keskiviikkona, kesäkuuta 17, 2009

Marja ja kuu


Marjalla on pitkä matka kuuhun.
Marja ei tahdo saada unta.
Unipuussa kumisee patarumpu,
kapulat se laittaa suuhun.
Padam padam latvassa
lintu sieman vatsassaan ja
marjalla on pari senttiä kuuhun.

Kohtaaminen


Tunnustelee kartoittaa
kiemurtavat kertovat soljuvat
huilivat soittavat kuulevat
Tahtooko lävistääkö
kuuletko
koskettaa
Löysi öljysi silittää
olet värisevät hedelmöivät päättymättömät
Olet kahlaat palelet
siirrät piirrät pysähdyt
tuntee on ottavat haluavat
kiipeävät laskeutuvat laulavat
Olet näkevät liikkuu katketa
kuulevat on tahtoa palella
Määrätäänkö tunkeilla kysyvät
Ei satu
kostuvat leikkaavat

maanantaina, kesäkuuta 15, 2009

Marinoitu merenneito


Se joka syntyi eilen on tänään kuusivuotias.
Kaupunkiin on muuttanut sanahirviö kuin rakkaus.

Olenko jo kertonut näyttelevistä ikkunoista?
Miten savu seuraa viisaita.
Miten hiekkalaatikolla palavat muistot.
Miten me eksyisimme ilman nukkeja, ilman muovia,
kuuta, ämpäriä, kukkapenkkiä, seinää
kapuavaa villiviiniä.

Tämä on unta kuin leipää, ei sillä voi tyydyttää janoaan.

Miksi naapurin lapset kasvavat niin nopeasti.
Miten maa uskoo rakkaimpansa minun käsiini.
Milloin nämä sanat nousevat viikolle neljäkymmentäkaksi.

Maitokuume syöpyy muistiin kuin rikos.

Tämä kirja kuuluisi joka kodin lääkekaappiin,
testamentin ja tuntemattoman välissä on epiduraalineulalle tila.

On synnyttävä uudelleen joka aamu,
että muistaisin, miten luolapuutarha valuu rinnoille.
Miten kirjasto uppoaa ja vie laivan mukanaan,
säilykepurkit leviävät kuin aakkoset.

Miten meri kysyy minut kylläiseksi ja neito maistuu mahdolliseksi.
Lukemattomat ovat meren kohtua kysyvät puremat.

Siinä lelukaupassa ei ollut lainkaan lapsia.

Illalla esitän verhoa
avattavaksi, että näkyisin,
miten poppelit tuulessa, uudessa, uudelleen.
Miten aamu saapui kysymyksenarkana.
Se joka syntyi eilen on tänään kolmekymmentäyksivuotias.

. . .

v. 2005/2006, h?

tiistaina, kesäkuuta 09, 2009

Puhallus vesilasiin upotettuun nokkahuiluun


Mutta jokaista joka sinua yksin
kylmää, kätesi kuin kohtauksen edellä, tukahdutettuna.
Jokaista, joka olisi lyönti, mutta ei ihan kohdallaan,
ja nyt puhutaan vain sydämestä,
Vain jokaista, joka sinuun rakentaa vuoteensa, puhaltaa pipiin,
nostaa merta vuotavan astian huulilleen.
Ja jokaista, joka lukee kesken jäänyttä kirjaasi.

perjantaina, toukokuuta 29, 2009

Että hän muistaisi saman ja voittaisi joka toinen kerta


Osaat leikkiä, pariutua ja viikata lakanoita,
lauantaina paistat pannukakun, kuten äitisi sinulle opetti, ja punastut
liikennevaloissa, pilkot sipulin niin pieneksi ettei sitä huomaa.
Osaat ruutuhyppelyn ja upotetut laivat ja saariston.
Mutta osaatko ahaa!, muistipelissä unohtaa mitä muistat.

tiistaina, toukokuuta 26, 2009

Paridae III


kultaitainen titilyyli
kultaitaimen tjyy

kultainainen tsäälitys
kulmaimainen tsiih

Paridae II


tsiitsii
tilililili

Sillä on katsottuna pieni pönttö tai puunkolo.
Sillä on katsottuna pieni mökki tai kaksilo.
Sillä on katsottuna kolmehuonetta autopaikalla.
Sillä on katsottuna kulmatornikamariomakotiparitalo.
Kultaiset kutsuvihellykset tsiitjyy paljastavat heidät kuusenlatvoista.
Tsiitjyy laulaako hauki tai taimen,
tsää tsää, ne hermostuksissaan
puhkeavat inttävään varoitukseen välttääkseen kynsiä.

