kahden minuutin muistikuva

joki halkoo minut
joessa mätänevät ruumiit
ruumiilla kauniit kasvot, lapsellisen kauniit
joki halkoo minut elävältä
syö kuin nauttisi eilistä
odotan huomista
virtaavia kuvia
mykkää paljasta silmää, poskea
koskea, virtaavia peilejä
kasvoja hopeaa pintaa
syvää pintaa
joen kasvot elohopeaa

merellinen muisti että
yölaulu täytyy kastella säännöllisesti
vuotaa tai herätä

Huntu

Unohtaneet painaa minulle sanoja,
luukusta leijailee valkoista paperia, pitkää päivää
Anteeksi, emme tiedä kenellä on nälkä, kenellä kuume.
Anteeksi, lapsillanne on punaiset silmät ja valkoinen iho
Kaikki on totta mikä on
Kaikki kirjoitettu lipsahduksia
Annan veren paeta,
puristan nyrkkiä kynnet valkoisina,
seison leikin poikki

tänään vierailulla muisti|kirja II

istuessa tekee pisimmät unet
ruukussa nukkuu tyyni kaunis
vanhassa huoneessa uusia leikkauksia
puun syyt vierivät pinnasta
ulos tuhkasta hiiltyvät sormet
soittakaa, eikä se ole viulun ääni eikä norsunluuta,
eebenpuuta, kultaa, sokeria minun kielelleni
joka on omena sanan sielussa,
sinfonia, saahan sitä sanoa sipuliksi,
jos se kukkii vaikka pitäisi nukkua
korva ei näe eteensä
pää sylissä nukkuva vanhus



(yhteistä luonnosta kuin lunta kera)

tänään vierailulla muisti|kirja I

taittelen paperista hiutaleen

vanhat kulmat kävelevät vastaan

porttikongissa raakkuva varis

lumen varjo varoo näkymästä

harja varttaa kirvestä

mikä on tämä vesi jota juon

luutia pois lumi, jää

kun taivaalta tulee lisää tähtiä

halkoa sakarat, sulattaa

jos olisi pieni vaahtera syksyllä

kurkussa on ihme sylissä jano

paluu veteen kun on metsässä

paluu aikaan, paluu taikaan

aivan varmasti kello taskussa

ollaan vain, hiljaisin henki

eikä ihmeitä pue hiljaisuus



(sanaankaan muuttamatta pilkkuakaan hauskaa oli, kiitos)

Iltalaulu

lapsen sanat soittavat linnun korvaa

äiti peukaloliisaksi pienentynyt kuori

tuulen puhdas vartalo

kuori

pidä hetki sylissäsi läpi kolmen

kuun taivaan varjon tähden tähden

veen kiellon fosforoidun ruispellon

Maalaus

Ennen vanhaan mummot olivat pieniä,
tallukkaat tallukkaita ja essut essuja,
musta mustaa, valkoinen valkoista,
ja kaikki mustavalkoista
Sillon ennen vanhaan, sano,
silmät olleet mustat hämähäkit
Kunnes sävyt väsyivät rajakiistoissa valmiiksi
ja kangas sai tomaattimehua juodakseen
Miltä värinen on maalattu omatunto,
kysyivät valveutuneet ja maksoivat teeveelupansa
Täyttivät vesivärinapit kaikilla mustan sävyillä,

noella, nuoskalla, kadulla, pilvellä

Tuhannen silmän levinnyt laveerattu harmaa

tunne nimeä

kehyksissä puolet miestä

ying ei tunne nimeä

pimeä nostaa hatun yli

aurinko sähköistää kuun

kuun olkapäällä istuu norsu

toinen maailmansota ei ole vielä alkanut

puolikas rotta syö häntäänsä

tuuhea häkki

miehellä huulet

Näkillä juuret

kaivossa oudot kasvot

ying ei tunne nimeä

minulla ei ole



(koskematon. kanssa Valkoinen piste, pilkku)

riviä saa tuntuu

riviä saa tuntuu

lasi soittaa korvessa

hengitän syvällä vedessä

korvat jonossa

Panin huilussa

hengen ruumiin lauseeksi

pahainen peto pyh

hsst. hsst. hapsiainen

oletko tosissasi?

kuolen jos huilu soi

taidatpa olla!



(kanssa. koskematon.)

Sotamaalaus

Olen tuulen muisti, meri ei minusta laske,
vain veri ja se mikä vuotaa kasvoista kasvoihin.

Alla breve

Pukeudun nuotiksi soittaa minut.
Hän osoittaa aksentin paikkaa, lyö avokämmenellä tahtia
pöytään polveen, polveen poskeen.
Norsunluu särähtää, soitin pakenee seinään,
irvistän onnesta osumasta.
Toinen toisensa käden jatke
toinen toisenkin kerran, kunnes olen mahdoton
soittaa ilman kaikua, ilman taukoa.
Saan rytmihäiriöitä, näen pyramideja,
muureja ja kiveen louhittujaa konserttisaleja.
Näen pakanoiden rakentamia kirkkoja
joiden urut kasvavat taivaaseen,
kasvavat ja sortuvat, sortuvat ja kasvavat
sammalta kuin vuosi tuhat sanaa.

