaksaa olla innostunut.
Tehdäänkin heti kolme putkeen. Tai neljä,
onhan niitä tila-autoja,
vaikka ei autoholisteja oltaisikaan. Pojasta tulee
formulakuski. Katso. Kuuntele.
Kuvittele. Huulet pärisevät. Unissaankin ajaa
ja muistaa meitä keskustakolmiolla. Ovat sitten hybridejä
kaikki autot, kattohuoneisto tietysti, ei tarvitse puolustella kellekään
siitä moraalista. Pitäähän lapsiin investoida. Mikrot ja autot.
Kyselen huomenna hintoja carting-radalta.
Sellainen oikea isä-poika- harrastus.
Minä saisin sillä aikaa rauhassa siivota. Se on hyvä
pienestä pitäen opetella pitämään moppia kädessä,
on luontevaa isompanakin eikä pääse miniäkään motkottamaan,
ettei ole opetettu sisäsiistiksi. Vaikka onhan niillä varaa
omaan siivojaan siellä Monacossa, Malmöössä ja Manchesterissa.
Hyväkin olla vähän kauempana, etteivät ole
joka ilta ovella pyytämässä lapsenhoitoapua.
Vuorollaan väsytään, se nyt kuuluu tähän pikkulapsiaikaan,
ja onhan niillä niin kiltit lapsetkin, että
ei mitään valittamista. Kantele, kansantanssi ja kalastus, niin
luonnonläheiset harrastukset. Hyvä tyttö se on äitinsä,
tuntee kaikki kukkivat kaalit ja osaa
keittää parsan piirakaksi ja toisen paiksi.
Pitäisi täyttää se oma kirjoittajakouluhakemus,
ettei pelkästään lapset
nappuloina tätä elämää pelaa.
Uhka ja rohkeus. Ura ja äitiys. Työ ja harrastus
ne yhteen soppii, vai mitä, että
meidän perheen tarinassa yhdeksi bestselleriksi aihetta.
Eikös tästä lapsesta ole jo puhuttu. Että nyt eikä koskaan.
Otetaan vaikka harjoituskappaleen kannalta.
Niinkuin nyt tämä Sibeliuksen kuusi,
tahtoisin esikoiselle näyttää, että kyllä äiti osaa,
ehtivät sormitukset unohtua, poika ei unohtaisi
sitä muistoa, kun äiti kohtuun soitti.
Sellainen soljuva elämänrytmi
tästä sille siirtyisi. Sitä se töppösen naputus kertoo.

Magnetismista

Sain lahjaksi jääkaappirunoutta. En tiedä kumman vetovoima on suurempi, magneetin vai sanan. Kumpikaan ei jää ilman seuraa. Napa napaa vasten ja pumpum... rakkausrunosanasto näyttäisi esileikintää silmälläpitäen kootulta. Seuraavassa olen karsinut imelimmät "suklaaromeot" ja "sokerisonnit", eli esimakupaloja jääkaappituotannostani.

pyhä liima kaipaa kemiaa

mykkä kumikylpy on aarre

luolapuutarha kuin tatuoitu luonto

jumala on tyttö

hopeamauste herättää mehun kaivossa

Tuntui menevän hyvin

Tuntui menevän hyvin,
gallupissa kallistuin oikeaan laitaan.
Kahvilassa tilasin depresson,
tuplana.

Olen kellosokea

Olen kellosokea
aikaihminen. Tuhkassa
kypsennetty taskunauris.

Suomi, Suomeni, Maahan

Pullottakaa tämä kansa ja humaloikaa se
Siivilöikää pettuleivän rippeet tervapastilleihin
Polttakaa kesäkuminne reikäisiksi ja siunaantukaa
Verissä päin viiniksi tai vuosien renkaaksi
Onko sillä väriä
Suolaista tai makeaa, kunhan siinä on promilleja
Nälkäisiä heitellään perunoilla, antaa keittää kiljua
Ihmettelisivät kuinka koivuille kannetaan juomavettä
Lähde kylvettää pullottajansa, kestääkö harju ihmisen painon
Montako kiloa elintasoa kysyy aivastus
Puiden sukusolut pyrkivät nenään
Siittävää pölyä kapseloidaan avuksi vaihtuviin vuosiin
Laadukas suomalainen sperma ansaitsee joutsen-merkin
Lämpötila kohoaa kertakäyttövaipoissa liian korkeaksi
Pullovedellä etsitään katetta kulkusille
Jätevuori lastataan täyteen laivoja
Maisemoidaan harjuja ettei kosketus jätä näkyviä jälkiä
Vesimaksu sisältyy vuokranantajaan ei se tule minusta pois
Lähiruoka ei ole trendikästä, löytyykö hernekeittoa retrompaa
Hormoneille ja poikalapsille tarjottava luomurintaa
Suomalainen sisu ei itke vaikka kallio poraisi uraania
Miltä kuulostaa hiljainen kevät ydintalven jälkeen,
huutakaa tänään

Error error

Eroosio- viirus iskee koneisiin

Palatkaa kohtuihinne naiset. Kantakaa miehissä keskusyksiköt

roviolle. Lapset Kiinan

muuria rakentamaan. Legolinnat sortuvat kuin kodit

sukupuutteessa. Yhtykää toisianne kädestä

Fahrenheiteissa sulaisitte jo sivusta. Öljytystä

lähteestä palaa uusi uljas sienipilvi

Kuvanmuodostuksesta

Yritän vääristää kuvanmuodostusta mahdollisimman oikein sanoin ja hiljaisuuksin. Äsken oli hiljaista, sammutin poikaset yhtäaikaa, pienemmän virtanappi olisi puhdistamisen tarpeessa. Saatuani aikaa ajattelin kirjoittaa, jotakin, puhtaaksi ja menin suihkuun. Olen oppinut priorisoimaan.

Kuvan takana on hyvä olla lähtökuopassa. Eteinen on raja-aluetta. Olen imuroinut eteisen tänään kaksi kertaa. Toisina päivinä määrä lähestyy kolmatta potenssia. Lattia alkaa kulua kuopalle. Yksi tuo jaloissaan puoli laatikollista hiekkaa ja toinen jatkaa huushollin hiekoitusta mahan ja lattian välillään kuolaten hampaattomuutaan ja nuolee lopulta koko sopan. Lattia on niin puhdas että itsekin syön siltä toisinaan, jos lautaset ovat yhtä aikaa liimaamossa. Kengänpohjat nuolemme yhdessä joka aamu palaksi. Maitohappobakteerien nimeen vannon ihan oikeasti.

Imuroimani kuva kommunikoi virtanappien kanssa. Puhtaaksi kirjoitetut sanat miltään maistuisikaan ja isompi vaatii kuitenkin ketsuppia.