titityyris
titityyli

Meluisassa kaupunkiympäristössä helkytys on lyhentynyt tehokkaammin
kantavaksi kaksitavuiseksi säkeeksi:

tityy
tyyti

Paridae I


kultaitainen
kultaitaimen
kultainainen
kulmaimainen

tiistaina, toukokuuta 19, 2009

kirjaSin


Tuli&Savu 1/09 on ilmestynyt.

Tutustu sisällysluetteloon ja lue Mikaelin pääkirjoitus.

maanantaina, toukokuuta 11, 2009

Jyrkäänne


sisäänhengityskallio
hengityksen pidättäminen rannalla katettu pöytävuori
laulaa ilmaa pidätellen synnytystuskissa kevät

runsas ilman vuotaminen äännön aikana on kolmisäikeinen lämmin lanka

uloshengityslintu
sisäänhengityskallio

äänihuulten poksahtaminen auki kalvojen läpi ruukun

laulaminen ilmaa pidätellen olet myös viimeinen

uloshengityslintu
sisäänhengityskallio

rento vibratopurkaus jäätikön alla

torstaina, toukokuuta 07, 2009

Kaksoisolento


Olet kaukana kotoa, kehit yhä kauempana kunnes kimallat ilmaa,
ääriviivasi kultaa hiuksissa permanentti-
tussilla rajatut silmät, joita tunnustat.
Ja lapsesi pukeutuvat ilmapalloon.
Ja lapsesi pukeutuvat huuliin.
Lapsesi pukeutuvat perintötekijöihin
ja lapsesi pukeutuvat vain siihen mihin muutkin pukeutuvat.
Ja syövät vain marsipaania.
Ne syövät sinut.
Ja sinun lapsesi ovat räjähdys,
mantelishokkireaktori.
Ja kehit yhä kauempana, muuttamatta, muuttumatta. Ja sinua haukkoo henki,
kun valvot yötä joka sinua valvoo. Voit kertoa sen minulle,
sinulla on siihen monivuotiset syyt,
äitienpäiväkakku, ruumis, juuret,
ostoskassi ja kieli,
joka menee rullalle, vaikka omasi ei.

lauantaina, huhtikuuta 25, 2009

Runoyhdistys Nihil Interitin vuosikokousterveiset.

perjantaina, huhtikuuta 10, 2009


Kangas pistelee iholla, nyt heti on väliverho.
Odotus painaa sinermän ihoon ja tulppaanit sementtiin.
Pesimisaikaan lasten täytyy varoa vihaisia lintuja.
Kaksitoista lasta aterioivat yläkerrassa,
kiltit saavat jälkiruoaksi suklaamunan,
mutta odotus ei päättynyt koskaan.
Katumus ei päättynyt eikä parannus puhdistanut.
Kun minä olin pieni kiiraa ajettiin hyppimällä polvisukissa narua.
Myöhemmin Maria kertoo vaarien taivaasta ja munivista kukoista,
mutta odotus ei päättynyt koskaan,
eikä pitkänä perjantaina saanut kutsua kavereita kylään.
Kangas pistelee iholla kuin ennen vanhaan.
Linnut ovat ilotulitus rautatieaseman takana.

tiistaina, huhtikuuta 07, 2009

Rakenne


Asetus (toive: hehkukoon)
Puhuttelu (näky: kun nukut ja poskesi)
Ylevä puhuttelu (toivenäky: oi, vielä kerran)
Kipu (huominen: muuttoauto)
Sopimus (kuoro: muuttolintu)
Kysymys (muisto: kevätjää)
Laskeutuminen (2 näky: mahavaivoista johtuva hymy)
Vastaus (3 näky: laituri)
Lopetus (kuoro: musta lepattava lintu)
Yllättävä kysymys (2 muisto: esikko)

keskiviikkona, huhtikuuta 01, 2009

Poikki


eli poikkitaiteellinen kirjallisuustapahtuma ensi lauantaina 4.4. Korjaamolla.