Hän piirtää mustekynällä jalkaan
sinne minne suomut eivät nousseet,
missä kutina on niin syvällä ettei kutsua kuule.
Hän ympyröi mustelmat, seuraa suonikohjuista kukille varret,
kääntää raskauden arvet sanoiksi,
lassoaa luomet hannunvaakunoilla
pelata aarretta, ristinollaa.
Polttaa neulan puhtaaksi,
rauhoittuu



(perkaus / puhdistus)

Muuttokuorma

Kirjoitan huoneen tyhjäksi sisustan seuraavan
Puhallan lapset huonekaluiksi, kuplat
päästän irti
lentävät lapset,
lainassa taidevuokraamosta kuin maisemaikkunat
Olen tila, henki, ja aine
vinkuu kuin olisin nielaissut ilmapallollisen
hyvin ymmärrettyä heliumia,
hyvin ymmärrettyä mitään

Löytää villisti nukuttava vintti,
haulitorni tai lava punapetäjän latvassa,
yö villissä yksinäisyydessä
Jarrusatuloiden ja rintapumppujen yläpuolella
paikka missä olla vähän
vintillä, kaiken keskellä kesken,
orpo ihan ullakkoäpärä,
kartoittamaton kuin hormoonimyrsky,
pikku pikku-Maijan vanhoista vanhin nukke
unhottuna hyljättynä aivan sahanpurua ja talitinttejä
hiirenloukussa, hiljaista
ilman palvontaa ja kuppausta,
ilman kalevalaista jäsenkorjausta ja yrttikääreitä,
ilman ohimohierontaa, teetä, shamppanjaa,
ilman kuusenkerkkämehua ja hunajamaitokylpyjä.
Olla hylätty hajuton ilmaa

Siinne II

Naapurissa on kesä,
kesän naapurissa mökki.
Mökissä pelakuut ja ryijy, huone ja eteinen,
eteisessä kolme valkoista kanaa.
Kanoille säästetty munan kuoret, kuoret viety naapuriin,
naapurissa kesä, että kanat kovempia munia.
Kanoilla on mummo, mutta mummolla sormista vain tyngät.
Rukki on vielä ehjä. Ehjä rukki
punaisessa mökissä ryijyn alla,
kanat orrella kuin kanat orrella.
Kiikkustuolissa tynkäsormimummo ja neulottuja kymmeniä,
kymmeniä lapasia joille ei ole lapsia.
Multainen lapsi nurkassa kultaiset saappaat.

Siinne I

Missä on se meri,
jonka pinnasta
minun korkeuteni lasketaan.

maanantaista (virsi kaunis)

Jo herätessä tietää.
Tästä tulee sellainen päivä, sellainen!
että parempi olisi heräämättä nousta.
Lapsi kömpii haju housuissa viereen,
hipelöi poskea tökkii
kynnellä sormella herää äiti nyt on aamu.
Leikata sormet irti kynnet kuvasta,
riistää rytmi käsistä, takapotku ja
yövesi kaatuu lattialle,
puhelin kävelee vetten päällä, jessus.
Ärsytys kohoaa potenssiin toinen huutaa pinniksessä.
Nosta. Vaihda. Pese. Keitä.
Pyyhi. Nosta. Vaihda. Pese.
Ruoki. Kuivaa. Nosta. Pue. Vie. Vie. Vie
tädeille huomenta,
hymyile hyvää.
Ole' äiti,
herää
porvarin sorvari,
tulevaisuuden toivot, kunnes äiti ei halunnut
herätä. Kahvilla,
kolmas muki kihauttaa päähän umpisolmut
kengännauhoista huuto
sulkeudu sisään. Älä tule ulos nyt. Huuto. Kyllä tämä
tästä. Nyt. Ulos. Ulos. Tupakalle,
ulos!
ei löydy. Ei haittaa, enhän minä edes
polta, puuroa pohjaan, en keitä, syökää
jogurttia, kahvinporot leviävät lattialle,
voi pyhä imuri,
missä sinäkin olet nyt,
kun poikasi istuttaa olohuoneen lattialla maton leveydeltä
kukkasipuleita, ruukuthan ovat multaa
täynnä enää puolillaan, ihan huvillaan, vaan
en kyllä lähde kauppaan,
tämän takia en kyllä herää.
Kirjoittaudun ulos tästä aamusta.
Kuljen päivän läpi harmaan kiven, sisällä silmät kiinni
kivettyneet kasvot suljettuna.
Pitäisi ja pitäisi ja pitäisi, pitää, en pidä
kenestäkään. Sanastakaan.
Pitäisi aukoa ja puhdistaa,
perata synnyttää, luovia luotsata luoda. Sanoin,
lopettaa leikki, lopettakaa,
riita, lopettaa riita, mitä minä
sanoin, poskiliha hampaiden välissä ratkottava rakko,
sidottava kieli kiinni kitkalakiin.
Venyä ja venyttää, vapauttaa leuat saumat,
ommella hajottaa halittaa, halliten järjestää
sulkeiset, marssittaa sanat isoveli edellä ja
vasemman jalan tahti on...
hukassa kuin oikean jalan sukka.
Tavuttaa niin että tuntuu,
kirjoittaa se.
Ulos.

