Kiertyä kohti ja katsoa kenen kädestä kasvaa.
Lukulampun valossa pystykorvakoira pureutuu käärmeeseen,
käärmeen kita karkaa rintaan, lintu
lehahtaa takaisin sormiin,
kädet etsivät pintaa, kasvoja.
Syvä kumea kesä hohkaa kivestä
sormien alla huokaukset ja huudot,
kukaan ei kukaan ei koskaan ei kosketa
niinkuin kivi
Ei mies oksia, syitä
kukaan nainen, savea luuta.
Mistä käsi tietää kenelle kuuluu.