Ohjelmatiedot.

perjantaina, maaliskuuta 27, 2009

Kukkiva maa II


Auringonlasku. Huhtikuu. Ilta. Viimeinen. Ranta.
Oranssi. Kivi. Pystykuva. Vesi.

Viritän riippumaton veturin kaulaan ja antaudun rantakaunottaren povelle.

Katso meren vaahtoa niin tiedät mistä olet tullut.

Sulta viedään vapaus ja multa. Hauta. Paikka. Järvi. Harppi.
Kuu. Hukkuu. Insinööri. Nukkuu. Varjot. Vaarat. Vesi.

Kukkiva maa


Huhtikuussa tarjoillaan viimeinen takuulla ainutlaatuinen
mahdollisuus kokea nostalginen ja takuulla unohtumaton ilta.
Aurinko laskee sisään perheenäidin kerrostalokeittiön ikkunasta.
Myrkyllinen jäte valuu maan rinnoista.
Se onnesta välkkyvi vihreenä vielä povella ruskean jyrkänteen.
Laulajat valmistautuvat parhaillaan kukkii koko maa -kiertueeseen.
Huone oli pieni ja lempi kaikui.
Nyt olen kuin kynnetön kissa, nousen ja vaellan koneeni viereen.



(Hakupolut Katri Valan Kaukaisen puutarhan Kukkivasta maasta.)

lauantaina, maaliskuuta 21, 2009

Onnea Kati!


Kati Neuvosen Naku ilmestyy tänään.

torstaina, maaliskuuta 19, 2009


Ei tullut takkia, tuli liivi. Ei tullut liiviä, tuli hansikkaat.
Antaa tuolle ja antaa tuolle ja tuolle antaa oven.

Kun valaistusta on vähän tarvitaan pitkiä suljinaikoja.
Aurora näkee värttinän jo kaukaa, mutta kompastuu revontuliin.

Tornikamari täyttyy vedestä tulee vesitorni sortuu tulee maisema.
Tuli syömishäiriöinen prinsessa.

Tässä vaiheessa ajattelimme kotiutua ja laskea vuoteet.
Kaikki kahdeksantoistavuotiaat saivat koettaa kruunua, lasikenkää, stringejä.

Tuli tyynysota, tuli itku pitkästä ilosta.
Haltijatar antoi prinsessalle lahjaksi suuren loistavan helmen.

Adalmiina näkee lähteen jo kaukaa, tulee onnellinen loppu.
Ei tullut hansikkaita, tuli kukkaro. Ei tullut omenaa, tuli päärynä.

maanantaina, maaliskuuta 16, 2009

Hevostytölle III


Yritän puhua, mutta minulla ei ole mitään yhteistä.
Yritän kuroa umpeen, mutta ne laukkaavat jo kaukana.
Kynsilakalla saa estettyä pahimmat silmäpaot.
Ikinä en ole ratsastanut, mutta unissani ajan moottoripyörää.
Miksi kirjoitan miehestä, vaikka voisin kirjoittaa Bosnian sodasta.
Ikinä en ole ratsastanut, mutta olen muuttunut parempaan suuntaan.
En ollut näkemässä, kun jarrunesteen väri muuttui tummaksi.
En ollut näkemässä, kun en ollut kotona.
Miksi kirjoitan, vaikka voisin olla rento.
Työnnät käden suuhuni, en näe ulos.
Välillä tuntuu hyvältä, kun joku kysyy miten voit.
Välillä kainalo kiristää liikaa venytellessä.
Elimistö kaipaa jotakin ainetta, mutta en tiedä mitä.
Yöksi haluan villasukat ja päiväksi sukkanauhakäärmeet.
Ne viihtyvät kosteikkoalueilla ja kiipeilevät polvia ylös alas.