Herää lasit päässä
näkee tahran läpi tahran,
unohtaa surun unen suuren tammen.
Muistaa tien sormien läpi,
leuoissa tunne että näkee
liian suloista. Purra poikki, poikki
niska pehmeän nukan alla.
Purra ja paeta
kuupuun siemeniä taskut täynnä,
repussa onnen seula ja punaisena hehkuva hiili, tuhkaa, tulta
syöstävä vallasta ihon kylmyys ja posliinipää.
Ihon alla joku toinen, niin sisällä ettei itseen mahdu.
Herättävä ja puraistava nuora,
poljettava lasit rikki ensimmäisenä.

syys II

Seitsemän senttiä sadusta.
Suo soittaa sinut
saranoiltasi,
selittävät sammalet silmille.
Saat suruttomat,
syyt.



(Kielivoimistelu jatkuu ässällä.)

syys

Nainen vaeltaa kaduilla ja metsissä,
ruska ojentuu ihmisen ylle, hämärä.
Nuorukainen pukeutuu synnyttäjäkseen,
kasvattaa roikkuvat rinnat,
peltojen yllä riippuu halla.
Vuosi kiertyy yhteen ihminen ihmiseen.
Seisahtavat tien poskelle, korvan juureen,
ottavat oppia kaisloista ja kultaisista piiskuista,
pysähtyvät hallavan hunnun hiusneuloiksi.
Lapset saalistavat toisiaan taskulampuilla,
huutavat iik etanoille lehtikasoissa,
maalaavat syksyn sormivärein, värein.
Nainen vaeltaa, kylmyys, pimeys,
lammen rannalle ei öiseen aikaan uskalla,
maassa voi maata lyhenevää aikaa,
kivellä istuva saa taudin.
Tulee miettineeksi isolla alkavia sanoja,
jumalaa, naista ja punaista maata.
Maata vain.

Kiertyä kohti ja katsoa kenen kädestä kasvaa.
Lukulampun valossa pystykorvakoira pureutuu käärmeeseen,
käärmeen kita karkaa rintaan, lintu
lehahtaa takaisin sormiin,
kädet etsivät pintaa, kasvoja.
Syvä kumea kesä hohkaa kivestä
sormien alla huokaukset ja huudot,
kukaan ei kukaan ei koskaan ei kosketa
niinkuin kivi
Ei mies oksia, syitä
kukaan nainen, savea luuta.
Mistä käsi tietää kenelle kuuluu.

raps usutus

Ripset raapivat rintaa ruvelle. Rakkautta
rikastavat rapsutus, rajat.
Risupallot rimpuilevat rapakossa,
raskasmetalli rutistuu raikkaalla raivolla, raavituttaa.
Rikoista rakentuu rehellisiä rikollisia. Riskaabelia
rakkolevän rouskutus rupikonnan ratsastaessa reidellä,
rakkaimman ruostuttaminen.
Reppana roiskauttaa rokat rinnuksille,
rikon rattailla rataennätyksiä,
rakennan renkiä, rakastan rapakolle reunakivet,
rehvastelen rehevillä räiskäleillä.
Rivivälit ruinaavat ravintoa,
Ruttopuistossa repeilee runo.
Ruoho ruikuttaa rankkasadetta,
roskakuilu rasvattua rottaa,
robotissa reiskautuvat raamit.
Rikkoutua rutiinin raivolla,
ripaskaa, rennolla rytmillä
rintoja. Ranteita, rouskutusta,
ruostuvia renkaita, raiskautuvia rakenteita.
Raakut rivissä rai rai ruoho rappeutuu.

Palvojan polvet
kuoleman tukipilarit.

Astun nastan kantapäähän,
kuori rapsahtaa auki, helpotus ja kipu.
Railo juoksee varpaisiin,
maksamattomat laskut tursuavat ulos.
Kiipeän roikkumaan ilmoitustaululle kuin ristille,
levitän jalat poikkipuuksi.
Olen yhtä viivaa ja koodia.
Kuvitettu arpi halkoo vatsan,
olkapäässä tatuoituna eräpäivä ja veriryhmä,
huulilla muikea suora.
Ristityt kädet, lomautetut sormet,
kattoon kiristetyt kannat.

Kiertänyt kiinni minuun,
syönyt iholtani.
Miehen tie kuin vuoden kierto,
käärmeen kielen nahkan laukun,
juurillaan astuvan puun.
Ruukussa irtirevittyjen lehtien tuoksu.