perjantaina, maaliskuuta 13, 2009

Hevostytölle II, viat/tomuus


Poislähteneen hevosen kuva on kevyt,
en ikinä sukinut sinua,
en ikinä ratsastanut sinua,
mutta lauloin hoi
hummani hei ja laukkaa ratsu reima,
kerran viikossa äiti pyyhki nihkeällä liinalla pölyt
ja hilehuurretun posliinitamman kavioihin puhkesi lähde.
Minulla oli nuha, sinä olit sarvesta säikky,
sinä tahdoit vain siivet,
koirien nimet olivat Usko, Toivo ja Rakkaus,
mutta sinua ne tahtoivat kaikki,
pikkusiskon kastevesi haihtui pullossa vuosien kasvaessa umpeen,
huomenna mentiin korkeasaareen ja kiikaroitiin taivaalta neliö,
kävin istumassa poliisihevosen selässä ja näin kaksi
metriä korkeammalta:
ne pussasivat ja haisivat juhannusvieraalle.
Miksi Medusan hiukset olivat käärmeet olivat palmikot olivat rastat
(luudan ja hevosen tuliharja puhdistaa sen korkeuden),
äidin katse kivetti varmemmin kuin kamera.


. . .

runotoille ja
Juhani ahvenjärvi. Kahvin hyvyydestä. Sanasato 1997.

tiistaina, maaliskuuta 10, 2009

Hevostytölle


Suljen oven järkeesi.
Kun minä synnyin, avasin äitini,
viereisessä talossa avattiin hukkunut nainen,
puoliksi maatuneet kaislat kaulan ympärillä, napanuorat
laukkasivat kirkosta kirkkoon, kahvilasta kahvilaan, järvestä järveen.
Hevosen silmä on sinfonia on ruostumattomasta teräksestä valmistettu.
Katselen pitkään, kun sinut talutetaan riimusta, kädestä pois.
Naapurissa syntyy herttainen hevostyttö täyteläisillä huulilla.
Missä olet nyt, kun turistit ovat lähteneet, kuusokea tytär.

lauantaina, maaliskuuta 07, 2009

Olipa kerran joki


Olipa kerran joki.
Olipa kerran jokisimpukka.
Olipa kerran jokisimpukkahelmi.
Olipa kerran helmi, joka tahtoi nöyrän sydämen.
Olipa kerran tyttö, joka kuin simpukka kasvatti sydäntä.
Olipa kerran kaunis, mutta ahne ja pahansisuinen prinsessa.
Olipa kerran kaunis ylpeä kateellinen prinsessa, joka ihasteli kuvaansa joessa.
Olipa kerran helmi, joka putosi takaisin jokeen.
Olipa kerran huolestuneet vanhemmat.
Pian ilta oli kulunut umpeen, eikä ketään näkynyt tiellä.

Olipa kerran joki, kun sahattiin jäitä, kun kurkotin avantoon, kun kuutioita nostettiin. Maljoja.
Ilta kului, ketään ei näkynyt ja kaikki näkyivät.
Kun keitettiin soppa, kun lapset syntyivät, kun juotiin kaakaota,
kahvia ja konjakkia.
Illalla saapuivat paimentytöt kainaloon eksyi pieni metsä.

Olipa kerran kerjäläistyttö, joka syntyi pakkasessa.
Olipa kerran tyttö, jonka pipossa oli helmelle paikka.

Kun minä väistelin railoja, kun Sigismundin askeleet etsivät,
kun maito loppui kaupoista,
kun Adalmiina oli muotinimi Jasmin Kastehelmi Karoliina,
kun syötiin simpukoita.
Olipa kerran onnellinen perhetapahtuma.

Kun minä synnytin joki jäätyi.
Pian rinta on maidosta täysi, vieläkö horisontti näkyy?

Olipa kerran joki.

keskiviikkona, maaliskuuta 04, 2009


"Rikkominen tarkoittaa myös sitä, että ei saa rumeilla, että ei saa rikkoa sanaa, että ei saa rikkoa puhetta."

Walter 5 v.

keskiviikkona, helmikuuta 18, 2009

sävel Tiitiäisen tuutulaulu


Kotiloinen. Aikamoinen.                    (lue myös Ainokainen)
Na(a)vat. Tappurainen.                     (Nowhat: samanmoinen)
Posket tehty omenoista,
otsa puolikkaista kuista.
Silmät on. Kysyvät. Lähdet.

. . .

sävel selkäytimessä?

. . .

Iltapesupisupusu- ja tuuttuut- laulujen ynnä nytsänkyynsiittä- säkeiden luottavaisesta aktiiviluovinnasta kumpuan omistuksen Natalle ja Anna-Elinalle, joiden muistelen myös maistelleen sitä "lainaa vain" -

sekä Henriikalle ja Mikaelille iltalaulutuokiosta, kiitos.